Vuosittainen annos Call of Dutya

Jokaiselle enemmän tai vähemmän pelaavalle sarja Call of Duty (CoD) on varmasti jollain tapaa tuttu, jos ei muuten, niin nimi on ainakin tullut varmasti vastaan markkinoilla. Monille pelkän nimen mainitseminen aiheuttaa jonkinlaista vihan tai ärtymyksen tunnetta, eikä ihme, sillä niinhän kaikilla supersuosituilla asioilla on tapana. Codin myyntiluvut ovat olleet valtavia melkeinpä viimeisen vuosikymmenen ajan, mutta miksi? ja mihin suuntaan ollaan menossa sarjan kehityksen suhteen? Siitäpä kerron mielipiteeni seuraavaksi, mutta lähinnä moninpelin osalta, koska yksinpelikampanja (Black ops 3 myös co-op) on itselleni ollut CoDeissa vaan ns lisuke, vaikka pari osaa onkin tullut läpi asti pelattua. Samalla pieni pala CoDi historiaani.

Hyllyn uumenista

Call of Duty 3 (PS2) oli lähes ensimmäisiä online moninpelejä mitä olen konsoleilla pelannut ja se tekikin pienoisen vaikutuksen hyvällä pelattavuudellaan kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tai no olihan pelissä jo esim. erilaisia ajoneuvojakin, mitä muuten uudemmissa osissa ei ole enää näkynyt, kuin Killstreakien muodossa. Myöhemmin seuraavan sukupolven pleikkarilla pankin räjäytti sitten tosissaan puoliheräteostoksena hankkimani Call of Duty 4: Modern Warfare (PS3). Siitä asti on voinut sanoa CoDin olevan jo osa meikäläisen pelielämää ja se on se THE online first person shooter game! Yksinpeli kampanjakaan ei MW:ssa huono ollut, mutta se moninpeli, HUH, se toimi! Super sulava ohjattavuus, mahtavat kartat ja erittäin koukuttava tasojen nousu Prestige "kaikki alusta, jotta saat uuden ansio merkin" modea myöten ja kaikkea kivaa pelaamalla mahdollistuvaa avattavaa ja kustomoitavaa. Call of Duty: Modern Warfare 2 jatkoi samaa loistokasta linjaa parantamalla ja lisäämällä mukavia mausteita moninpeliin. Myös kaverin kanssa pelattavat Spec ops yhteistyötehtävät oli loistava lisä MW2:seen. Sitten tuli Call of Duty: Modern Warfare 3 joka jostain syystä jäi kokonaan välistä, joten siitä en pysty sanomaan mitään.

Hyvin samanlaista rataa sarja on jatkanut sen suurempia muutoksia tekemättä. Aina kerran vuodessa marraskuun paikkeilla ilmestyy uusi CoD, jonka joka vuosi hankkii, vaikka vannoo edellisen osan ostaneena jotain ihan muuta. 

CoD Ghosts

Black Opseissa mukaan tuli Zombies mode yksin- ja moninpelin lisäksi ja se on ihan hauskaa zombie aalloista selviytymistä etenkin kaveriporukalla. Parhaimmillaan se oli mielestäni Black Ops 2:ssa Transit kartalla, missä on useampi alue, joita seilataan häröllä robotin ohjaamalla bussilla koittaen samalla pysyä hengissä alati pahenevilta zombi aalloilta. Mielestäni BO2:ssa moninpelikarttojen suunnittelu alkaa ottaa jo takapakkia eikä Black Opseissa ohjauskaan tunnu yhttä tarkalta, kuin aiemmissa osissa.
 Call of Duty: Ghosts (PS4) tuo sarjan taas seuraavalle sukupolvelle, mutta melko hillitysti. Sen suurimpana uudistuksena taisi olla sekä yksin, että moninpelin tietyissä kohdissa vihuja kaatava poliisikoira. Noh, eipä siinä. Moninpeli oli tuttua toimivaa CoDia ja kartat ok.
Seuraavassa osassa koitettiin jo jotain hieman uutta. Call of Duty: Advanced Warfare hyppää tulevaisuuteen ja vielä tuplahypyllä. Kyllä, nopeaa toimintaa koitettiin sulavoittaa entisestään siirtymällä futuristisempiin teemoihin ja lisäämällä hahmon vakiovarusteisiin Jetpackin (Exo Pack). Uudistus jakoi yllättäen mielipiteitä. Itse kyllä totuin siihen, mutta ilmankin olisi pärjännyt.

Black Ops 3 kampanjaa co-op

Kun maaginen marraskuu taas koitti ja tavaksi muodostunut uuden CoDin julkaisu oli jälleen ovella, Call of Duty: Black Ops 3 tuupattiin pihalle melkoisen hypetyksen ennakkoähkyn saattelemana. Se jatkoi erilaisesta teemastaan huolimatta samaa linjaa AW:n kanssa, mutta hyppien vielä seinille. Jep, nyt siellä juostaan jo seinilläkin. Tämä kuitenkin harmillisen rajoitetuissa kentissä, joissa mm joissa kallion yli et päässyt tuplahypyllä, koska näkymätön seinä oli vastassa. BO3 kuitenkin jaksoi pitää vielä myyntiluvut huipussaan monipuolistetun kampanjansa avulla (uskoisin), mutta moninpeli alkoi jo olla "nähty" tämän keissin osalta. Tuli vielä hankittua Season pass ennakkoon, jotta kartat eivät ainakaan alkaisi kyllästyttää. Karu totuus kuitenkin oli, että niistä myöhemmin julkaistuista kartoista 90% oli melko surkeita, enkä liiemmin välittänyt passiin kuuluneista Zombisessioistakaan. Kaiken lisäksi peli vei lisäkarttojen kanssa kovalevyltäni kallisarvoista tallennustilaa lähes 100gigaa, huoh.

Infinite Warfare Multiplayer

Taas vuosi vierähti ja nyt viimein tapahtui se minkä olisin odottanut tapahtuneen jo monta vuotta sitten. Call of Duty: Infinite Warfare julkaistiin ja CoDin myyntiluvut eivät nousseetkaan enää pilviin. Peliä myytiin jo reilulla alennuksella noi kuukausi julkaisun jälkeen, eikä järin kovia arvosanoja herunut mistään. Suppeaan myyntiin toki varmasti vaikutti sekin, että samoihin aikoihin julkaistiin monta muutakin kovaa online fps:ää, kuten Battlefield 1 ja Titan Fall 2. Fakta on kuitenkin se, että ennakoiden tai trailereiden perusteella en edes odottanut enää tätä osaa. Jotenkin sen vaan huomasi, että tekijöiltäkin oli jo loppuneet ideat kesken, eikä tuo avaruus teemakaan henk koht kiinnostanut juurikaan. Silti peli tuli hankittua alennustarralla kylläkin toimivan onlinehauskan toivossa, mutta moninpeliä muutaman tunnin pelattuani tajusin, että ei tässä vaan ole enää mitään hohtoa. Kentät ovat hyvin mitään sanomattomia, samanlaisia tylsiä laitoksia suurin osa, pelimodeja on karsittu mm. Capture the flag, Safequard ja Fracture loistavat poissa olollaan, tunnelma on hyvin mitään sanomaton, eikä mitään positiivista uudistusta löytynyt, sen sijaan asioita näytti olevan karsittu aiemmista osista. Yksi tavallaan hieno juttu sentään löytyi. Nimittäin IW:n ostaneille Playstation Storesta voi napata Modern Warfare 4 Remastered alle kolmella kympillä! Rahastuksen makua siinä on toki, kun joutuu tuon IW:n ostamaan ensin, mutta on se (ainakin melkeen) sen arvoista! MW4R tulee varmasti myöhemmin myös erikseen myyntiin ja sillon viimeistään se kannattaa ehdottomasti hankkia ja kokea.

Yksi suuri syy miksi CoDit ovat olleet muihin fps peleihin verrattuna etusijallani on Black opseista asti mukana ollut mahdollisuus pelata niitä myös online jaetulla ruudulla kaverin kanssa! Olen kai sen verran oldskool pelaaja, että tämä on mielestäni erittäin suuri plussa konsolipeleissä vielä tänäkin päivänä. Toinen syy on CoDien tekninen näyttävyys ja pelattavuus, joka on useimmissa osissa ollut konsolisukupolvensa kärkeä. Se hieman harmittaa välillä, kun noissa online karkeloissa pelaajien taso on jo niin korkealla, että tälläsen keskitason pelaajan tukka saa kyytiä armotta melko lailla useasti. Nyt kuitenkin nautin onlineräiskintöjen osalta varmaankin seuraavan vuoden loistavasta Call of Duty: Modern Warfare Remasteredista, johon on muuten lisätty jaetulla ruudulla liittyminen nettikahinoihin!!

