--- Tuiskunen.blogspot.fi ---
on yksi allekirjoittaneen tavoista purkaa mielen syövereistä pursuilevia ajatuksia ihmisten ilmoille, joten täältä löytyy muun muassa asiaa ja arvosteluja konsolipeleistä, sekä musiikista. Huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa elämästä, sekä ihan vaan satunnaisia tarinoita meikäläisen maailmasta.

#Konemusiikki #Protush #Trance #Dj #Tuottaja #Playstation #Extreme #Lautailu #Leffat #Kauhu #Kotimainen #Tampere #Tappara #1987 #HugoBoss #Olut #Sauna

Kategoriat:

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Skuutilla: Olipahan ajelu


Tuossa loppukesästä tuli hommattua sähköpotkulauta eli skuutti. Tarkemmin Mi Scooter Pro 2. Sillä on tullut nyt tähän mennessä huristeltua vajaa 400km muun muassa työmatkoja ja kauppareissuja, mutta kuitenkin myös ihan ajamisen ilosta ja mahdollisimman monipuolisesti Tampereen kulmilla. Fiilis on upea tuolla viilettäessä, kunhan vaan ilma on siedettävä, eikä tie liian kivikkoinen. 

Tässä syksyn myötä ajeleminen on sääolosuhteiden johdosta huomattavasti vähentynyt ja talvella saattaa olla,että en skuuttaile ollenkaan, mutta tulipahan vielä lähdettyä pitkästä aikaa extemporee lenkille haukkaamaan happea tästä Atalasta Halimasjärven ohi Kangasalle päin. Ilma oli mitä mainioin, kun pisti vähän lämpösempää päälle. Pakkasta muutama aste ja aurinko paistoi. Erittäin raikasta ajelua.

Halimasjärven ohitettuani lähden yleensä Rissoon päin, koska reitit ovat tuttuja ja tie varsin ajomieleistä. Tällä kertaa ajattelin tavoistani poiketen lähteä toiseen suuntaan, josta myös tuttu lenkkitie olisi johtanut Olkahisiin, mutta päätin ottaa risteyksessä kangasalan suunnaksi ajatuksena, että kyllä sieltäkin nopeasti tutut huudit löytyy. 

Heti alkuun ongelmia aiheuttaa työmaa-alue, jossa kaivurit sun muut koneet ovat tehneet tiestä skuutille ajokelvottoman, mutta päätän silti taluttaa menopelin seuraavalle tasaisemmalle tielle asti. Nyt mennään kun on kerran lähdetty. Eipä se tie kummoiseksi muutu tämän jälkeenkään, mutta silti joten kuten ajettava. Tässä kohtaa en olekaan yhtään varma enää minne lenkkipolku johtaa. Oletan edelleen, että Kangasalan tutuhkoja asfalttiteitä häämöttää kohta edessä. Pari sauvakävelijää ohitan matkan varrella. Tämä lisää luottamustani siihen, että ihan kartalla tässä ollaan. 

Ajeltuani tovin eteenpäin iskee pieni epäilys siitä, että oliko tämä kuitenkaan hyvä ajatus jatkaa tänne. Tie on edelleen suht surkeaa ajettavaa, jäätyneitä lätäköitä ja hiekkakokkareita saa parhaansa mukaan väistellä terävistä kivistä puhumattakaan. Aurinko sentään paistaa edelleen. Jatkan matkaani sinnikkäästi. Akkua skuutista on kulunut tässä vaiheessa jo vajaa puolet. Vielä jokusen kilometrin ajettuani löydän vihdoin tasaisempaa tietä ja jopa asutusaluetta. Jes! tästä on varmasti avautuu kohta tuttu maisema.

Tässä kohtaa sanottakoon, että noin tunnin mukavaksi pikkulenkiksi suunniteltu rundi oli muuttunut jo hieman ikävämmäksi, koska mulla oli lasten tarhasta ja eskarista haku edessä ja se aika alkoi lähestyä uhkaavasti samalla kun tajusin olevani jossain melko kaukana sieltä, missä ajattelin olevani. Sormet olivat sen verran jäässä, että vasta tässä kohtaa kaivoin puhelimeni esiin ensimmäistä kertaa ja katsoin sijaintini Google Mapsista. Hetken ihmettelin. "Halimasjärvi" muka vieressä. Katsoin uudestaan. Se olikin joku toinen pieni järvi nimeltä Halimajärvi. Matkaa Atalaan oli ihan kohtuullisen paljon, eikä todellakaan mitään suoraa tietä mistä Mapsin avulla olisi suunnistanut. 

Ei auta, kun lähteä samaa reittiä takaisin toivoen, että muistan mistä tulin ja että skuutissa virta riittää. Surkealla suuntavaistollani tämä osoittautua heti hankalaksi, koska haarautuvia lenkkiteitä olikin useampia. No eihän se tietenkään oikeaan osunut ja päädyin jonnekin lammen rantaan johon tie päättyi ja alkoi pitkospuut. Pakko palata jälleen takaisin päin jälleen astetta ahdistuneempana. 

Muutenhan tämän olisi voinut ottaa vähemmän stressaavana luontoretkenä, nappailla komeita valokuvia jne. mutta kun aikaa ei ollut. Lapset on ehdittävä hakea ja aurinkokin laskee suht pian. Pimeällä tuolta skutsista olisi ollut kyllä kamala koittaa tarpoa ihmisten ilmoille.

Tässä kohtaa olen palannut hetken matkaa takaisin päin. Tiedän suunnan missä päin Atala on. Nappaan skuutin kantoon ja koitan suorinta polkua pitkin löytää lähimmän tien jossa pääsisi ajamaan. Hetken hikisen tarpomisen jälkeen löydän työmää koneiden jälkiä. No niitä seuraamalla tietysti jossain kohtaa tulee tietäkin. Ja kyllä se sieltä jonkinlainen tie löytyi. Edelleen pelkkää työmaata ja metsää silmän kantamattomiin. Jatkan ajoa lisääntyvän ahdistuksen kera ja nään hetken päästä vihdoin auton ja työmaakoneen, jossa ihmisiä! Minä heiltä hengästyneenä neuvoa kysymään, mistä päin mahtaisi löytää nopeiten Aitolahden tielle. Sain ohjeet ja luojan kiitos lyösin viimeisillä akun rippeillä täysiä kotio, enkä edes myöhästynyt!

Nämä mielikuvat tästä pikku seikkailuta jäivät niin kirkkaasti mieleen, että tämän blogin kirjoittaminen näin jälkikäteen oli todella helppoa. Jopa vielä yksityiskohtaisemmin olisin voinut selostaa, mutta se lienee turhaa. Lähinnä tämä on itselle taas yksi niistä mukavista muistoista, joita on kiva lukea vielä vuosien päästäkin. Mahdollisesti näistä ajeluista voisin kirjoitella jatkossa enemmänkin, sekä visuaalisemmin kuvien ja videoiden kera!


lauantai 12. syyskuuta 2020

Peliarvostelu: Tony Hawk's Pro Skater 1+2 (PS4)


Tony Hawk pelisarjana, hahmona ja idolina on melko vahvasti liittynyt etenkin teini-ikä vuosiini sinne 2000 luvun taitteeseen, kun tuli itsekin vielä suht aktiivisesti skeittailtua. Nykyään sitä tekee grabit ja grindit mieluusti kotisohvalta käsin hyvän videopelin maailmoissa.

Tony Hawk's Pro Skater 1+2 (THPS1+2) on siis legendaarisen arcade skeittipelisarjan kahden ensimmäisen osan remasteroitu kokoelma muutamine lisähöysteineen. 

Sarjan alkupään osien suurena fanina odottelin uutta haukkapeliä kuitenkin pienellä varauksella, sillä viimeisimmät osat muutaman vuoden takaa etenkin THPS HD ja THPS5 olivat aivan kamalia lähes pelikelvottomia pökäleitä. Pieni pelko p*rseessä osoittautui kuitenkin onnekseni turhaksi ja uusi Toni Haukka tuotti juuri sen nostalgian tunteen, jota olin odottanut. Peli sekä tuntui, näytti että kuulosti juuri siltä miltä pitikin ja sama vanha koukuttavuus oli välittömästi läsnä!

Pelasin molemmat osat 100% läpi suht nopeasti parin päivän sessioiden aikana. Peli tuntui kovin helpolta ja melko lyhyeltä, kun näppäimet ja kombot tulee vielä tänä päivänäkin suoraan selkärangasta. Niinpä siinä ei kauaa nokka tuhissut kun oma skeittaajahahmoni oli jo suorittanut speedruneja ja joitakin challengeja lukuunottamatta kaiken. 

Tästä päästään pelin isoimpaan ongelmaan. Sisällön puute. Sen jälkeen kun peli/pelit on kertaalleen läpäisty. Uudelleen läpipeluu arvoa ei juurikaan ole. Siinä THPS1+2 nojaa lähes koko painollaan nostalgia viettiin, joka ei mielestäni tähän lähes täyshintaiseen peliin oikein riitä. Kaikille Pro Skater hahmoille saa toki kerätä stat pointit erikseen täyteen jokaisesta mapista koluten, mutta siinäpä se sitten. Muuten tehtävät on tehty kertaalleen ja piste. Vertauskuvana sarjan suosikkini Tony Hawk's Pro Skater 3:ssa tämä oli paljon paremmin toteutettu niin että jokaisella hahmolla oli ns oma pelinsä tehtävineen ja statseineen.

Moninpeli on asia miltä toivoin tässäkin pelissä paljon etenkin suppean yksinpeli sisällön paikkaajaksi. Valitettavasti petyin. Moninpeli se vasta suppea onkin. Vaihtoehtoina on joko paikallinen moninpeli jaetulla ruudulla kaveria vastaan tai internetissä pääasiassa randomeja vastaan. Näistä uskoisin paikallisen moninpelin olevan se mistä tyydytystä irtoaa eniten koska nettipelillä ei käytännössä ole minkäänlaista merkitystä. Itse pelaaminen on siis hauskaa, mutta ainoa vaihtoehto netin puolella on Quick playlist josta sinut ohjataan serverille jossa pyörii järjestyksessä haukkapelien klassiset moninpelimoodit Graffiti, Trick Attack, Combo Mambo, Score Challenge ja Combo Challenge. Kenttä vaihtuu satunnaisesti. Mihinkään et pysty vaikuttamaan. 8 pelaajaa kilpailee näissä keskenään ja runin päätteeksi näkyy muutaman sekunnin ajan pistejärjestys. Mitään palkintoja tai statseja tai muutakaan ei jaeta. Minkäänlaista yhteisöllisyyttä ei ole, eikä kilpailuhengellä tunnu olevan mitään merkitystä. Joitain challengeja saa suoritettua moninpeliä pelatessa, mutta sekin tuntuu aika turhalta.

Hahmoja ja lautoja pystyy kustomoimaan ja se on omaksi iloksi ihan hauskaa puuhaa alkuun. Skate shopista ja challengeja suorittamalla saa lisää kamaa hahmoaan koristeltavaksi. Omia parkkeja saa myös tehtyä Create Park editorilla mikä antaa luoville pelaajille hyvät puitteet jatkaa pelin elinikää. Omalla kohdallani tyydyn kokeilemaan toisten tekeleitä. Tässä kohtaa täytyy taas ihmetellä miksi näitä ei pääse pelaamaan siellä nettikahinoissa kuten sarjan alkupään osissa? 

Yhteenvetona hieman negatiivisyys painoitteisesta arvostelun sävystäni huolimatta THPS1+2 onnistuu hyvin siinä mihin se selvästi pyrkiikin, eli hyvin toteutettuun nostalgiatrippiin matka sarjan alkuaikoihin. Loppuen lopuksi tästä on toistaiseksi hyvin ristiriitaiset fiilikset, koska sisältö on niin äkkiä kahlattu läpi eikä nyt ole jäljellä oikein muutakuin merkityksetön suppea moninpeli tai piste-ennätysten rikkominen eri spoteilla. Halu pelata olisi kuitenkin kova. Listalla pieniä lisäyksiä ja yksityiskohtia 1+2 kokoelman elinkaarta saisi lisättyä huomattavasti, eikä se unohtuisi heti läpipeluun jälkeen. Toivonkin todella että tekijät jatkavat rakkautta peliä kohtaan ja julkaisevat lisää sisältöä ja monipuolistavat nettipeliä, ettei tästä nyt jää karvas maku suuhun kytemään. Hyvää pohjaa ei kannataisi heittää hukkaan!

Arvosteluni (roustaukseni) Tony Hawk's Pro Skater 5:sta voit lukea täältä: https://tuiskunen.blogspot.com/2015/10/peliarvio-tony-hawks-pro-skater-5.html

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Peliarvostelu: Sakarin villapaitapeli


No huh. Nyt ollaan tosi jännän äärellä! Piiiitkästä aikaa vähän peliarvostelua, eikä kyseessä ole suinkaan mikä tahansa peli vaan "kaikkien tuntema" legendaarinen Sakarin Villapaitapeli!

Alkuun mietin mahdanko tätä pulmapelien helmeä enää mistään löytää, mutta pikaisen googlettamisen (noin 1,3sek) jälkeen suu pieleni nousivat poskiin ja peli löytyi kuin löytyikin Flash muodossa Pelikone.fi sivustolta! Äkkiä peli tulille ja testaamaan ovatko vanhat taidot vielä verissä!

Sakarin Villapaitapeli on graafisesti melkoinen taidonnäyte. Windowsin Paintilla on ollut aina suhteellisen haastavaa piirtää, mutta tässä on tekijänsä todella tiennyt mitä on tekemässä.
Aloitusvalikko, kuten koko peli muutenkaan ei turhia väreillä leikittele. Tämä on hyvä, koska myös epileptikot ja muut kirkkaille väreille ja valoille herkät voivat huoletta yrittää pukea Sakarille villapaitaa kerta toisensa jälkeen ...uups pikku spoileri. 
Valikko on myös mukavan pelkistetty. Sieltä komean piirroksen vierestä löytyy ainoastaan "Aloita" teksti, jota painamalla pääset itse peliin.

Juonesta ei pelissä aivan hirveästi kerrota, mutta se lienee jota kuinkin näin. Päähahmollamme Sakarilla on kylmä ja hän on oletettavasti lievästi kehityvammainen, koska ei osaa itse pukea vaatteita päällensä. Tehtävänämme on siis saada hänet lämpimäksi pukemalla hänelle villapaita. Tässä kannattaa miettiä tarkkaan vaihtoehtojen "Joo" ja "En" kohdalla, sillä peli on todella armoton. Se on kerrasta poikki se! Mikäli et onnistu ensimmäisellä kerralla, on sinulla onneksi mahdollisuus yrittää heti uudelleen. Nopeimmillaan pelin voi läpäistä välinäytöksineen muutamassa sekunnissa. Tämä saattaa SpeedRun pelaajien kesken aiheuttaa harmaita hiuksia.

Ääninäyttelyyn on selvästi myös panostettu. Heti alussa oletettavasti Sakarin henkilökohtainen avustaja kertoo pelin nimen hieman mystisellä ja jännitystä huokuvalla äänellään. Tämän jälkeen hän käskyttää pukemaan Sakarille villapaidan. Myös muuten äänimaailma on kohdillaan. Sakarin valkoisessa huoneessa on loistava äänieristys, joten tämän juontajan lisäksi muita ääniä ei tulla kuulemaan.

Yhteenvetoni voisin sanoa, että kyllä tästä kulttiklassikkona vähintään kehtaa puhua. Pituutta pelillä voisi olla inasen enemmän, mutta laadukas sisältö ja pelattavuus kyllä paikkaavat hienosti tätä puutetta. Ainiin ja tästä hittipelistähän (kuten olettaa saattoi) on tullut jatko-osiakin! Ei muutakun kokeilemaan.


torstai 6. helmikuuta 2020

Musiikkia ja Mielialoja


Julkaista vaiko eikö julkaista

Pitkästä aikaa sain jotain diipimpää blogin tynkää ulos. Tätä, kuten montaa muutakin blogijuttua kirjoittaessani olen pohdiskellut, lykännyt ja funtsinut julkaisenko näitä ollenkaan, koska mielialojen salaman nopeasti vaihtelevat ääripäät tekevät sen, että toisella hetkellä ajatus tuntuu hitokseen hyvältä, kun taas toisinaan mielenkiinto lakkaa heti otsikon kirjoitettuani. Tämänkin jutun aihe piti alunperin liittyä pelkästään musiikkiin, mutta se sai kaverikseen juurikin tämän allekirjoittaneen mielen ailahtelevaisuuden. No "kaikille jotain".
Tekstin ulkoasu ja rakenne saattavat olla vähän sekavia, koska tuttuun tyyliini heittelen ajatuksiani aika lailla lennosta. Mutta itse asiaan.

Jokunen vuosi sitten kirjoittelin lyhykäisen tekstin "luomisen tuskasta" josta myöhemmin myös Vol2. Tässä tekstissä olisi ainesta Vol3:ksi, koska hyvin paljon samaan aiheeseen sivuan.
Se tunne kun vaikkapa aamulla töissä rehkiessä alkaa virkistyä päivään ja tulee inspiraatioita asiaan jos toiseenkin. Vähän niinkuin nälkäisenä ruokakaupassa kädet sidottuina tai jotain. Välillä se on musiikin tekemistä, toisinaan taas kirjoittamista ja joskus jopa oman elokuvan suunnittelemista. Viihdettä, kauhua, draamaa. Mitä näitä nyt on. Joka tapauksessa.
Näitä ajatuksia pyörittelen siinä töiden lomassa, mutta sitten kotiuduttuani joskus, jos vapaa-aikaa sattuu olemaan, onkin inspiraation yleensä korvannut väsymys ja turhautuminen. Vain sellainen ärsyttävä pikku pakkomielle toteuttaa jotain taiteellista jälkeä kalvaa mieltä. Siinä helposti tulee kuitenkin istahdettua sohvalle ja avattua pleikkari. No eihän väärin ole. Välillä sentään pakkomiellekin havahtuu siihen, että eihän tässä ole mikään pakko tehdä koko ajan jotain, eikä aina kannata edes yrittää. Antaa olla vaan ja ottaa rennosti.
Mielenhallinta on kyllä jännää hommaa. Sitä on hyvin oppinut tiedostamaan iän ja rutiinejen myötä noin tunninkin tarkkuudella, missä kohtaa päivää tulee tuntumaan miltäkin.

