--- Tuiskunen.blogspot.fi ---
on yksi allekirjoittaneen tavoista purkaa mielen syövereistä pursuilevia ajatuksia ihmisten ilmoille, joten täältä löytyy muun muassa asiaa ja arvosteluja konsolipeleistä, sekä musiikista. Huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa elämästä, sekä ihan vaan satunnaisia tarinoita meikäläisen maailmasta.

Kategoriat:

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Jouluhöpinä 2016



Joulupäivän iltaa elellään tätä kirjoittaessa eli joulu alkaa olla taas taputeltu tältä erää. Vatsaa turvottaa sopivasti ja paketit on revitty auki jo moneen otteeseen, fiilis on siis oikein hjuva. Pikkuveli oli viettämässä joulua meidän residenssissämme parin päivän ajan ja aattona käytiin porukalla kyläilemässä anoppilassa. Nyt joulupäivänä löhöiltiin meillä kotosalla kestiten itseämme, sekä vieraita.

Tunnelmaihmisenä täytyy kyllä sanoa, että on ollut kaikin puolin onnistunut joulu. Oli kuusta, koristeita, piparia, lahjoja, ruokaa ja ennen kaikkea hyvää seuraa. Onnistuin elämään hetkessä nauttien tunnelmasta ja ystävien läsnäolosta rennoin mielin. Jopa vähän haikea olo nyt kun se on taas ohi ja paluu arkeen aamun 5.30 herätyksellä.. jep, töissä Tapanin päivänä. (tuleepahan pätäkkää.)

Aattoillan chillout
Joulusaunat on saunottu, porukalla on tullut pelailtua pleikkaria iltojen ratoksi ja töllöstä on katseltu kaikenlaisia jouluklassikoita muutaman päivän ajan. Allekirjoittaneelle jouluruoka maistuu edelleen hienosti eli sitä on saatava vielä lisää.
Etenkin vaimolle täytyy antaa isot rispektit hienosti järjestetystä joulusta!<3 Kiitos myös muille kanssamme olleille. Paras joulu tehdään yhdessä! Itse en kauheesti stressiä ottanut järjestelyistä, kun flunssan piru on ahdistellut tässä jo yli viikon, mutta pikku hiljaa sentään helpottaa.

Kirjoittelen tässä mukavasti sohvalla maaten tämän pikku fiilistelyn purkkiin ja alan koittaa josko tavoittaisi nukku matin. Oikein Hyvää joulua kaikille!

Veljekset raksahommissa & ergononominen työasento

Tuiskusia ja Risto Räppääjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti