--- Tuiskunen.blogspot.fi ---
on yksi allekirjoittaneen tavoista purkaa mielen syövereistä pursuilevia ajatuksia ihmisten ilmoille, joten täältä löytyy muun muassa asiaa ja arvosteluja konsolipeleistä, sekä musiikista. Huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa elämästä, sekä ihan vaan satunnaisia tarinoita meikäläisen maailmasta.

Kategoriat:

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konemusiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konemusiikki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. marraskuuta 2018

Tunnelmia Musarintamalta 2018


Väsymys, arjen kiireet ja inspiraation ajoittainen karkailu ovat tehneet tästäkin luomisen vuodesta suhteellisen haastavan. Onneksi olen kyennyt olemaan ottamatta asiasta sen suurempaa stressiä, eikä mitään pakollisia deadlinejakaan ole tullut taakaksi otettua. Täysin floppi tämä vuosi ei silti ole ollut, koska tätä kirjoittaessa olen onnistunut jopa kaksi biisiä saamaan valmiiksi asti, joista toinen näillä näkymin julkaistaan  myös ulkomaisen levy-yhtiön toimesta ja masteroimana mm. erilaisiin digistoreihin, sekä Spotifyyn. Kyseessä on varsin erityylinen remix Cairan tämän vuotisesta House biisistä "Serenity", joka niin ikään julkaistaan myös samaisen levylafkan leivistä. Oma versioni on hyvin vaikea määritellä yhdelle genrelle, mutta sekoitus on jotakin chillout, electro, soundtrack soppaa. Biisin ei masteroitua versiota voi käydä kuuntelemassa tällä hetkellä Soundcloudin sivultani https://soundcloud.com/protushmusic.
Anssille aka Caira kuuluu siis kiitokset tästä remix mahdollisuudesta!
Myös kolmas biisi on jo tekeillä ja tavoite olisi saada se valmiiksi ainakin vielä tämän vuoden puolella. Useita hylättyjä enemmän ja vähemmän hyviä raitojen raakileita on kertynyt niitäkin myös noin tusinan verran. Nähtäväksi jää tuleeko niitä koskaan tehtyä valmiiksi, mutta monesti niistä saa ainakin jotain hyvää idean tynkää lainaksi uusiin tuotoksiin jos ei muuta.

Noin puolituntiset bussimatkat töihin ja takaisin tykkään kuluttaa Youtubea selaten. Lähinnä kuunnellessa videoita menee matkat erittäin rattoisasti ja välttää samalla matkapahoinvoinnin, joka iskee meikälle välittömästi päälle ruutua tuijottaessa. Siispä musiikki toimii Youtubessa parhaiten noille reissuille ja uusia biisilöytöjä tulee tehtyä harvase päivä. Jotkut jopa yltävät ihan tykkäyslistalleni asti, mutta sinne pääsevät vain harvat ja valitut.
Mielessäni ratsaan biisin hyvät ja huonot puolet ja jos koen riittävän euforian sen kokonaisuudesta niin painan yläpeukkua, jolloin tämä tallentuu välittömästi soittolistaani. Mutta tiedättekös mikä on todella ärsyttävää ja tapahtuu aivan liian usein. Puhun siis konemusiikista, koska se on omaa alaani.
Pistän uuden youtuben tarjoaman biisin pauhaamaan ja saan siitä erittäin hyvät vibat saman tien. Yleensä kiksit tulevat törkeän hyvästä kick bassokuviosta, sekä mielenvikaisen mainiosta melodiasta. Ongelmana onkin se, että monesti se on biisissä joko tai. Etenkin silloin se jää häiritsemään, kun kuulee oikein nätin sävellyksen, joka pilataan aivan karmealla kikillä. Etenkin Hardstyleä kuunnellessa tätä on viime aikoina tullut vastaan turhankin useasti. Makuasioitahan nuokin ovat toki, mutta haluan jakaa viimeisimmän vastaan tulleen esimerkin tästä ärsykkeestä: https://www.youtube.com/watch?v=8ayL5y9J09M . Monelle kyseinen biisi toimii varmasti hermoja raastava ärsykkeenä muutenkin, mutta itselle remixin melodia saundeineen toimii kun nenä päähän.
Mutta sitten se KICK ja nimenomaan siis kertsissä. Välitön lamaantuminen tämän alkaessa. Mitä mieltä muut? Joissain tapauksessa taas kick on biisin kantava selkäranka vaikkei muuten kuulostaisikaan miltään.

Siinäpä olivat lyhyesti viimeisimmät mietteeni/kuulumiset musapuolelta ja jatkossa taas lisää kuin itse musaakin. Mahtavaa, että käväsit lukemassa! B)


perjantai 23. joulukuuta 2016

Protushin historia


Alkupäisen tekstin "Pala Protushin historiaa" kirjoitin 22.12.2012 Protush (Heikki T) Facebooksivulle. Nyt laitan tänne muokatun ja päivitetyn version samalta pohjalta.

Kaikki alkoi 2000-luvun alussa, kun sain käsiini ensimmäisen musiikin teko-ohjelman nimeltä Music2000 playstationille. Tämä oli täydellinen paketti herättämään kiinnostukseni oman musiikin luomisesta.
Alkuun sain juuri ja juuri naputeltua jotain yksinkertaisia melodioita, mutta pikkuhiljaa palaset alkoivat (aika lailla kirjaimellisesti) loksahdella paikoilleen.. hitaasti, mutta varmasti!
Konemusiikin huomasin olevan se oma juttuni, kun ostin Bomfunk mc's in stereo tupla plätyn.
Ja siitä se sitten lähti!
Genreksi muodostui melko nopeasti Trance ja muu sen kaltainen tanssimusiikki, suurena vaikuttajana tietysti Darude ja Sandstorm, joka siihen aikaan pauhasi joka paikassa ja koko ajan (oi niitä aikoja). Kolahti siis täysillä.

Ensimmäiset pari vuotta tein biisejä niinkin omaperäisellä artistinimellä, kun DjH ja nauhoitellen matskua C-kaseteille. Seuraava etappi oli uusi vuonna 2002 musiikinteko-ohjelma MTV musicgenerator 2, joka oli loistava jatko-osa M2000:lle. Edelleen pleikkarilla mentiin, mutta tässä kohtaa Playstation 2 alustana.

Musicgenerator 2 käyttöön siirtyessäni päätin kehittää uuden artistinimen, joka on nykypäivänäkin toimiva Protush. Nimi ei tarkoita mitään (Suomen kielellä ainakaan), eikä missään nimessä ole plagiaatti Proteuksesta! Nimeä keksiessäni en edes tiennyt vielä tästä artistista saati, että hän tekee myös konemusiikkia. Nykyään Proteus on meikäläiselle yksi monista genrensä kovista esikuvista.

Music3000 Playstation 2:lla
Vuoden 2002 lopulla osallistuin Tamperelaiseen musiikikilpailuun. Genre kisassa oli vapaa. Siitä kilpailusta
tulikin voitto kotiin, jonka ansiosta mm. pääsin haastattelemaan suurta idoliani Darudea!
Vuonna 2003 julkaistiin Music sarjan kolmas osa, Music3000. Pakkohan sekin oli hankkia, eikä päätös ollut lainkaan huono. Lukuisia uusia biisejä, hieman kehitystä ja uusia kikkoja opin vielä tämän kanssa leikkiessä ennen vuoden 2004 lopulla siirtymistä vihdoin ammattimiästen vehkeisiin.

Darude ja Protush Aamulehdessä 2003
FL Studio 4 (FruityLoops4) tuli kuvioihin.
Alku oli suhteellisen kivuton, koska samankaltaisen tyylin omaava Music sarja oli antanut jo hyvän pohjan. Eivät ne ensimmäiset FL biisit mitään järin vallankumouksellisia silti olleet ja aikaa meni noin vuoden verran ennen kuin musiikki alkoi kuullostaa omaan korvaari edes öö... kuunneltavalta.
Melkein samaan sysäykseen, kun aloin tietokoneella tehdä musiikkia, kaverini kertoi internetsivustosta nimeltä Mikseri.net. Se oli ensimmäinen paikka mihin sain ladattua omaa musiikkiani muiden kuunneltavaksi ja kommentoitavaksi julkisesti. Kommentteja, sekä "faneja" alkoi ihan kiitettävästi kertyäkin, kun jaksoi myös itse antaa aktiivisesti palautetta muille. Myös monia mahtavia tuttavuuksia, jopa kavereita olen sivustolta saanut, sekä paljon neuvoja monissa musiikkiin liittyvissä asioissa.
Vuoden 2005 alussa Mikseri.nettiin julkaisemani Save my heart (original) on vanhin FL Studiolla tehdyistä biiseistäni mitä on ladattavissa. Sivustolta löytyy myös vanha projektini PS2 Production, jossa muutama ikivanha Pleikkarilla tekemäni biisi mm. Played a game, jolla voitin aiemmin mainitsemani musiikkikilpailun.
Vuodet ovat vierineet ja Protushin musiikkia on soitettu mm. KLF radiossa, sekä Bulgarialaisen Homeradion Children of Sound episodeissa. Joskus on tullut myös pyyntöä videoille ja mobiilipeleihin taustamusiikiksi. Kuitenkin pääasiassa suurimmaksi osaksi biisit löytyvät internetistä vapaasti kuunneltavana Mikseristä, Youtubesta ja Soundcloudista.


Softan lisäksi Protushin studiokalustoon kuuluu myös mm: Genelecin monitorit, AKG:n studiokuulokkeet, Novationin X Station, Pioneerin CDJ350 pesät Vestaxin mikseri, Yamaha psr 2000 E-MU0404 USB ulkoinen äänikortti (kohta menossa vaihtoon) ja tottakai PC. Toistaiseksi Dj puoli on jäänyt vielä harjoitteluasteelle ja olen keskittynyt vaan tuottamiseen, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka Protushin näkisi joskus tulevaisuudessa "levyjä pyörittelemässäkin"

Työpöytä 2016
Kunniakirja 2003

Tunnelma 2016