--- Tuiskunen.blogspot.fi ---
on yksi allekirjoittaneen tavoista purkaa mielen syövereistä pursuilevia ajatuksia ihmisten ilmoille, joten täältä löytyy muun muassa asiaa ja arvosteluja konsolipeleistä, sekä musiikista. Huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa elämästä, sekä ihan vaan satunnaisia tarinoita meikäläisen maailmasta.

Kategoriat:

maanantai 31. elokuuta 2015

Espanja Torrevieja 2015 vol.1


Matka lentoineen meni yllattavan kivuttomasti ja nyt ollaan asetuttu kohteeseen Espanjan Torreviejassa. Ja kuinka arvata saattaakin, kuuma on ku saunassa. Ilmaistointilaite ja kylma olut onneksi helpottavat hellelukemia. Ensimmainen yo takana ja tanaan kaytiin jo aamu-uinnilla taloyhtion uima-altailla. Siella ei ollut aamutuimaan ketaan meidan poppoon lisaksi, kun suurin osa paikallisista on jo lomansa lusineet, niin saatiin olla ihan rauhassa. Vesi oli tietenkin kuin linnun maitoa. Iltapaivalla suunnitelmissa olisi kaupoilla kayntia ja herateostoksia. Alla muutama kuva paikallisesta lukaalistamme.



 



















lauantai 29. elokuuta 2015

9 vuotta Lidlissä ja LOMA!

Niin loman tarpeessa! 30.9 siis 9 vuotta täyteen kyseisessä firmassa. Pitäiskö itkeä vai nauraa? Välillä tuntuu siltä, että kyllä...  Paljon on siinä ajassa ehtinyt tapahtua, vaikka tuntuu, että kovin nopeasti tämä rykäisy on kuitenkin mennyt. Nyt onkin erittäin hyvä hetki aloittaa kesäloma part 2 ja lähteä Suomen syksyä karkuun Espanjan Torreviejaan! Paikka on ennalta tuttu, joten tiedän mitä odottaa, kun edellisen kerran olimme siellä kesällä 2013. Hieno kämppä kivalla sijainnilla ja lähikauppana mikäs muukaan kuin Lidl (josta muuten heitettiin pihalle, kun menin ilman paitaa ostoksille). Oma kattoterassi ja auto käytettävisssä, taloyhtiöllä uima-altaat ja merenranta kävelymatkan päässä. Kyl kelpaa!

Katsotaan jos noista tunnelmista saisi vaikka inspiksen uuteen biisin. En kuitenkaan aio siitä ressata, vaan otan ihan lunkisti vaan.
Koitan laittaa tänne blogiini ainakin muutaman tekstin kuvineen reissun päältä, mutta tässä alkuun muutama fiilistelykuva edellistä reissulta:

Paikallinen lähikauppa
Rantaleijona



Tarkenee!

maanantai 17. elokuuta 2015

Uutta musiikkia ja oma tyylilaji



Uusi kappale "I'm the dj (2015)" valmistui hiljattain. Biisi on periaatteessa remake tätä 10 vuotta vanhemmasta biisistäni I'm a dj, mutta kuitenkin lainaten siitä vain paria melodiaa, vokaalisamplea, sekä hyvin energistä ja positiivista tunnelmaa.

Pikku hiljaa vuosien hakemisen ja harjoittelun jälkeen alkaa tämä oma tyylilajikin viimein hahmottua. No eipä yllätyksenä tullut, että samahan kuin jo yli kymmenen vuotta sitten eli Trance. Ei kuitenkaan ihan perinteisimmästä päästä, vaan tarkemmin kuvailisin sitä elektronisena tanssimusiikkina, jonka asenne tulee ysärin lopulta, mutta hyödyntäen tämän päivän elementtejä ja tekniikoita omaan tyyliini sekoitettuna tottakai. Erilaisia genrejä on tullut kokeiltua vaikka mitä, mutta kyllä sieltä se Protushin saundi aina paistaa läpi oli kyseessä sitten Chillout tai Psytrance (tai niin olen ainakin saanut palautetta kuulijoilta).

Ohessa linkit sekä vanhaan, että uuteen I'm the Dj kappaleeseen:

Tästä kuuntelemaan Protush I'm a Dj (2005) 

Tästä kuuntelemaan Protush I'm the Dj (2015) 

Kumpi oli suosikkisi?