Tuiskunen.blogspot.fi
on allekirjoittaneen yksi tapa purkaa satunnaisesti mielen syövereistä pulppuavia ajatuksia ihmisten ilmoille. Täältä voit löytää muun muassa asiaa ja arvosteluja pleikkareista, huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa, sekä ihan vaan tarinoita meikäläisen elämästä.

Kategoriat:

lauantai 17. joulukuuta 2016

Luomisen tuska VOL2

Tossa lähes kaksi vuotta sitten kirjoittelin ensimmäisen Luomisen tuska tekstini tänne ja nyt iski tarve purkaa aiheesta lisää, eli mietteitäni taiteellisista harrastuksista (lähinnä musiikista) ja niiden erinäisistä ongelmista oman pääni kanssa.

Luonteelleni ominainen paha piirre on joskus mennä asioissa, ei sieltä mistä aita on matalin, vaan sieltä missä siitä pääsee läpi ja jos aukkoa ei löydy, niin perääntyminen on siiten vaihtoehto. Musiikin tuottamisen suhteen asia on kuitenkin päinvastoin. En nyt kehu, että mikään super pro tuottaja/säveltäjä olisin, mutta vuosien mittaan musta on tullut melko itsekriittinen (ja kriittinen ylipäätänsä), tietyissä asioissa. Se hidastaa luomisen tahtia huomattavasti (muiden elämään tulleiden kiireiden ohella) ja tuottaa myös aika ajoin hyvin paljon turhautumista. Onnistumisen tunne on onneksi sen sijaan sitten sitäkin euforisempi. Ennen oli helppoa, kun antoi vaan palaa sen suurempia stressaamatta.

Eli otetaanpa esimerkkinä, jos vaikka aloitan biisin säveltämällä sille melodiaa, sen täytyy olla melkoisen tarttuva ja mieleen painuva (hyvällä tavalla), että sen voimalla siitä jaksaa rakentaa kokonaisen biisin ja välttää totaalisen turhautumisen överihinkkaamisen päätteeksi. Myös tekninen puoli saattaa olla hyvinkin vaikkapa pelkästä bassosaundista kiinni, onnistuuko biisi vai jääkö se ikuiseksi raakileeksi unholaan. Tiedostan kyllä, että biisin helmi voi syntyä vasta myöhemmässäkin vaiheessa tuotantoprosessia, mutta siinä kohtaa mielenkiinto on yleensä jo lopahtanut täysin.

Musiikin kuuntelussa on myös sama ongelma ellen sitten anna soida vaan ihan taustamusiikkina.
Nykypäivänä entenkään Trancessa ei kovinkaan monen supersuositun tuottajan biisi oikein kolahda, vaan ne tuntuvat jotenkin sieluttomilta, vaikka teknisesti ovatkin aivan timanttia ja vaikka "trancemies" olenkin ollut jo sen 16 vuotta. Onko se sitten ikä vai mikä, mutta sillon 2000-luvun alussa tehdyt biisit kuullostavat paljon iskevämmiltä, vaikka olivatkin huomattavasti yksinkertaisempia ja tekniikka alkeellisempaa, kuin mitä nykyään. Makuasioitahan nää on, enkä yleistä tätä kaikkiin tuottajiin tai tuotoksiin, mutta uskon, että en ole ainoa, joka on asiasta tätä mieltä?

Mutta eipä tähän turinaan sen enempiä mitiä. Kun nyt tänne eksyit, niin käyhän samalla kuuntelemassa  tuoreinta biisiäni, joka on alkujaan Henrio Juan nimellä (2010) tuottamani biisi "I'm here now" oli pohja, josta tätä lähdin luomaan uudelleen tarkoituksena ensin tehdä jouluinen remix tuosta alkuperäisestä sävellyksestä. Asiat kuitenkin kokivat käänteen, kun kuulin, että rakas vaarini elää todennäköisesti viimeisiä päiviään ja päätinkin omistaa tämän tekeleen hänelle. Raitoja on runnottu uusiksi about tuhat kertaa ja lopputuloksesta on vaikea puhua remixinä tai edes joulubiisinä. Toivon, että tästä välittyy allekirjoittaneen fiiliksiä, mutta biisin tarkoitus ei kuitenkaan ole olla turhan alakuloinen, vaan rokahtava, hyvin melodinen, helposti kuunteltava teos.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti