Tässä syksyn myötä ajeleminen on sääolosuhteiden johdosta huomattavasti vähentynyt ja talvella saattaa olla,että en skuuttaile ollenkaan, mutta tulipahan vielä lähdettyä pitkästä aikaa extemporee lenkille haukkaamaan happea tästä Atalasta Halimasjärven ohi Kangasalle päin. Ilma oli mitä mainioin, kun pisti vähän lämpösempää päälle. Pakkasta muutama aste ja aurinko paistoi. Erittäin raikasta ajelua.
Halimasjärven ohitettuani lähden yleensä Rissoon päin, koska reitit ovat tuttuja ja tie varsin ajomieleistä. Tällä kertaa ajattelin tavoistani poiketen lähteä toiseen suuntaan, josta myös tuttu lenkkitie olisi johtanut Olkahisiin, mutta päätin ottaa risteyksessä kangasalan suunnaksi ajatuksena, että kyllä sieltäkin nopeasti tutut huudit löytyy.
Heti alkuun ongelmia aiheuttaa työmaa-alue, jossa kaivurit sun muut koneet ovat tehneet tiestä skuutille ajokelvottoman, mutta päätän silti taluttaa menopelin seuraavalle tasaisemmalle tielle asti. Nyt mennään kun on kerran lähdetty. Eipä se tie kummoiseksi muutu tämän jälkeenkään, mutta silti joten kuten ajettava. Tässä kohtaa en olekaan yhtään varma enää minne lenkkipolku johtaa. Oletan edelleen, että Kangasalan tutuhkoja asfalttiteitä häämöttää kohta edessä. Pari sauvakävelijää ohitan matkan varrella. Tämä lisää luottamustani siihen, että ihan kartalla tässä ollaan.
Ajeltuani tovin eteenpäin iskee pieni epäilys siitä, että oliko tämä kuitenkaan hyvä ajatus jatkaa tänne. Tie on edelleen suht surkeaa ajettavaa, jäätyneitä lätäköitä ja hiekkakokkareita saa parhaansa mukaan väistellä terävistä kivistä puhumattakaan. Aurinko sentään paistaa edelleen. Jatkan matkaani sinnikkäästi. Akkua skuutista on kulunut tässä vaiheessa jo vajaa puolet. Vielä jokusen kilometrin ajettuani löydän vihdoin tasaisempaa tietä ja jopa asutusaluetta. Jes! tästä on varmasti avautuu kohta tuttu maisema.
Tässä kohtaa sanottakoon, että noin tunnin mukavaksi pikkulenkiksi suunniteltu rundi oli muuttunut jo hieman ikävämmäksi, koska mulla oli lasten tarhasta ja eskarista haku edessä ja se aika alkoi lähestyä uhkaavasti samalla kun tajusin olevani jossain melko kaukana sieltä, missä ajattelin olevani. Sormet olivat sen verran jäässä, että vasta tässä kohtaa kaivoin puhelimeni esiin ensimmäistä kertaa ja katsoin sijaintini Google Mapsista. Hetken ihmettelin. "Halimasjärvi" muka vieressä. Katsoin uudestaan. Se olikin joku toinen pieni järvi nimeltä Halimajärvi. Matkaa Atalaan oli ihan kohtuullisen paljon, eikä todellakaan mitään suoraa tietä mistä Mapsin avulla olisi suunnistanut.
Ei auta, kun lähteä samaa reittiä takaisin toivoen, että muistan mistä tulin ja että skuutissa virta riittää. Surkealla suuntavaistollani tämä osoittautua heti hankalaksi, koska haarautuvia lenkkiteitä olikin useampia. No eihän se tietenkään oikeaan osunut ja päädyin jonnekin lammen rantaan johon tie päättyi ja alkoi pitkospuut. Pakko palata jälleen takaisin päin jälleen astetta ahdistuneempana.
Muutenhan tämän olisi voinut ottaa vähemmän stressaavana luontoretkenä, nappailla komeita valokuvia jne. mutta kun aikaa ei ollut. Lapset on ehdittävä hakea ja aurinkokin laskee suht pian. Pimeällä tuolta skutsista olisi ollut kyllä kamala koittaa tarpoa ihmisten ilmoille.
Tässä kohtaa olen palannut hetken matkaa takaisin päin. Tiedän suunnan missä päin Atala on. Nappaan skuutin kantoon ja koitan suorinta polkua pitkin löytää lähimmän tien jossa pääsisi ajamaan. Hetken hikisen tarpomisen jälkeen löydän työmää koneiden jälkiä. No niitä seuraamalla tietysti jossain kohtaa tulee tietäkin. Ja kyllä se sieltä jonkinlainen tie löytyi. Edelleen pelkkää työmaata ja metsää silmän kantamattomiin. Jatkan ajoa lisääntyvän ahdistuksen kera ja nään hetken päästä vihdoin auton ja työmaakoneen, jossa ihmisiä! Minä heiltä hengästyneenä neuvoa kysymään, mistä päin mahtaisi löytää nopeiten Aitolahden tielle. Sain ohjeet ja luojan kiitos lyösin viimeisillä akun rippeillä täysiä kotio, enkä edes myöhästynyt!
Nämä mielikuvat tästä pikku seikkailuta jäivät niin kirkkaasti mieleen, että tämän blogin kirjoittaminen näin jälkikäteen oli todella helppoa. Jopa vielä yksityiskohtaisemmin olisin voinut selostaa, mutta se lienee turhaa. Lähinnä tämä on itselle taas yksi niistä mukavista muistoista, joita on kiva lukea vielä vuosien päästäkin. Mahdollisesti näistä ajeluista voisin kirjoitella jatkossa enemmänkin, sekä visuaalisemmin kuvien ja videoiden kera!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti