Musiikkia ja Mielialoja

Julkaista vaiko eikö julkaista

Pitkästä aikaa sain jotain diipimpää blogin tynkää ulos. Tätä, kuten montaa muutakin blogijuttua kirjoittaessani olen pohdiskellut, lykännyt ja funtsinut julkaisenko näitä ollenkaan, koska mielialojen salaman nopeasti vaihtelevat ääripäät tekevät sen, että toisella hetkellä ajatus tuntuu hitokseen hyvältä, kun taas toisinaan mielenkiinto lakkaa heti otsikon kirjoitettuani. Tämänkin jutun aihe piti alunperin liittyä pelkästään musiikkiin, mutta se sai kaverikseen juurikin tämän allekirjoittaneen mielen ailahtelevaisuuden. No "kaikille jotain".
Tekstin ulkoasu ja rakenne saattavat olla vähän sekavia, koska tuttuun tyyliini heittelen ajatuksiani aika lailla lennosta. Mutta itse asiaan.

Jokunen vuosi sitten kirjoittelin lyhykäisen tekstin "luomisen tuskasta" josta myöhemmin myös Vol2. Tässä tekstissä olisi ainesta Vol3:ksi, koska hyvin paljon samaan aiheeseen sivuan.
Se tunne kun vaikkapa aamulla töissä rehkiessä alkaa virkistyä päivään ja tulee inspiraatioita asiaan jos toiseenkin. Vähän niinkuin nälkäisenä ruokakaupassa kädet sidottuina tai jotain. Välillä se on musiikin tekemistä, toisinaan taas kirjoittamista ja joskus jopa oman elokuvan suunnittelemista. Viihdettä, kauhua, draamaa. Mitä näitä nyt on. Joka tapauksessa.
Näitä ajatuksia pyörittelen siinä töiden lomassa, mutta sitten kotiuduttuani joskus, jos vapaa-aikaa sattuu olemaan, onkin inspiraation yleensä korvannut väsymys ja turhautuminen. Vain sellainen ärsyttävä pikku pakkomielle toteuttaa jotain taiteellista jälkeä kalvaa mieltä. Siinä helposti tulee kuitenkin istahdettua sohvalle ja avattua pleikkari. No eihän väärin ole. Välillä sentään pakkomiellekin havahtuu siihen, että eihän tässä ole mikään pakko tehdä koko ajan jotain, eikä aina kannata edes yrittää. Antaa olla vaan ja ottaa rennosti.
Mielenhallinta on kyllä jännää hommaa. Sitä on hyvin oppinut tiedostamaan iän ja rutiinejen myötä noin tunninkin tarkkuudella, missä kohtaa päivää tulee tuntumaan miltäkin.

UG muusikko jo 20 vuotta

Voisin puhua itsestäni jo pitkän linjan UG eli UnderGround muusikkona tai ainakin musiikin tuottajana. Noin 20 vuotta olen nyt biisejä tehnyt melko aktiivisesti, melko tosissaan ja täydellä innolla kuitenkin myös hieman siinä sivussa haaveillen jonkinlaisesta menestyksestä musiikin saralla. Musa skeneä olen seurannut etenkin konemusiikin puolelta säännöllisen epäsäännöllisesti 2000 luvun alusta asti.
Tilaisuuksia edetä tällä "urallani" on vuosien varrella ollut jonkin verran. Pyyntöä bileisiin ja keikoille soittamaan, pientä levytyssopparia ja yms. Kuitenkin teini-iän vaikeudet, masennus, pelot, paniikkihäiriö, matala stressin sietokyky ja myös vähän oma laiskuus tekivät jo varhain alitajuntaani selväksi sen, että minusta ei muusikkoa tai viihdetaiteilijaa tule ja piste. Myös harrastuksen vaihtuminen työksi olisi tuonut oman ahdinkonsa, koska biisejä ei olisi voinutkaan tuottaa enää omaan tahtiin ja täysin genrevapaasti, mikä on itselläni ollut luovissa hommissa niin sanottu kulmakivi. Teen musiikkia tosissaan, mutta biisejä en saa tyrkättyä väkisin tunkemalla pihalle tai vähintäänkin niiden taidearvo kärsisi siinä kohtaa pahasti. Yleensä myös käy niin, että biisi jää kesken johtuen siitä, että se vaan kuulostaa omaan korvaan tylsältä ja motivaatio loppuu lähes välittömästi. Tässäkin mielentilan oikukkuus on välillä isona haittatekijänä, jonka kanssa täytyy oppia taistelemaan. Niinpä aina tilaisuuden tullen olen kieltäytynyt kohteliaasti syystä tai toisesta lähtemästä mukaan mihinkään isompaan juttuun, vaikka joka kerta se yleensä kirpaisee. Jotain pieniä projekteja ulkoisille tahoille on tullut tehtyä silloin tällöin, mutta pääasiassa olen keskittynyt musiikin tuottamiseen ja kehittymiseen siinä pikku hiljaa kohti esikuvieni tasoa. Tässä kohtaa kuitenkin sanottakoon, että koskaan en ole tulevaisuudesta täysin sulkenut pois sitä mahdollisuutta, ettenkö olisi joskus suurta yleisöä villitsemässä.

Kohti parempaa luomista

Tämä niin sanottu juhlavuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Ensimmäinen biisi on jo ulkona, toinen tekeillä ja motivaatio on jossain määrin kasvusuhdanteista. Teknisesti on jälleen otettu askel eteenpäin ja saamani palaute on ollut erittäin positiivista ja rakentavaa, iso kiitos siitä!
Heikki T nimellä olen toteuttamassa nyt kolmatta biisiäni, joka on meikäläiselle jälleen uusi genre kokeilu. Ensimmäinen biisi Taival oli rauhallista chillout, drum&bass, electropoppia. Toinen biisi Voodoo Run sitten rankempaa nopeatempoista hardtrancea ja tämä kolmas meneekin jo ihan Hardcoren puolelle. Toisin sanoen sama linja jatkuu, eli koskaan ei tiedä mitä meitin tuotannosta seuraavaksi kannattaa odottaa. Kuitenkin varmaa on se, että homma jatkuu ja kehittyy! Jotain pientä spesiaalia, ehkä luvassa 20v kunniaksi.

Ainiin ja liityinhän mä vihdoin Instagramiin! --> Instagram / HeikkiTMusic

Elämää paniikkihäiriön kanssa OSA 1

Aihe, josta nykyään paljon puhutaan, mutta josta voisi puhua vielä paljon enemmänkin. 
Sairaus, jota on ulkopuolisen monesti hyvin vaikea ymmärtää, ellei ole sitä itse kokenut.
Vaiva, joka harvemmin näkyy ulospäin ennen pahan kohtauksen laukeamista.
Luulotila, että kuolee. 

~Paniikkihäiriö~

Olen kyseisen sairauden kanssa paininut ennemmän tai vähemmän jo yli 12 vuotta. Sinä aikana olen oppinut siitä paljon, sekä myös jotenkin osaan elää sen kanssa. Tänään tuli fiilis, että voisin jakaa vähän kokemuksiani kyseisestä pään vaivasta vuosien varrelta tähän päivään. Itselleni tämä on ainakin terapeuttista purkaa aihetta, vaikka nykyään oma tilanteeni paniikin suhteen onkin pääosin jo parempi. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen ensimmäiset saamani kohtaukset, sikäli miten ne muistan.

Ensimmäinen kohtaus: Kahvittelu ABC:llä

Muistan ensimmäisen kohtaukseni, kuin eilisen päivän. Olin silloin 18 vuotta täyttänyt ajokortin omistava nuorimies. Meillä oli kavereiden tapana käydä kahvittelemassa ja pelaamassa mm. Photo Playta Tampereen Lahdesjärven ABC:lla. Tämä eräs kerta kuitenkin poikkesi tavan omaisesta, hyvin inhottavalla tavalla.
Oli kuuma ja aurinkoinen kesäpäivä. Olimme olleet paljon ulkosalla ennen saavuttuamme tuttulle ABC:n huoltoasemalle. Siinä kahvia hörppiessäni tunsin pian oudon tunteen, jota luonnollisesti pelästyin mielessäni melkoisesti. Tässä kohtaa en vielä tiennyt mitään mistään paniikkihäiriöistä ja aloinkin pelätä, mikä ihme mua vaivaa. Lähdin pöydästä kesken Photo Playn, koska en enää nähnyt ruutua kunnolla ja päässä alkoi tosissaan heittää. Kylmä hiki nousi pintaan ja kädet alkoivat täristä. Sanoin kavereille vain meneväni pelaamaan RAY:n pelikonetta kertomatta mitään heikosta olotilastani. Paniikin ollessa päällä mietin vaan mitä nyt tapahtuisi seuraavaksi. Ehdin jo kuvitella vaikka mitä, kunnes olo pikku hiljaa helpotti. Kerroin oudosta hetkestäni kavereille ja päädyimme siihen loppu tulokseen, että kyseessä oli joko auringon pistos tai nestehukka. Asiaa ei pohdittu sen enempää.

Toinen kohtaus: Työhaastattelu

Olin 19 vuotias, edelleen nuorimies ja menossa työhaastatteluun Tampereen keskustassa. Kyseessä oli ryhmähaastattelu, jossa haettiin myyjiä Lidliin. Kävelin paikan päälle kerrostalorakennukseen jossain työkkärin lähistöllä ja etsin oikean kerroksen. Odotustilaan saapuessani jälleen outo tunne ja valtava ahdistus iskivät, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vilkaisin huoneessa istuvia ihmisiä ja käännyin vaiston varaisesti takaisin hissiaulaan yrittäen hengittää. Tämä ei kuitenkaan auttanut, vaan oli lähdettävä portaat alas ja ulos kävelemään. Olin kävellyt jonkin matkaa pois päin aikeena jättää koko haastattelu väliin, kunnes olo hieman rauhouttui ja pettymyksen tunne otti vallan. En voinut itselleni sallia ainoan työhaastattelun jäädä väliin, vaan käännyin takaisin alkuperäiseen päämäärääni ja juoksin odotustilaan. Ehdin kuin ehdinkin vielä ajoissa paikalle ja hyvä niin, koska kyseisessä työpaikassa olen vielä tänäkin päivänä.

Kohtaus numero 3: Työpaikalla

Vieläkin nuori 19 vuotias Heikki, joka oli joitakin viikkoja työskennyt Jankan Lidl myymälässä vuonna 2006, sai tämän karmivan kohtauksen kassalla ollessaan. Jos jäi epäselväksi, puhun siis itsestäni tässäkin episoodissa. Tämä Lidl myymälä oli ainakin siihen aikaan yksi Suomen suuri myyntisimpiä ketjun myymälöitä, joten asiakkaitakin riitti. Muistan hyvin tilanteen, kun aloitin kahdeksan tunnin kassavuoroa ruuhka-aikaan ja palvelin ensimmäisiä asiakkaita. Katsoin suht pitkän jonon päähän, jolloin paniikin omainen olotila "pakko päästä pois täältä" valtasi mut jälleen. Veloitin asiakkaan ruoka ostoksia, joiden summankin muistan olleen kahden ja puolen sadan euron kieppeillä, kunnes sitten alkoi päässäni sumentua ja pelot kaikkeni fyysisine oireineen iskivät kroppaan. Seuraavalle asiakkaalle sanoin, että "mun on pakko lähteä käymään tuolla" ja osoitin taukohuonetta. Juoksin taukotilaan ja kun tärinöiltäni sain sanotuksi, pyysin jotakin paikalla ollutta työkaveria tuuraamaan, itseäni kassalle. Itse en vielä tässäkään kohtaa tiennyt sairastavani paniikkihäiriötä vaan kuvittelin ummet ja lammet, mikä tappava sairaus tämä voisi olla. Siitä läksin lekurille, joka muistaakseni totesi mulle ensimmäistä kertaa diagnoosin paniikkihäiriöön.
Tämä tieto kyllä helpotti suunnattomasti, koska sen jälkeen kohtauksen iskiessä ei tarvinnut enää arvailla, mistä kuoleman vakavasta sairaudesta nyt olisi kysymys vaan tiedosti ns hyperventiloivansa. Toki tämä tietoisuus kohtauksen mahdollisesta hyökkäyksestä on jo monella tapaa rajoittanut elämää, (Se viikatemiehen saapumisen luulotila kaikkine fyysisine oireineen on vaan niin kamalaa) mutta sen kanssa on opittava elämään.

Ajattelin tehdä aiheesta vielä ainakin toisen osan, missä käsittelen tuoreempia ajankohtia, enkä niinkään yksittäisiä kohtauksia. Kiitos jos jaksoit lukea tämän! To Be Continued...

Syvällisiä VOL2: Mikään ei ole ikuista

Flunssa painaa päällä jo pitkällä toista viikkoa, olo on välillä melko voimaton. Lähden tyttären kanssa virkistävälle kärrylenkille Atalan ja lähistön metsäteille ja pikkukylille. Nämä lenkit ovat loistavaa aikaa mm. ajatella kaikenlaisia syntyjen syviä. Yleensä katselen ympärilleni ja mietin minkälaista historiaa milläkin paikalla on ja että minkälaista olisi jos esimerkiksi oma lapsuuteni olisi ollut joissain näistä taloista, joita tulee matkalla vastaan toinen toisensa jälkeen. Kumpulan huudeilta bongattu yllä olevassa kuvassa seisova talo sitten herätti inspiksen kirjoittaa tästä aiheesta jotain.

Tuo hylätty talo keskellä suht tiiviisti asuttua aluetta herättää ajatuksia. Kenen se on tai on ollut ja minkälainen historia sillä on. Luultavasti melko pitkä. On jännää miettiä, että sielläkin on vietetty jouluja ja muita juhlia, asuttu mukavasti ja koettu elämän monia hienoja ja vähemmän hienoja hetkiä, jotka ovat kaikki jättäneet jälkensä tähän maailmaan. Nyt se on vain pelkkä hylätty rakennus (tai ainakin ulkoapäin näyttää siltä). Tuo rämeikkökin on todennäköisesti ollut joskus siisti pihamaa, jossa lapset ovat leikkineet yms. Miltähän mahtaa näyttää talon sisätiloissa. Harmi ettei tullut parempaa kameraa mukaan, sillä matkalla tuli paljon muutakin kuvaamisen arvoista juttuun sopivaa vastaan.

Tällä hetkellä vaarini pois meno on hyvin ajankohtainen aihe itselleni ja sekin saa miettimään entistä enemmän, ettei mikään ole ikuista. Myös vaarillani oli pitkä elämän historia ja suuri rooli elämässäni.
Sitä on hyvin vaikea käsittää, että jonain päivänä jotain ei enää koskaan ole, ainakaan tässä elämässä. Muistot sentään jäävät ja ne senkun kullastuvat ajan saatossa.
Muistakaamme tehdä paljon hyviä muisteltavia asioita, koska ne antavat voimaa ja tarkoitusta elämälle!

Jorinoita ja Kahvimaniaa

Kuinka syvälle omaan ajatusmaailmaansa sitä voi ihminen uppoutua, mietin taas töissä pitkän kassarupeaman jälkeen ja osin sen aikanakin. On ihmeellistä, lähestulkoon pelottavaakin, miten ne hommat siinä rullaa ja raha liikkuu pelkällä rutiinilla tajuamatta välillä yhtään mitä ympärillä tapahtuu. Joskus välillä sitä havahtuu todellisuuteen, kun joku kysyy jotain tai tulee jokin poikkeava tilanne, mikä katkaisee rytmin. Kuitenkin suurin osa ajasta mennään horroksen kaltaisessa tilassa. Tämä toki voi tapahtua missä tahansa rutiininomaisessa tilanteessa, eikä vaan kassatyössä.

Siinä päivän aikana ehtii kelailla mukavasti kaikki pohdinnan arvoisista asioista aina turhuuksiin asti ja aikaa jää vielä ylikin. Mitäs sitten tehdään? Kerrataan mielessä seuraavaa kauppalistaa, jotta voi unohtaa sen vihdoin päästyään töistä ostoksille. Perussettiä.

Miksi edes kirjoitan tästä? Mikähän pointti tässä tekstissä on? Onko sitä...? Tarviiko sitä? Mitääää.. Kahvimaniat menossa ja tiedän vain, että tämä jännittävä mielen sumeutuminen, jota kutsun "Zombimoodiksi" on ollut taas hyvin läsnä muutamien huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Btw..

MTV.fi sivuilta bongasin tänään mielenkiintoisen artikkelin (täältä) jossa pitää valita kuudesta saman tapaisesta kuvasta itselleen miellyttävin ja kuvan alla oleva teksti kertoo minkälainen persoona olet. Itselläni ainakin osui melko nappiin kuvan 4 kanssa, jossa kesäinen, vihreä, lämmin maisema.

"Olet kutsuvalla polulla. Rauha, tyyneys ja luonnonkauneus ovat tärkeitä sinulle, ja nautit – et pelkästään määränpääsystä – vaan koko matkasta. Haluat, että polkusi on selkeä.

Menet virran mukana ja valitset mieluiten helpoimman tien. Elämä on mielestäni muutoinkin rankkaa, etkä halua tehdä siitä tarkoituksella rankempaa. Pyrit pitämään tasaista, vakaata energiaa ympärilläsi. Olet hyvä välttelemään draamaa. Sinulla on jalat maassa."

9 vuotta Lidlissä ja LOMA!

Niin loman tarpeessa! 30.9 siis 9 vuotta täyteen kyseisessä firmassa. Pitäiskö itkeä vai nauraa? Välillä tuntuu siltä, että kyllä...  Paljon on siinä ajassa ehtinyt tapahtua, vaikka tuntuu, että kovin nopeasti tämä rykäisy on kuitenkin mennyt. Nyt onkin erittäin hyvä hetki aloittaa kesäloma part 2 ja lähteä Suomen syksyä karkuun Espanjan Torreviejaan! Paikka on ennalta tuttu, joten tiedän mitä odottaa, kun edellisen kerran olimme siellä kesällä 2013. Hieno kämppä kivalla sijainnilla ja lähikauppana mikäs muukaan kuin Lidl (josta muuten heitettiin pihalle, kun menin ilman paitaa ostoksille). Oma kattoterassi ja auto käytettävisssä, taloyhtiöllä uima-altaat ja merenranta kävelymatkan päässä. Kyl kelpaa!

Katsotaan jos noista tunnelmista saisi vaikka inspiksen uuteen biisin. En kuitenkaan aio siitä ressata, vaan otan ihan lunkisti vaan.
Koitan laittaa tänne blogiini ainakin muutaman tekstin kuvineen reissun päältä, mutta tässä alkuun muutama fiilistelykuva edellistä reissulta:

Paikallinen lähikauppa

Rantaleijona

Tarkenee!

Lyhyt kuuma kesä

Mites kesäloma on menny? No siinähän se, hyvä kun ehti kissaa sanoa ja se olikin jo ohi!

Viimeinen lomapäivä menossa tällä erää. Yksin kotona (muksu päikkäreillä pihassa) ja olisi hetki aikaa puuhailla rauhassa jotain vaikka uutta musiikkia, mutta iskee taas se aikaansaamattomuuden iki-inhottava tunne. Päivä valuu heittämällä ohi ja ajatukset tulevasta työviikosta alkavat ahdistaa pikku hiljaa hyvissä ajoin. Aina sama juttu kun loma alkaa oleen taputeltu. Jos sitä tän yhden kirjoituksen verran sais aikaseksi ja sit lähtis vaikka taas ulkoilemaan. Ja joo, eihän sitä lomalla aina tarvitsekaan saada aikaiseksi.

Aurinko on ehtinyt kyllä jättää mukavasti väriä ihon pintaan ja jokunen huurteinenkin tuli parin loma viikon aikana kumottua. Onneksi vielä on pari viikkoa lomaa jäljellä sitten syksymmällä, jolloin Espanja kutsuu melkeimpä jo perinteeksi muodostuneeseen tyyliin. Nyt vaan pitäis välissä jaksaa painaa vajaat pari kk hommia ennen sitä.

Muutamia hienoja "seikkailuja" luonnossa on tullu tehtyä ja mökillä paahduttua. Toivottavasti säät vaan suosii, että niitä päästään toteuttamaan tänä kesänä vielä monesti. Ei sitä näin kuumilla helteillä oo tullut mieleenkään aloittaa vaikkapa uuden biisin tekoa tms. Istutaan sitte taas koneella enemmän kun vähän viilenee.

Tulevalla lomareissulla ajattelin, että voisi koittaa laittaa tänne muutaman San Miquelin huuruisen blogitekstin hellevarjon alta aina kun tulee jotain kirjoittamisen arvoista mieleen. Lähinnä kuvia varmaan putkahtelee sitten enemmänkin riippuen siitä minkälaiset mahdollisuudet loma-asunnollamme on internetin käyttöön. Mutta nyt muuten kesällä rustailu jää todennäköisesti vähemmälle.


Kuvia Torrevieja 2013

Näkymää asunnon kattoterassilta

Kuuma on!

Lepohetki

Halimasjärvi, Atala 2015

Tanssimusiikkia kesäiltamiin: Protush - Forbidden paradise 2015

Syvällisiä: Muistot ja nostalgian tunne

Uusia muistoja syntyy koko ajan, eikä sitä aina tajuakaan miten paljon ne merkitsee omassa elämässä. Itse pohdin paljonkin mennyttä aikaa, mitä kaikkea on tapahtunut ja minälaisia fiiliksiä on ollut. Se sanonta "aika kuultaa muistot" pitää kyllä harvinaisen hyvin paikkansa.
Mitä kauemmas omaa elämääni kelaan, sitä parempia muistoja sieltä tuntuu löytyvän ja vain harvoja asioita ei tule ns ikävä.. esim hammaslääkärikäyntejä en kaipaa (kukapa kaipaisi?)...
Mutta mennyt on mennyttä, eikä siihen pidä liikaa takertua vaan yritetään nyt keskittyä tulevaisuuteen ja etenkin tähän hetkeen. Ollaan onnellisia siitä mitä meillä on! Hyvin mielellään silti haen monesti hetkiä, mitkä muistuttavat aikaa vaikkapa kymmenen tai jopa kakskymmentä vuotta taaksepäin. Tarkemmin kun miettii, niin ei ne hetket silloin välttämättä mitenkään erityisiä olleet, mutta nyt aika on onnistunut "kuultamaan" nekin aivan ainutlaatuisiksi. Puhutaan siis ihan vaikka perus illan vietoista kavereiden kanssa tai koulussa käynnistä (mikä silloin tuntui hyvinkin vastenmieliseltä!). Sitten on vielä ne joulut sun muut mistä mistä tulee aina hyvinkin nostalgisia fiboja. Jouluna tietyt perinteet (esim Lumiukko animaatioelokuva) tuovat hyvin lapsuuden mahtavat joulut mieleen, vaikka kaikki onkin nyt melko erilaista.
Tuoksuista ja musiikista voi salaman nopeasti muistaa jonkun tietyn tilanteen, ihmisen tai paikan menneisyydestä hyvinkin kaukaa, tai sitten ei muista, mutta jää miettimään, että jostain tämä on kyllä tuttu. Yleensä nekin muistot tuntuvat olevan kovin positiivisia asiasta riippumatta.
Aikuisiän myötä sitä on oppinut arvostamaan muistoja entistä enemmän ja osaa olla kiitollinen niistä. Välillä tuntuu, että olen jopa vähän friikki niiden suhteen, kun koitan löytää esim tiettyjä vanhoja tuoksuja ja fiilistelen vanhoja pelejä ja musiikkia pelkästään sen takia, koska muistot.
Enpä kyllä lapsuudestani hirveästi valittamisen aihettakaan keksi tai muista, eikä nykypäivänäkään huonosti mene, joten aika hyvin tässä on kokonaisuudessaan mennyt. Tietysti ikäviäkin asioita on ollut ja tulee olemaankin, mutta ne voi jättää käsiteltyään unholaan ja muistella vaan sitä suurinta osaa eli niitä hyviä muistoja!

Kolme ensimmäistä ostamaani cd:tä. Pikku hiljaa se konemusiikkiin meni

Dj harjoittelua (ilman paitaa tottakai) vuodelta 2005

Joku Irc-galleriakuva vuodelta 2006

Tuntemattomilla vesillä

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että ajatuksia pitäisi päästä purkamaan paperille (tai pikseliruudulle) ja nyt vihdoin otin itseäni niskasta kiinni sen asian suhteen.
Otsikkoon viitaten, saas nährä mitä tuleman pitää, kun allekirjoittanut ei juuri koskaan ole kirjallisuudesta niin välittänyt, eikä paljoakaan ole tullut mitään kirjoiteltuakaan. Ideana olisi siis jakaa ajatuksia pääasiassa omasta musiikista ja siihen liittyvistä asioista, sekä mm konsolipeleistä mitä itse on tullut pelailtua tai mitä haluaisin pelata tulevaisuudessa. En kuitenkaan rajoita blogiani pelkästään näihin aiheisiin, vaan tänne voi tulla oikeastaan ihan mitä vaan maan ja taivaan väliltä.

Kaikenlaisia ajatuksia sitä pulpahtelee mieleen asiasta jos toisesta, mutta niiden muuttaminen paperille järkeviksi lauseiksi saati kappaleiksi onkin sitten aivan toinen juttu. Nyt on kuitenkin tullut aika koota itseni kera kahvi kupposen ja laittaa inspiriaation suonet sykkimään! Myös Protushista sitten enemmän toisissa kirjoituksissa. Protushin musiikkia voi käydä kuuntelemassa Mikserissä, Soundcloudissa, sekä Youtubessa (linkit löytyy sivulta) ja Facebookista löytyy ns fanisivu "Protush (Heikki T)" mistä kannattaa tykkäillä ainakin jos konemusiikki on lähellä sydäntä!

Ei muuta tällä kertaa. Näitä putkahtelee tänne lisää pikku hiljaa ja sama pätee näissä kun musiikissanikin, koskaan ei tiedä minkälaista on seuraavaksi luvassa.