MW4R online jaetulla ruudulla!

Ensitunnelmat ja mielipide: Steep (PS4)

Lautailu on aina kiinnostanut meikäläistä, niin laskettelun, kun rullailunkin muodossa. Niin videopeleissä, töllöstä tuijotettuna kun jopa itse koettuna. Eipä siis ihme, että tämä Steep tuli hankittua ja sitä olin jopa odottanut pidemmän tovin trailereita kuolaten, kun noita lautailupelejä ei hirveästi nykypäivänä ole näkynyt. Viimeisimpänä tuo umpi kökkö THPS5 (josta myös kirjoittelin aikoinaan pienen arvion).

Peli alkaa mielestäni tyylikkäästi ja vuoristoilman raikkaus tuntuu miltei käsin kosketeltavalta. Ambienttinen taustamusiikki ja upeat taustat ensilataus ruudulla antavat odottaa jotain hyvin eeppistä tulevana. Kun latailut on suoritettu ja Ubisoftin servuille kirjauduttu (tämä siis pakollista ennen pelin aloittamista) pelaaja heitetään rinteeseen pienen tutoriaalin kera. Ei siis oikeastaan sen kummemmin kertoilla tarinoita tai jorinoita, vaan tönäistään rinteeltä alas ja huudetaan perään "PIDÄ HAUSKAA!".

Pelin genre on erikoinen, avoin vuoristomaailma tutkittavana joko suksilla, laudalla, liitopuvulla tai laskuvarjolla. Näistä jälkimmäinen on yhtä tuskaa, enkä itse ole löytänyt ainakaan mitään iloa kömpelöllä laskuvarjolla leijumiseen. Parin challengen verran olen sillä pöristellyt ja se riitti meikäläiselle. Liitopuku tuo vahvasti Just Cause 3 mieleen haasteratoja myöten. Se on ihan hauskaa, mutta tuntuu silti aika turhalta lisältä laskettelupeliin. Ja joo.. eihän tämä ole pelkkä laskettelupeli, mutta saisi olla p**kele! Suksilla kurvailu ja temppuilu on yllättävän hauskaa ja toimivaa vaikka lautailu allekirjoittaneelle onkin se ykkösjuttu.

Temppuilussa on mukavasti haastetta ja simulaation tuntua vaikkakin tuurilla on myös iso osuus onnistuneen trickin kannalta. Liikkuminen lumella on jotenkin tönkön tuntuista välillä etenkin, kun muistelee super sulavia SSX:siä. Tietty voi olla, että tässä on haettu sitä realismia, mutta kaipaisin silti vähän lisää vahaa suksiin. Jo ensi metrien lumen pöllyttämisen jälkeen vastaan tuli pienoinen järkytys... nimittäin missä grindit ja slidet? Pelistä siis puuttuu railit kokonaan.. MITÄH!? Itselleni ne ovat puolet laskettelupelien ilosta ja tässä niitä ei ole.. Toki kun alueena on lähes "koskematon" vuoristo, niin paikkoja slaidaamiselle ei välttämättä niin hirveästi olisikaan. Mutta eikö edes vähän? Tai itse kehiteltynä? Joku kaatunut puunrunko vaikka? NO EI! Täytyy toivoa vaan, että joku päivitys toisi ne mukanaan (tuskin).

