Tuiskunen.blogspot.fi
on allekirjoittaneen yksi tapa purkaa satunnaisesti mielen syövereistä pulppuavia ajatuksia ihmisten ilmoille. Täältä voit löytää muun muassa asiaa ja arvosteluja pleikkareista, huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa, sekä ihan vaan tarinoita meikäläisen elämästä.

Kategoriat:

maanantai 21. syyskuuta 2015

Harrastuksena Videopelit




Ovatko videopelit haitallisia? Onko pelaaminen täysin turhaa ajan hukkaa? Ovatko pelikonsolit vain lapsille? Mielestäni vastaus noihin kaikkiin kysymyksiin kuuluu: EI ja EIVÄT OLE. Tietenkin kohtuus kaikessa ja voihan sitä purkkaankin tukehtua tai kävellessä kompastua. Eivätkä videopelitkään kaikille sovi.
Itse pidän pelaamista hyvänä viihteenä, jonka parissa on mukava kuluttaa aikaa yksin tai kavereiden kera pelistä ja tilanteesta riippuen. Monissa peleissä voi kehittää mm. reaktionopeutta ja taktista pelisilmää, sekä kykyä ratkaista pulmia sen sijaan, että ne olisivat mitenkään haitallisia. Tietysti nuorempia pelaajia on syytä valvoa, mitä he pelaavat ja liika pelaaminen on taas asia erikseen. On myös tärkeää, että pelaaja on henkisesti sillä tasolla, että erottaa mikä on peliä ja mikä todellisuutta. Soliaalinen kanssa käyminen on myös tänä päivänä isona osana pelaamista. Pelaajien ikähaarukka alkaa olla jo hyvin laaja ja luulen, että koko ajan yhä vanhemmat pelaavat videopelejä siinä samalla kun pelit kehittyvät ja kehittyvät retropelaajista puhumattakaan.

Nykyään pelien parissa viihtyminen on hyvin erilaista, kuin mitä se oli lapsena. Pikku nassikkana lähes tulkoon mikä tahansa peli maistui ja niitä jaksoi tahkota läpi kerta toisensa jälkeen, mutta näin aikuisiällä pelinautinto koostuu lähinnä tunnelmista ja fiiliksistä, sekä netissä kilpailemisesta sen sijaan, että peli kuin peli pitäisi päästä vaikeimmalla tasolla läpi mahdollisimman nopeasti. Läheskään niin moni peli ei tee enää vaikutusta, mitä vielä esimerkiksi 15 vuotta sitten, mutta tarjontaa on sitäkin enemmän, joten helmien löytäminen sikojen joukosta vaatii joskus taustatyötä. Onneksi nykyään on Internet, Youtube ja monia peliarvosteluja tekeviä sivustoja, joista helposti selvittää onko peli mahdollisesti ostamisen arvoinen.

Kavereiden kanssa pelaaminen on hauskaa kisaamista tai tiimipeliä, joko netin välityksellä tai kohtisohvalta jaetulla ruudulla pelattuna. Joskus harvinaisena herkkuna myös lanit, kun saadaan muutama kone samaan huoneeseen. Ikäväkseni jaetun ruudun moninpelit alkavat olla tänä päivänä jo harvinaisuus netin yleistyttyä käytännössä joka talouteen ja konsoliin. Se on sääli, koska split screenillä on tullut varmasti parhaat moninpeli muistoni ikinä ja se mahdollisti yhdessä pelaamisen kavereiden ollessa kylässä ilman, että kaikkien tarvitsi raahata omia konsoleita (jopa näyttöjä) mukanansa. Ei nettipeli missään nimessä huono asia ole, mutta kaipaan silti lisäksi näitä jaetun ruudun turnajaisia koti-illan istujaisiin. Yhden kaverin kanssa meillä onkin peli-illoissa klassikoiksi muodostuneet mm. Worms Revolution (PS3), Mod Nation Racers (PS3) ja Call of Duty Black Ops 2 (PS3). Nämä menneen sukupolven pelit pärjäävät uudelle sukupolvelle, koska paikallinen toimiva moninpeli ja kahdessa jälkimmäisessä kirsikkana kakun päällä jaetulla ruudulla liittyminen nettikarkeloihin!

Yksin pelatessani pelimaailmaan uppoutuminen onkin sitten oma juttunsa. Mielestäni peleissä tärkeää on tunnelma ja siellä pelin maailmassa olemisen tuntu. Aina sen ei tarvitse olla niin kovin realistista kunhan vaan on toteutettu hyvin. Hyvät kontrollit ja selkeä grafiikka ovat myös nykyään iso vaikuttava tekijä pelifiilikseen. Pidän peleistä mihin on helppo päästä sisään ja pelata tovi tai pari sen kummempaa ajattelematta esim Wolfenstein The new order (PS4) on maistunut viime aikoina oikein hyvältä pienissä erissä. Sitten on myös kiva, että on "työn alla" yksi isompi peli mihin uppoutua silloin, kun aikaa on pidemmille sessioille esim Witcher 3 Wild hunt (PS4). Netissä "yksin" pelatessani kovia tapauksia ovat viime aikoina olleet Trials Fusion (PS4) ja Rocket League (PS4). Myös Call of Duty sarjasta on melkein kaikki osat tullut hankittua loistavan nettipelinsä johdosta.

Miksi keskeneräisiä pelejä julkaistaan? Nykyään lähes poikkeuksetta, kun ostaa peliuutuuden joko fyysisen tai digitaalisen, on pelin asennuttua jo ensimmäinen päivitystiedosto ladattavana. Eipä siitä itselleni suurta vaivaa ole siinä samalla asennella sekin, mutta monesti peli sisältää sen jälkeenkin vielä paljon korjattavia asioita, joita fiksaillaan myöhemmissä päivityksissä. Viime ajoilta hyvinä esimerkkeinä Assasin's greed Unity ja pelikelvoton Batman Archam city (PC versio). Sitten isompi harmi tämä onkin niille harvoille, joilla ei ole konsoli yhteydessä nettiin. Niinpä ei päivityksiäkään silloin saada ladattua.

Oma pelihistoriani alkoi vuonna 1998, kun sain viimein joululahjaksi oman Playstationin ja peliksi siihen Tekken 2. Sitä ennen olin toki kavereilla pelaillut joskus Nintendoa, Sega Mega Drivea, Pleikkaria ja vanhoja PC pelejä. Kaikki Playstationit (käsikonsoleita lukuunottamatta) on tullut hankittua pariinkin otteeseen vanhemman version hajottua. Xbox 360 tuli kerran heräteostoksena, mutta myin sen myöhemmin pois, kun halusin mieluummin pysyä Sonyn puolella. Myös GameBoy Pocket löytyi aikoinaan kokoelmista, mutta nykyään pelailen melko puhtaasti Pleikkareilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti