--- Tuiskunen.blogspot.fi ---
on yksi allekirjoittaneen tavoista purkaa mielen syövereistä pursuilevia ajatuksia ihmisten ilmoille, joten täältä löytyy muun muassa asiaa ja arvosteluja konsolipeleistä, sekä musiikista. Huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa elämästä, sekä ihan vaan satunnaisia tarinoita meikäläisen maailmasta.

Kategoriat:

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarina. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. lokakuuta 2019

Fist Emoji Varoitus

Tekniikka kehittyessään on tuonut mukanaan kaikenlaista hyödyllistä, elämää helpottavaa ja kivaa, kuten internetin ja älylaitteet. Hyvissäkin jutuissa on kuitenkin myös varjopuolensa, joista yhdestä salakavasti piilevästä juustonaksumöttiä muistuttavasta ja riippuvuutta aiheuttavasta emojista kerron tässä kirjoituksessa.

Niinkuin kaikki muutkin vaaralliset riippuvuutta aiheuttavat asiat, alkoholi, muut päihteet yms tämäkin tarina alkoi aivan viattomasta satunnaisesta nyrkkiemojin käytöstä, alanmiehien kesken "fistailusta".
Yhden kaverin kanssa paljon jutusteltua Facebook messengerissä päätimme vaihtaa fist emojin oletukseksi tylsän peukun tilalle. No sitäpä tuli vähän enemmän sitten viihdekäytettyä aluksi kohtuudella siinä helposti klikattavissa kun oli. Kului päiviä, ehkä kuukausiakin kunnes tajusimme, ettemme voikaan enää niin vain lopettaa fistin klikkailua. Oli aina itse laitettava se viimeinen fistaus, eikä kumpikaan antanut periksi!
Pikku hiljaa homma alkoi lähtemään niin sanotusti lapasesta, kun kuvioon tuli ilta fist, aamu fist ja jopa työpaikalla tauko FIST. Ja mitä isompi sen parempi! Keskustelu ikkuna alkoi useasti koostua pelkästään kasasta erikokoisia nyrkki emojeita. Elämä ei ollut enää laiffia, fisti oli.

Tämä alkoi olla normaalia arkipäivää

Tämä jo ahdistusta aiheuttava naksunyrkin klikkailu ei pidemmän päälle jäänyt suinkaan pelkästään Facemesen puolelle, sillä erehdyin kokeilemaan toisen kaverin kanssa fistausta Whatapp sovelluksessa. Kaveri oli heti messissä riskeistä huolimatta kokeilemaan tätä uutta piilevän koukuttavaa emojia. Whatapp antoikin aivan uusia ulottuvuuksia viihdekäytölle, koska fistiä sai nyt peräti viidessä eri värissä! Näin minusta tuli hyvin nopeasti sekafistaaja. Whatappissa oli myös nopeampaa ketjufistata kaverille koko ajan vain isompia määriä eri värisiä nyrkkejä toki sen rajoissa, mitä puhelin muistikapasiteetti jaksoi tukea. Muutaman kerran veti laite aivan juntturaan nyrkkikyllikkien yliannostuksen johdosta. Siinä kohtaa hetken mietimme. "miksi me teemme tätä. Nyt pitäisi oikeasti skarpata ja lopettaa ennenkuin on liian myöhäistä".
Aloimme miettiä myös oman tukiryhmäkeskustelun perustamista fistaajille, mutta olisiko tämä uhka vai mahdollisuus? Ehkä mahdollisuus ja Nyrkin sijasta olisi käytettävä peukkua. Kuulostipas pahalta.

Whatappin värikäs maailma

Ei tässä nyt muu auta kun toivoa, että ihmiset lukevat tämän hälyttävän varoittavan jopa kuumottaman tositarinan tästä kammottavan koukuttavasta naksunökäreestä ja jakavat tätä eteenpäin jottei uusi epidemiä, jota kutsuisin FISTERIAKSI vaan pääse leviämään nyrkin kokoista aluetta laajemmaksi. Voin vain kuvitella miten huonoon jamaan asiat saattaisivat pahimmillaan johtaa. Sitä tulevaisuuden Kirkakin lauleskelisi "me ollaan vaan ja fistaillaan, ei mennä nukkumaan"
Mutta ei siitä sen enempää. Kiitos että jaksoit lukea tämän. Minä lähden vieroittaumaan FISTISTÄ, än yy tee NYT!


Nyrkkeilyä pidemmän kaavan kautta

Varoitus! Tarina sisältää kuvamateriaalia, joka ei välttämättä sovellu herkimmille. 

perjantai 23. joulukuuta 2016

Protushin historia


Alkupäisen tekstin "Pala Protushin historiaa" kirjoitin 22.12.2012 Protush (Heikki T) Facebooksivulle. Nyt laitan tänne muokatun ja päivitetyn version samalta pohjalta.

Kaikki alkoi 2000-luvun alussa, kun sain käsiini ensimmäisen musiikin teko-ohjelman nimeltä Music2000 playstationille. Tämä oli täydellinen paketti herättämään kiinnostukseni oman musiikin luomisesta.
Alkuun sain juuri ja juuri naputeltua jotain yksinkertaisia melodioita, mutta pikkuhiljaa palaset alkoivat (aika lailla kirjaimellisesti) loksahdella paikoilleen.. hitaasti, mutta varmasti!
Konemusiikin huomasin olevan se oma juttuni, kun ostin Bomfunk mc's in stereo tupla plätyn.
Ja siitä se sitten lähti!
Genreksi muodostui melko nopeasti Trance ja muu sen kaltainen tanssimusiikki, suurena vaikuttajana tietysti Darude ja Sandstorm, joka siihen aikaan pauhasi joka paikassa ja koko ajan (oi niitä aikoja). Kolahti siis täysillä.

Ensimmäiset pari vuotta tein biisejä niinkin omaperäisellä artistinimellä, kun DjH ja nauhoitellen matskua C-kaseteille. Seuraava etappi oli uusi vuonna 2002 musiikinteko-ohjelma MTV musicgenerator 2, joka oli loistava jatko-osa M2000:lle. Edelleen pleikkarilla mentiin, mutta tässä kohtaa Playstation 2 alustana.

Musicgenerator 2 käyttöön siirtyessäni päätin kehittää uuden artistinimen, joka on nykypäivänäkin toimiva Protush. Nimi ei tarkoita mitään (Suomen kielellä ainakaan), eikä missään nimessä ole plagiaatti Proteuksesta! Nimeä keksiessäni en edes tiennyt vielä tästä artistista saati, että hän tekee myös konemusiikkia. Nykyään Proteus on meikäläiselle yksi monista genrensä kovista esikuvista.

Music3000 Playstation 2:lla
Vuoden 2002 lopulla osallistuin Tamperelaiseen musiikikilpailuun. Genre kisassa oli vapaa. Siitä kilpailusta
tulikin voitto kotiin, jonka ansiosta mm. pääsin haastattelemaan suurta idoliani Darudea!
Vuonna 2003 julkaistiin Music sarjan kolmas osa, Music3000. Pakkohan sekin oli hankkia, eikä päätös ollut lainkaan huono. Lukuisia uusia biisejä, hieman kehitystä ja uusia kikkoja opin vielä tämän kanssa leikkiessä ennen vuoden 2004 lopulla siirtymistä vihdoin ammattimiästen vehkeisiin.

Darude ja Protush Aamulehdessä 2003
FL Studio 4 (FruityLoops4) tuli kuvioihin.
Alku oli suhteellisen kivuton, koska samankaltaisen tyylin omaava Music sarja oli antanut jo hyvän pohjan. Eivät ne ensimmäiset FL biisit mitään järin vallankumouksellisia silti olleet ja aikaa meni noin vuoden verran ennen kuin musiikki alkoi kuullostaa omaan korvaari edes öö... kuunneltavalta.
Melkein samaan sysäykseen, kun aloin tietokoneella tehdä musiikkia, kaverini kertoi internetsivustosta nimeltä Mikseri.net. Se oli ensimmäinen paikka mihin sain ladattua omaa musiikkiani muiden kuunneltavaksi ja kommentoitavaksi julkisesti. Kommentteja, sekä "faneja" alkoi ihan kiitettävästi kertyäkin, kun jaksoi myös itse antaa aktiivisesti palautetta muille. Myös monia mahtavia tuttavuuksia, jopa kavereita olen sivustolta saanut, sekä paljon neuvoja monissa musiikkiin liittyvissä asioissa.
Vuoden 2005 alussa Mikseri.nettiin julkaisemani Save my heart (original) on vanhin FL Studiolla tehdyistä biiseistäni mitä on ladattavissa. Sivustolta löytyy myös vanha projektini PS2 Production, jossa muutama ikivanha Pleikkarilla tekemäni biisi mm. Played a game, jolla voitin aiemmin mainitsemani musiikkikilpailun.
Vuodet ovat vierineet ja Protushin musiikkia on soitettu mm. KLF radiossa, sekä Bulgarialaisen Homeradion Children of Sound episodeissa. Joskus on tullut myös pyyntöä videoille ja mobiilipeleihin taustamusiikiksi. Kuitenkin pääasiassa suurimmaksi osaksi biisit löytyvät internetistä vapaasti kuunneltavana Mikseristä, Youtubesta ja Soundcloudista.


Softan lisäksi Protushin studiokalustoon kuuluu myös mm: Genelecin monitorit, AKG:n studiokuulokkeet, Novationin X Station, Pioneerin CDJ350 pesät Vestaxin mikseri, Yamaha psr 2000 E-MU0404 USB ulkoinen äänikortti (kohta menossa vaihtoon) ja tottakai PC. Toistaiseksi Dj puoli on jäänyt vielä harjoitteluasteelle ja olen keskittynyt vaan tuottamiseen, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka Protushin näkisi joskus tulevaisuudessa "levyjä pyörittelemässäkin"

Työpöytä 2016
Kunniakirja 2003

Tunnelma 2016