Radoista tässä Steepissä on hankala puhua, kun kaikki on yhtä avointa rinnettä muutamia hyppyreitä lukuunottamatta. Race tyyliset kilpailut on merkitty joko checkpoint rinkuloilla tai kaukana häämöttävällä Finish line rinkulalla. Temppukisoissa ainoastaan jälkimmäisellä. Sen ihmeempiä ohjeita tai sääntöjä ei ole. Joko tavoitellaan korkeata pistemäärää tai koitetaan ehtiä maaliin mahdollisimman nopeasti. Kaikki tehdään pääsääntöisesti yksin tai satunnaisten paikalla olevien pelaajien (tai ghostien) kanssa. Pääsääntöisesti kaikki on vaivatonta ja nopeaa, mutta melko yksinäistä, vaikka online on oltava koko ajan. Sisällön puute vaivaa myös välillä pahasti vaikka haasteita aukeaa koko ajan ja niitä riittää. Pelaajat voivat tehdä niitä myös itse!

Grafiikka on kaunista, välillä jopa yllättävän kaunista etenkin lumi ja valotehosteet. Tulee hetkiä jolloin haluaa vaan fiilistellä upeaa auringon laskua tuulen huminaa kuunnellessa. Pientä takkua on välillä ruudun päivityksessä, mutta pääasiassa se toimii hyvin. Valikoiden ulkoasu on freesi ja selkeä hahmon kustoimoinnista vapaasti liikuttavaan gps karttanäkymään asti. Se vähän huvittaa, miten paljon ainakin itselleni tulee The Division grafiikasta mieleen. Soundtrack on hyvä lasketteluun sopiva, mutta parhaimmillaan tunnelma oli, kun temppukisassa pamahtaa soimaan Bomfunk mc's - Freestyler! Upeeta, että tämä helmi on saatu mukaan ja niin oikeaan peliin kun voi olla!

Yhteen vetona näiden pelituntieni jälkeen Steep on kaikista mainitsemistani puutteistaan huolimatta hyvä "lautailu"peli, joka on parhaimmillaan pienissä annoksissa nautittuna. Pelialueessa riittää koluttavaa ja haasteita pitkäksi aikaa jos vaan siitä tykkää tyyliin "tuolla on tollanen haaste, teenpä sen ja saan XP:tä hahmolleni". Kavereiden pistetulosten ja aikojen rikkominen on aina hauskaa ja ainakin itse viihdyn pelin parissa hyvin. Temppuilu on mulle se juttu!

Harrastuksena Videopelit

Ovatko videopelit haitallisia? Onko pelaaminen täysin turhaa ajan hukkaa? Ovatko pelikonsolit vain lapsille? Mielestäni vastaus noihin kaikkiin kysymyksiin kuuluu: EI ja EIVÄT OLE. Tietenkin kohtuus kaikessa ja voihan sitä purkkaankin tukehtua tai kävellessä kompastua. Eivätkä videopelitkään kaikille sovi.
Itse pidän pelaamista hyvänä viihteenä, jonka parissa on mukava kuluttaa aikaa yksin tai kavereiden kera pelistä ja tilanteesta riippuen. Monissa peleissä voi kehittää mm. reaktionopeutta ja taktista pelisilmää, sekä kykyä ratkaista pulmia sen sijaan, että ne olisivat mitenkään haitallisia. Tietysti nuorempia pelaajia on syytä valvoa, mitä he pelaavat ja liika pelaaminen on taas asia erikseen. On myös tärkeää, että pelaaja on henkisesti sillä tasolla, että erottaa mikä on peliä ja mikä todellisuutta. Soliaalinen kanssa käyminen on myös tänä päivänä isona osana pelaamista. Pelaajien ikähaarukka alkaa olla jo hyvin laaja ja luulen, että koko ajan yhä vanhemmat pelaavat videopelejä siinä samalla kun pelit kehittyvät ja kehittyvät retropelaajista puhumattakaan.

Nykyään pelien parissa viihtyminen on hyvin erilaista, kuin mitä se oli lapsena. Pikku nassikkana lähes tulkoon mikä tahansa peli maistui ja niitä jaksoi tahkota läpi kerta toisensa jälkeen, mutta näin aikuisiällä pelinautinto koostuu lähinnä tunnelmista ja fiiliksistä, sekä netissä kilpailemisesta sen sijaan, että peli kuin peli pitäisi päästä vaikeimmalla tasolla läpi mahdollisimman nopeasti. Läheskään niin moni peli ei tee enää vaikutusta, mitä vielä esimerkiksi 15 vuotta sitten, mutta tarjontaa on sitäkin enemmän, joten helmien löytäminen sikojen joukosta vaatii joskus taustatyötä. Onneksi nykyään on Internet, Youtube ja monia peliarvosteluja tekeviä sivustoja, joista helposti selvittää onko peli mahdollisesti ostamisen arvoinen.

