--- Tuiskunen.blogspot.fi ---
on yksi allekirjoittaneen tavoista purkaa mielen syövereistä pursuilevia ajatuksia ihmisten ilmoille, joten täältä löytyy muun muassa asiaa ja arvosteluja konsolipeleistä, sekä musiikista. Huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa elämästä, sekä ihan vaan satunnaisia tarinoita meikäläisen maailmasta.

Kategoriat:

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tuntemattomilla vesillä

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että ajatuksia pitäisi päästä purkamaan paperille (tai pikseliruudulle) ja nyt vihdoin otin itseäni niskasta kiinni sen asian suhteen.
Otsikkoon viitaten, saas nährä mitä tuleman pitää, kun allekirjoittanut ei juuri koskaan ole kirjallisuudesta niin välittänyt, eikä paljoakaan ole tullut mitään kirjoiteltuakaan. Ideana olisi siis jakaa ajatuksia pääasiassa omasta musiikista ja siihen liittyvistä asioista, sekä mm konsolipeleistä mitä itse on tullut pelailtua tai mitä haluaisin pelata tulevaisuudessa. En kuitenkaan rajoita blogiani pelkästään näihin aiheisiin, vaan tänne voi tulla oikeastaan ihan mitä vaan maan ja taivaan väliltä.

Kaikenlaisia ajatuksia sitä pulpahtelee mieleen asiasta jos toisesta, mutta niiden muuttaminen paperille järkeviksi lauseiksi saati kappaleiksi onkin sitten aivan toinen juttu. Nyt on kuitenkin tullut aika koota itseni kera kahvi kupposen ja laittaa inspiriaation suonet sykkimään! Myös Protushista sitten enemmän toisissa kirjoituksissa. Protushin musiikkia voi käydä kuuntelemassa Mikserissä, Soundcloudissa, sekä Youtubessa (linkit löytyy sivulta) ja Facebookista löytyy ns fanisivu "Protush (Heikki T)" mistä kannattaa tykkäillä ainakin jos konemusiikki on lähellä sydäntä!

Ei muuta tällä kertaa. Näitä putkahtelee tänne lisää pikku hiljaa ja sama pätee näissä kun musiikissanikin, koskaan ei tiedä minkälaista on seuraavaksi luvassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti