--- Tuiskunen.blogspot.fi ---
on yksi allekirjoittaneen tavoista purkaa mielen syövereistä pursuilevia ajatuksia ihmisten ilmoille, joten täältä löytyy muun muassa asiaa ja arvosteluja konsolipeleistä, sekä musiikista. Huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa elämästä, sekä ihan vaan satunnaisia tarinoita meikäläisen maailmasta.

#Konemusiikki #Protush #Trance #Dj #Tuottaja #Playstation #Extreme #Lautailu #Leffat #Kauhu #Kotimainen #Tampere #Tappara #1987 #HugoBoss #Olut #Sauna

Kategoriat:

maanantai 20. marraskuuta 2017

Kauhukatsaus


Meikäläinen, kauhuviihteen vannoutut fanaatikko, niin pelien, kuin leffojen suhteen. Kavereiden kanssa ollaan keskusteltu kaiken maailman kauhusta hyvinkin paljon, mutta nyt iski inspiraatio kahvikupposen ja leffan innoittamana vähän kirjoittaakin aiheesta tänne, joten pidemmittä jorinoitta seuraavassa vähän ajatuksia kauhuviihteestä.

Netflixistä tulee kyylättyä lähes jokainen kauhuleffa, sitä mukaa, kun niitä sinne ilmestyy. Harvemmin näistä kuitenkaan mitään taideteoksia löytyy ja suurin osa pätkistä onkin samoja kliseitä toistelevaa kuraa, jossa monesti kauhun tunteen tilalla katsojaa ryöpytellään myötähäpeän ja turhautumisen tunnetilojen välimaastossa. 
Noh, ei tämä ongelma pelkästään Netflixiin rajoitu, vaan koko kauhugenreen ylipäätänsä. Monesti mietin, että miksi edes katson näitä, kun tämä taiteen laji on niin hiuksen hieno, että jos sen toteuttaa hitusenkin löyhästi, menee yleensä koko leffasta maku. "Fiksuimmat" käsikirjoittajat jättävätkin tämän "kliimaksin" aivan leffan loppuun, jossa pettävät katsojansa jättäen juoneen ammottavia aukkoja tai keksimällä muuten vaan aivan typerän päätöksen elokuvalle. Siinä kohtaa yleensä poikkeuksetta arvostelen leffan paskaksi, vaikka muuten se olisikin tarjonnut laadukasta säikyttelyä jännittävän kutkuttavaa loppuratkaisua odotellessa. Joissain harvinaisissa tapauksissa loppu jopa yllättää ja leffan voi sanoa olleen peräti hyvä! Ja ah sitä fiilistä, kun voi todeta nähneensä hyvän kauhuleffan, jonka vielä muistaakin vuosien päästä. Tällaisia mieleen jääneitä teoksia voisin mainita äkkiseltään mm. The visit, Pet Sematary 1 ja 2, Sinister, Creep, Hohto, Madhouse, Kauna, Ensimmäiset SAWit ja ja ja.... onhan noita, mutta suurin osa kauhufilmeistä tuottaa kuitenkin laimean pettymyksen. 
Budjetistahan hyvä kauhu ei ole todellakaan aina kiinni. Loistavan kauhuleffan voi tehdä hyvinkin pienillä kuvioilla, kun taas vastaavasti ryssiä lopputuloksen miljoonia euroja siihen törsäten. Kauhussa kun ehdottomasti tärkeintä olisi panostaa luovaan käsikirjoitukseen ja ohjaukseen.
Paras kauhuviihteen kokemukseni tähän mennessä noin muuten on ehdottomasti ollut Playstation VR ja Resident Evil 7. Tämän jälkeen ei mikään leffa tai peli ole ollut enää entisensä. VR eli Virtual Reality tuo muutenkin kauhuun aivan uuden ulottuvuuden, jota kyllä suosittelen kokeilemaan!


Mulkaisu elokuvaan Within (2016)

Nyt viimeisimpänä leffana tuli kyylättyä tämä Within Netflixistä. Otin sen nyt pieneen syyniin tässä jutun ohella, koska tämä elokuva ei siis todellakaan tarjoa mitään ihmeellistä, vaan toimii hyvänä esimerkkinä juurikin näistä kauhuleffojen perus kliseistä.
Juoni on klassinen tämä "perhe muuttaa uuteen "amerikan dream" tyyliseen kotiin, jossa sitten perheen teinityttö uskoo kummittelevan". Jostain kumman syystä haluan aina nämä tämän tyylisetkin horrorit katsoa, vaikka 90% varmuudella tiedän tulevani pettymään. Niin kävi myös tässä tapauksessa.
Itse toteutuksessahan ei sinänsä ollut mitään vikaa. Tunnelma oli jees, näyttelijät ok ja tunnusbiisikin ihan passeli, mutta... Sen enempää spoilaamatta elokuva ei tarjonnut mitään erikoista tai mitä en olisi jo käytännössä nähnyt kymmeniä kertoja aiemmin. Tästä kertoo jo sekin, että leffa on julkaistu joskus vuosi sitten, enkä muistanut vielä sen loppuun katsottuanikaan, olenko jo joskus aiemmin nähnyt sen. Nyt pohdin, että todennäköisesti olen, mutta toisaalta taas voi olla, että en, koska nämä kaikki ovat niin pirun samanlaisia. Ei viihdytä, ei sitten yhtään.
Jos nyt jostain syystä tämä leffa alkoi kiinnostaa, niin tuossa linkkiä traileriin: https://www.youtube.com/watch?v=An_U52MHLp4 Itse en kallisarvoista vapaa-aikaani tähän käyttäisi, mutta tulipahan katsottua. Seuraavaksi lähden tutkiskelemaan, josko jostain löytyisi oikeasti hyvää ja nerokasta kauhuviihdettä.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Jälleen vuosittainen annos Call of Dutya ja WWII ensitunnelmat

Toisille se on änäri, toisille taas COD. Itse kuulun näihin jälkimmäisiin, jotka vuosi toisensa jälkeen hankkivat hyllyynsä uuden Call of Dutyn vannoen joka kerta, että tämä on sitten viimeinen codi, jonka tulen ostamaan.

Heti tähän alkuun mainittakoon, että puhun CODista lähinnä Moninpelin osalta. Yksinpeli kampanjat ja zombimätöt tässä sarjassa ovat olleet itselleni sellainen kiva pieni lisä, joita pelailee silloin tällöin.

Nyt on kuitenkin taas se aika vuodesta, kun sarjan uusin julkaisu on käsillä ja sormet hitusen syyhyten odotan mitä tuleman pitää. Viimeisimmät osat eivät ole "wou" elämyksiä juuri tuottaneet, graafista puolta lukuunottamatta. Sarjan viimeisimmän osan Infinite Warfaren paras puoli oli se, että kylkiäiseksi sai ostaa (pirun rahastajat) Modern Warfare Remasteredin, joka toimii hienosti edelleenkin yhtenä sarjan parhaista osista ja on muuten myös erittäin nätti 4K resolla! Nykyäänhän tuo MWR on myynnissä myös erikseenkin.

Vaimon kanssa on tullut hakattua Black Ops 3:sta useampien Prestigeiden verran jo useamman vuoden, mutta nyt toivo elää, että saadaan tästä sarjan uusimmasta tulokkaasta meille se uusi Codi, minkä paikkaa Infinite Warfare ei pystynyt lunastamaan. Seuraavaksi siis:


Ensitunnelmat Call of Duty WWII (PS4 PRO)

Joitakin tunteja pelanneena täytyy kyllä sanoa, että peli on ylittänyt odotukseni. Ainoat miinukset ovat oikeastaan olleet kummallisen sekavat valikot ja julkaisun suosion johdosta kaatuilevat serverit.
Pelinä WWII tuntuu hyvin hiotulta paketilta ja on Call of Dutya parhaimmillaan. Edelleenkään Battlefield tyyppien ei kannata tähän kajota, koska aika hektistä sinkohippaa on tarjolla tuttuun tyyliin, mutta nyt onneksi ufoilut ja tuplahyppelyt ovat historiaa.
On se piru vie näyttävä peli. Grafiikka on parasta, mitä tähän asti pleikka proolla on tullut vastaan. Tunnelma ja äänimaailma sopivat hienosti teemaan ja karttojen desing miellyttää pääasiassa erinomaisesti.
Luojan kiitos mukana on edelleen jaetun ruudun mahdollisuus myös nettipeliin liittyessä. Sekavien valikoiden johdosta kesti hetken vaan löytää se.
Aseissa, emblemeissä ja varusteissa on tuttuun tyyliin kustomointi mahdollisuuksia ja tässä tykkään hieman synkemmäntä kuosista. Ylivärikkäät avaruuspuvut voi siis unohtaa täysin.
Pelimoodeista löytyy aika tuttu kattaus sieltäkin. Uusia modeja ovat Gridiron, jossa pitää joku pallo kuljettaa maaliin (en ole vielä kokeillut) ja War, joka on todella mukava ja vähän erilainen moodi. Warissa toinen joukkue tekee erinäisiä tehtäviä ja toinen joukkue sitten yrittää sabotoida parhaansa mukaan.
Itse pelattavuus on erittäin sulava ja toimiva (paras fps tähän mennessä). Lagia ei ole itselläni tullut vastaan oikeastaan ollenkaan. Ainoastaan peliin pääseminen on välillä takkuillut, koska servereillä on ollut niitä ongelmia.

Kampanjasta voisin sen verran mainita, että hyvinkin tuttua, mutta tyylikästä putkijuoksua on luvassa ja samoin Nazi Zombiesin kanssa wave toisensa jälkeen yritetään pysyä hengissä. Infinite Warfaren pelleilyn jälkeen tämä koko paketti tuntuu erittäin raikkaalta kokonaisuudelta, jota suosittelen ehdottomasti Call of Duty faneille ainakin moninpelin osalta. Toivottavasti vaan päivittävät noihin pelin valikoihin jotain järkeä. Tässä kohtaa uskallan antaa WWII:lle arvosanan vanha 9