Kavereiden kanssa pelaaminen on hauskaa kisaamista tai tiimipeliä, joko netin välityksellä tai kohtisohvalta jaetulla ruudulla pelattuna. Joskus harvinaisena herkkuna myös lanit, kun saadaan muutama kone samaan huoneeseen. Ikäväkseni jaetun ruudun moninpelit alkavat olla tänä päivänä jo harvinaisuus netin yleistyttyä käytännössä joka talouteen ja konsoliin. Se on sääli, koska split screenillä on tullut varmasti parhaat moninpeli muistoni ikinä ja se mahdollisti yhdessä pelaamisen kavereiden ollessa kylässä ilman, että kaikkien tarvitsi raahata omia konsoleita (jopa näyttöjä) mukanansa. Ei nettipeli missään nimessä huono asia ole, mutta kaipaan silti lisäksi näitä jaetun ruudun turnajaisia koti-illan istujaisiin. Yhden kaverin kanssa meillä onkin peli-illoissa klassikoiksi muodostuneet mm. Worms Revolution (PS3), Mod Nation Racers (PS3) ja Call of Duty Black Ops 2 (PS3). Nämä menneen sukupolven pelit pärjäävät uudelle sukupolvelle, koska paikallinen toimiva moninpeli ja kahdessa jälkimmäisessä kirsikkana kakun päällä jaetulla ruudulla liittyminen nettikarkeloihin!

Yksin pelatessani pelimaailmaan uppoutuminen onkin sitten oma juttunsa. Mielestäni peleissä tärkeää on tunnelma ja siellä pelin maailmassa olemisen tuntu. Aina sen ei tarvitse olla niin kovin realistista kunhan vaan on toteutettu hyvin. Hyvät kontrollit ja selkeä grafiikka ovat myös nykyään iso vaikuttava tekijä pelifiilikseen. Pidän peleistä mihin on helppo päästä sisään ja pelata tovi tai pari sen kummempaa ajattelematta esim Wolfenstein The new order (PS4) on maistunut viime aikoina oikein hyvältä pienissä erissä. Sitten on myös kiva, että on "työn alla" yksi isompi peli mihin uppoutua silloin, kun aikaa on pidemmille sessioille esim Witcher 3 Wild hunt (PS4). Netissä "yksin" pelatessani kovia tapauksia ovat viime aikoina olleet Trials Fusion (PS4) ja Rocket League (PS4). Myös Call of Duty sarjasta on melkein kaikki osat tullut hankittua loistavan nettipelinsä johdosta.

Miksi keskeneräisiä pelejä julkaistaan? Nykyään lähes poikkeuksetta, kun ostaa peliuutuuden joko fyysisen tai digitaalisen, on pelin asennuttua jo ensimmäinen päivitystiedosto ladattavana. Eipä siitä itselleni suurta vaivaa ole siinä samalla asennella sekin, mutta monesti peli sisältää sen jälkeenkin vielä paljon korjattavia asioita, joita fiksaillaan myöhemmissä päivityksissä. Viime ajoilta hyvinä esimerkkeinä Assasin's greed Unity ja pelikelvoton Batman Archam city (PC versio). Sitten isompi harmi tämä onkin niille harvoille, joilla ei ole konsoli yhteydessä nettiin. Niinpä ei päivityksiäkään silloin saada ladattua.

Oma pelihistoriani alkoi vuonna 1998, kun sain viimein joululahjaksi oman Playstationin ja peliksi siihen Tekken 2. Sitä ennen olin toki kavereilla pelaillut joskus Nintendoa, Sega Mega Drivea, Pleikkaria ja vanhoja PC pelejä. Kaikki Playstationit (käsikonsoleita lukuunottamatta) on tullut hankittua pariinkin otteeseen vanhemman version hajottua. Xbox 360 tuli kerran heräteostoksena, mutta myin sen myöhemmin pois, kun halusin mieluummin pysyä Sonyn puolella. Myös GameBoy Pocket löytyi aikoinaan kokoelmista, mutta nykyään pelailen melko puhtaasti Pleikkareilla.