UG muusikko jo 20 vuotta

Voisin puhua itsestäni jo pitkän linjan UG eli UnderGround muusikkona tai ainakin musiikin tuottajana. Noin 20 vuotta olen nyt biisejä tehnyt melko aktiivisesti, melko tosissaan ja täydellä innolla kuitenkin myös hieman siinä sivussa haaveillen jonkinlaisesta menestyksestä musiikin saralla. Musa skeneä olen seurannut etenkin konemusiikin puolelta säännöllisen epäsäännöllisesti 2000 luvun alusta asti.
Tilaisuuksia edetä tällä "urallani" on vuosien varrella ollut jonkin verran. Pyyntöä bileisiin ja keikoille soittamaan, pientä levytyssopparia ja yms. Kuitenkin teini-iän vaikeudet, masennus, pelot, paniikkihäiriö, matala stressin sietokyky ja myös vähän oma laiskuus tekivät jo varhain alitajuntaani selväksi sen, että minusta ei muusikkoa tai viihdetaiteilijaa tule ja piste. Myös harrastuksen vaihtuminen työksi olisi tuonut oman ahdinkonsa, koska biisejä ei olisi voinutkaan tuottaa enää omaan tahtiin ja täysin genrevapaasti, mikä on itselläni ollut luovissa hommissa niin sanottu kulmakivi. Teen musiikkia tosissaan, mutta biisejä en saa tyrkättyä väkisin tunkemalla pihalle tai vähintäänkin niiden taidearvo kärsisi siinä kohtaa pahasti. Yleensä myös käy niin, että biisi jää kesken johtuen siitä, että se vaan kuulostaa omaan korvaan tylsältä ja motivaatio loppuu lähes välittömästi. Tässäkin mielentilan oikukkuus on välillä isona haittatekijänä, jonka kanssa täytyy oppia taistelemaan. Niinpä aina tilaisuuden tullen olen kieltäytynyt kohteliaasti syystä tai toisesta lähtemästä mukaan mihinkään isompaan juttuun, vaikka joka kerta se yleensä kirpaisee. Jotain pieniä projekteja ulkoisille tahoille on tullut tehtyä silloin tällöin, mutta pääasiassa olen keskittynyt musiikin tuottamiseen ja kehittymiseen siinä pikku hiljaa kohti esikuvieni tasoa. Tässä kohtaa kuitenkin sanottakoon, että koskaan en ole tulevaisuudesta täysin sulkenut pois sitä mahdollisuutta, ettenkö olisi joskus suurta yleisöä villitsemässä.

Kohti parempaa luomista

Tämä niin sanottu juhlavuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Ensimmäinen biisi on jo ulkona, toinen tekeillä ja motivaatio on jossain määrin kasvusuhdanteista. Teknisesti on jälleen otettu askel eteenpäin ja saamani palaute on ollut erittäin positiivista ja rakentavaa, iso kiitos siitä!
Heikki T nimellä olen toteuttamassa nyt kolmatta biisiäni, joka on meikäläiselle jälleen uusi genre kokeilu. Ensimmäinen biisi Taival oli rauhallista chillout, drum&bass, electropoppia. Toinen biisi Voodoo Run sitten rankempaa nopeatempoista hardtrancea ja tämä kolmas meneekin jo ihan Hardcoren puolelle. Toisin sanoen sama linja jatkuu, eli koskaan ei tiedä mitä meitin tuotannosta seuraavaksi kannattaa odottaa. Kuitenkin varmaa on se, että homma jatkuu ja kehittyy! Jotain pientä spesiaalia, ehkä luvassa 20v kunniaksi.

Ainiin ja liityinhän mä vihdoin Instagramiin! --> Instagram / HeikkiTMusic