--- Tuiskunen.blogspot.fi ---
on yksi allekirjoittaneen tavoista purkaa mielen syövereistä pursuilevia ajatuksia ihmisten ilmoille, joten täältä löytyy muun muassa asiaa ja arvosteluja konsolipeleistä, sekä musiikista. Huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa elämästä, sekä ihan vaan satunnaisia tarinoita meikäläisen maailmasta.

Kategoriat:

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Syvällisiä VOL2: Mikään ei ole ikuista


Flunssa painaa päällä jo pitkällä toista viikkoa, olo on välillä melko voimaton. Lähden tyttären kanssa virkistävälle kärrylenkille Atalan ja lähistön metsäteille ja pikkukylille. Nämä lenkit ovat loistavaa aikaa mm. ajatella kaikenlaisia syntyjen syviä. Yleensä katselen ympärilleni ja mietin minkälaista historiaa milläkin paikalla on ja että minkälaista olisi jos esimerkiksi oma lapsuuteni olisi ollut joissain näistä taloista, joita tulee matkalla vastaan toinen toisensa jälkeen. Kumpulan huudeilta bongattu yllä olevassa kuvassa seisova talo sitten herätti inspiksen kirjoittaa tästä aiheesta jotain.

Tuo hylätty talo keskellä suht tiiviisti asuttua aluetta herättää ajatuksia. Kenen se on tai on ollut ja minkälainen historia sillä on. Luultavasti melko pitkä. On jännää miettiä, että sielläkin on vietetty jouluja ja muita juhlia, asuttu mukavasti ja koettu elämän monia hienoja ja vähemmän hienoja hetkiä, jotka ovat kaikki jättäneet jälkensä tähän maailmaan. Nyt se on vain pelkkä hylätty rakennus (tai ainakin ulkoapäin näyttää siltä). Tuo rämeikkökin on todennäköisesti ollut joskus siisti pihamaa, jossa lapset ovat leikkineet yms. Miltähän mahtaa näyttää talon sisätiloissa. Harmi ettei tullut parempaa kameraa mukaan, sillä matkalla tuli paljon muutakin kuvaamisen arvoista juttuun sopivaa vastaan.

Tällä hetkellä vaarini pois meno on hyvin ajankohtainen aihe itselleni ja sekin saa miettimään entistä enemmän, ettei mikään ole ikuista. Myös vaarillani oli pitkä elämän historia ja suuri rooli elämässäni.
Sitä on hyvin vaikea käsittää, että jonain päivänä jotain ei enää koskaan ole, ainakaan tässä elämässä. Muistot sentään jäävät ja ne senkun kullastuvat ajan saatossa.
Muistakaamme tehdä paljon hyviä muisteltavia asioita, koska ne antavat voimaa ja tarkoitusta elämälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti