Peliarvostelu: Infinite Minigolf (PS4)

Olipa kerran päivä (niinkuin lähes tulkoon mikä tahansa päivä), kun pyörin PS Storessa selaten tarjouksia ja uusia pelijulkaisuja läpi. Hetken siinä sivua rullaillessa silmiini osui jotenkin tutun oloinen nimike, joka osoittautui Zen Studios:n Infinite Minigolfiksi. Tämähän nyt oli heti pakko hankkia ja kerron kohta miksi.
Infinite minigolf on siis samaa sarjaa aiemman sukupolven (PS3) laatupelistä nimeltä Planet Minigolf. Tämä teos yllätti meikäläisen aikoinaan loistavalla pelattavuudellaan etenkin kavereita vastaan, joko samalta sohvalta tai onlinessa. Pelissä mahtavuutta oli mm. Rataeditori, joka tarjosi käytännössä loputtomasti uusia mitä erikoisempia ratoja, joita toiset pelaajat olivat kyhänneet. Pelattavaa siis riitti niin kauan kuin pelaajiakin.

Infinite Minigolfilta oli siis jonkinlaisia odotuksia allekirjoittaneella. Ensisilmäys peliin tuo heti rennon, positiivisen ja tutun fiiliksen, kuin saattoi odottaakin. Zen Studiosin peleissä grafiikka on pirteän värikästä ja yksinkertaisen kaunista ja pehmeää. Planet Minigolf näytti hyvältä ja oli sopivan haastava kaikkine palloa pompottelevine power uppeineen. Infinite Minigolf jatkaa samaa linjaa muuten, mutta on selvästi suunnattu nuoremmalle kohderyhmälle. Tämä oli pienoinen pettymys.
Ulkoasu, pelattavuus ja haasteet ovat selvästi keventyneet edeltäjästään. Esim. Pallon reikään saaminen ei edellytä enää läheskään yhtä paljon tarkkuutta, mitä aiemmin, eikä esim lyöntiin saa kierrettä enää ollenkaan. Niin ikään PS move tukea ei enää ole. Sen sijaan PSVR tuki löytyy (en ole vielä kokeillut).

Rataeditori löytyy onneksi tästäkin ja se toimii yhtä loistavasti kuin toimi PM:ssäkin. Kenttien teemoja on tosin jostain syystä nyt vain kolme, eivätkä ne ainakaan omaa makuani miellytä niinkuin edeltäjässänsä. Onneksi kuitenkin kaikenlaisia palikoita, häkkyröitä ja vänkyröitä on ihan kiitettävästi, jotta upeita luomuksia voi saada aikaiseksi tässäkin pelissä. Myös todella haastavien kenttien teko onnistuu helposti. Peliä testaillessani toisten tekemiä reikiä oli jo noin 8500 kpl, joten pelattava ei ainakaan lopu heti kesken.
Kustomoitavaa ja availtavaa omalle avatarilleen on myös melkoinen määrä ja niiden avaamiseen tarvittavat kortit, joita saa peliä tahkoamalla, kannustaa jatkamaan.

Yksinpelissä on jokaisessa kolmessa teemassassaan neljä osuutta, joissa kaikissa kolme vaikeusastetta (pienten variaatioiden kera), joissa niinikään 9 reikää per osuus. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta ne ovat muutamassa tunnissa koluttu läpi, eikä ainakaan itselläni mielenkiinto meinannut riittää näiden hyvin samanlaisten suht tylsien ratojen jauhamiseen edes kertaalleen kaikkia läpi. Pelin koukku jää siis moninpelille, joka oli pääpisteenä kyllä Planetissakin. Ongelmana tuli vastaan, ettei pelaajia meinannut löytyä pidemmänkään odottelun jälkeen netistä, eikä yksin tahkominen kauaa jahkanut innostaa. Sinänsä en tätä ihmettele, kun itsekin satuin tämän vahingosssa storesta bongaamaan, eikä edes googlettamalla meinannut löytyä arvostelua kyseisestä tapauksesta. Niinpä päätin nyt ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa sellaisen.
Kaverin kanssa paikallisesti peli toimii sentään aina varmasti, mutta ei yllä pelattavuudellaan ihan PS3:n golfin tasolle.
Kokonaisuutena edelleen hyvä peli, joka on luikkinut kaikessa hiljaisuudessaan digikaupan hyllylle, mutta jäänyt varmasti monilta siellä huomaamatta. Miinuksena turhan lapsenmielinen toteutus ja suppea sisältö teemojen, sekä yksinpelin suhteen. Plussaa Kenttäeditorista, sekä moninpelistä!

Peliarvio: Here they lie (PSVR) *vomit alert*

Suurena kauhupelifriikkinä Here they lie oli lähes pakollinen hankinta ainoana PSVR kauhupelinä, mitä oli tuohon aikaan saatavilla.  Uutuuspelin 19,95€ hintakin jo kertoi, ettei kyseessä ole mikään valtavan suuri kauhuelämys, vaan lähinnä indiepeli. Kaupan päälle tuli kuitenkin pahoinvointi, josta tämä eepos ainakin muistetaan. Jos et millään koe vr pahoinvointia Here they lien kanssa tai ylipäätänsä, niin seuraava teksti saattaa jopa ärsyttää tai vihastuttaa pienehkön roastaamisen johdosta, mutta muutoin lue ja huomaa, että tämä arvio on väännetty vähän pilke silmäkulmassa.

Eli mitäs tästä heitetään. Peli on graafisesti melko ruma, lähes mustavalkoinen ja suhteellisen karu. VR tekee siitä kuitenkin mukavasti uudenlaisen kokemuksen verrattuna aiempiin kauhupeleihin, niinkuin olettaa saattaa. "siellä olemisen" tuntu on varsinkin alussa huikea.
Ensimmäisiä minuutteja pelatessani olin melkein jännäkakka housussa, mutta pelin edetessä keskityin lähinnä pidättelemään oksennusrefleksiä. Parin jumpscaryn jälkeen olin jo melko turta tälle pelille. Koitin vaan mahdollisimman nopeasti läpäistä sen, jotta voisin ottaa VR lasit pois päästä ja käydä pitkäkseen tasaamaan olotilaa. Peli jo itsessään tiedostaa olevansa oksettava ja neuvoo tallennuspisteiden välillä pitämään tauon ennen jatkamista. Fyysisen version mukana toimitetaan todennäköisesti oksupusseja, mikäli pelin tekijöillä on ollut yhtään pelisilmää.

No mitäpä tämän juonesta. Myönnän, että en keskittynyt siihen juuri ollenkaan, vaan koitin sappinesteet kurkussa kirmata läpi harmaiden katujen ja metrotunneleiden, joihin peli lähinnä sijoittuu. Jotakin keltamekkoista nee.. tummaa naista tässä kovasti seurataan ja palavista hiilistä nousevaa lierihattuista miestä vältellään. Muut hahmot (oletettavasti ihmiset) ovat lähes kaikki eläinnaamareihin sonnustautuneita ja tykkäävät harrastaa mm. väkivaltaa ja seksiä minkä kerkiävät sen kummemmin muista välittämättä. Tunnelma on välillä todella outo. Jotkut sarvipäiset "klonkut" haluavat pelihahmollemme myös pahaa, niitä kannattaa siis välttää, koska sankarimme ei osaa millään tapaa puolustautua. Taskulamppu on yllättäen ainoa väline, joka tyypillämme on mukana ja siihen keräillään pattereita matkan varrelta löytyvistä laatikoista yms.
Pelin parasta antia olivat checkpointit, jonka jälkeen pelin sai pistää kiinni, jotta voi käydä rauhassa halailemassa posliini miettien "miksi teen tätä itselleni". Samaan lopputulokseen olisi päässyt vetäsemällä kunnon kännit, mutta sitä ennen olisi yleensä sentään ollut hauskaa..
No joo, ei Here they lie ihan läpi mätä teos ollut, mutta itselleni tuo vr pahoinvointi teki pelaamisesta välillä lähes masokistista. Jos pystyt siltä kuitenkin välttymään ja pidät kauhupeleistä voin nippanappa suositella peliä tuolla kahden kympin hintalapulla ainakin vielä toistaiseksi, kun vr kilpailijoita tässä genressä ei vielä ole. RE7 odotellessa!

Testissä Playstation VR

Hyvin pitkään haaveilin VR (Virtual Reality) kokemuksesta ennen, kun vasta vuoden 2016 alussa pääsin kokeilemaan sitä ostamallani Sony Xperia Z5 puhelimella ja pahvisilla Google Cardboard 2.0 laseilla (niistä oma arvionsa löytyy täältä). Kokemus yllätti, joten aloin kieli pitkällä odottaa Playstation VR julkaisua. Rahantilanteen vuoksi en laitetta heti julkaisussa hankkinut, mutta tätä kirjoittaessa olen ollut jo sen (onnellinen) omistaja vajaan kuukauden verran. Voin siis jo jonkinlaisen mielipiteen siitä heittää tähän.

Pakettiin sisältyy kypärän lisäksi iso läjä piuhoja, minipleikkaria muistuttava suoritin, demolevy ja ohjekirja. Jälkimmäinen kaikessa yksinkertaisuudessaan tarjoaa selkeät ohjeet laitteen paikoilleen asentamiseksi. Kun johtohelvetti on suoritettu voidaankin pistää pleikkari päälle ja asennella lasit itselleen sopiviksi.
Itse kypärä on hyvin päähän istuva ja mukavasti säädettävissä, eikä kipua tai ikäviä hankaumia ole ainakaan tähän mennessä ilmennyt pelisessioiden päätteeksi. Sen sijaan hikoilua saattaa ilmetä etenkin kuumottavia kauhupelejä pelatessa!

Tämä kaveri oli aika ahdistava

Mutta nyt itse peleihin. VR matskua ei pleikkarille ole vielä mitenkään mahottomasti kertynyt (etenkään ns täysimittaisia pelejä), mutta testattua on tullut tähän mennessä mm: Until Dawn: Rush of Blood, VR Words, Batman: Arkham VR, Here they lie, Brookhaven, Crystal rift, Resident evil 7 Demo ja Tethered Demo.
Mikään näistä ei siis ollut täyshintainen peli (60-70€) vaan lähinnä psn tapaisia pikkupelejä ja vr:n ominaisuuksia esitteleviä elämyksiä. Näillä näkymin 2017 tammikuussa julkaistava Resident evil 7 tulee olemaan ensimmäinen "kokonainen" playstation vr peli, jonka aion hankkia. Siihen asti fiilistellään näitä pikku elämysmatkoja uuteen ulottuvuuteen.

Hei mullahan on kädet!

PS Worldsin Ocean Descent on toiminut kivana vr esittelynä tutuille. Mikä olisikaan mukavampaa, kun pistää kaveri häkkiin ja sukeltamaan syvään mereen loppuhuipennuksena valkohain hyökkäys yrittäen repiä häkkiä palasiksi! RE7 Demolla saa jo aimo annoksen vr kauhua ja Rush of Blood on loistava "kauhuvuoristorataräiskintä" kokemus etenkin valopyssypelejen ystäville. PS Move ohjaimet kyllä kannattaa ehdottomasti hankkia niitä tukevia pelejä varten, jotta kokemus on täydellinen. Itselläni ne olivat jo ps3 ajoilta valmiina ja vihdoin pääsivät kunnon käyttöön! Tetheredin demoa kokeilin viimeisimpänä pikaisesti ja sekin oli positiivinen yllätys. Nerokkaasti toteutettu strategia rakentelupeli, joka varmasti sopii kaiken ikäisille. VR Playroomin saa ilmaiseksi, mutta se on vielä testaamatta. Siitä jotain lukeneena se tarjoaa hauskasti vr ominaisuuksia hyödyntävää moninpelihupia useammalle henkilölle samalta sohvalta nautittuna. Here They Lie kauhupelistä saa "vr pahoinvointia" ja Brookshavenissa ammuskellaan Zombeja paikallaan seisten. Batman Arkham VR on varsinkin bättis faneille upea kokemus, miltä tuntuu olla lepakkomiehen saappaissa.

Teknisestä puolesta positiivisena yllätyksenä tuli mm. 3D:n aitouden tuntu, joka on aivan eri luokkaa mitä olen tottunut näkemään esimerkiksi 55" 3D telkkaristani tai leffateatterissa. Myös ruudunpäivitys kokeilemissani peleissä on ollut erittäin sulavaa. Tästä johtuen ei toki tullut yllätyksenä, että resoluutiota ei olla saatu HD tasolle (en tiedä sitten miten playstation pro:lla), mutta kokemuksen muuten ollessa hyvin aito "siellä olemisen immersio" ei hieman sahalaitaisemmatkaan pikselit häiritse ainakaan itseäni. Äänitekniikasta iso plussa myös! Jo semi hyvillä kuulokkeilla äänimaailman voi sanoa tuplaavan vr kokemuksen. Hyvällä kotiteatterilla toimii toki myös hienosti jos volaa saa laittaa riittävästi kaakkoon.

Pahoinvointi on ehkä asia mikä häiritsee virtuaalimaailmassa itseäni eniten. En tarkalleen tiedä johtuuko se pelistä vai enkö vaan pysty sietämään kunnolla esim vr pelejä, joissa liikutaan itse hahmon ensimmäisestä persoonasta. Tosin RE7 Demon pystyin pelaamaan kokematta juurikaan tätä matkapahoinvointiefektiä, jes!

PS VR:ää voi käyttää mm. omana näyttönänsä mille tahansa ps4:lta tulevalle pelille tai vaikkapa Netflixille. Tämä on kätevää esimerkiksi jos perheen muut jäsenet haluavat samalla katsoa telkkaria kun itse pelaat. Tai jos muuten vaan haluat fiilistellä pelejä tai leffoja valtavalta screeniltä! Elämys vastaa suunnilleen sitä kun olisit pelaamassa valtavassa elokuvasalissa. Näytöksi voi valita kolme eri kokoa, joista suurin on kyllä tosissaan ISO!

Kokonaisuutena Playstation VR on kokemus, joka kannattaa ehdottomasti itse kokea! Se on jotain uutta ja ihmeellistä etenkin konsolimaailmassa. Kaikki eivät siitä varmasti tykkää, mutta suosittelen kuitenkin testaamaan vaikka Ocean Descentin kaverin kakkuloilla (siitä ei pitäisi ainakaan tulla pahaa oloa) ja sen jälkeen miettimään haluaisiko tällä tavalla pelata jatkossa vaikkapa kauhua, johon vehje on aivan omiaan. Jos hyvää peli tarjontaa vaan alkaa tulla, niin pidän PS VR erittäin hyvänä hankintana nelos pleikkarin omistajille!

Ensitunnelmat ja mielipide: Steep (PS4)

Lautailu on aina kiinnostanut meikäläistä, niin laskettelun, kun rullailunkin muodossa. Niin videopeleissä, töllöstä tuijotettuna kun jopa itse koettuna. Eipä siis ihme, että tämä Steep tuli hankittua ja sitä olin jopa odottanut pidemmän tovin trailereita kuolaten, kun noita lautailupelejä ei hirveästi nykypäivänä ole näkynyt. Viimeisimpänä tuo umpi kökkö THPS5 (josta myös kirjoittelin aikoinaan pienen arvion).

Peli alkaa mielestäni tyylikkäästi ja vuoristoilman raikkaus tuntuu miltei käsin kosketeltavalta. Ambienttinen taustamusiikki ja upeat taustat ensilataus ruudulla antavat odottaa jotain hyvin eeppistä tulevana. Kun latailut on suoritettu ja Ubisoftin servuille kirjauduttu (tämä siis pakollista ennen pelin aloittamista) pelaaja heitetään rinteeseen pienen tutoriaalin kera. Ei siis oikeastaan sen kummemmin kertoilla tarinoita tai jorinoita, vaan tönäistään rinteeltä alas ja huudetaan perään "PIDÄ HAUSKAA!".

Pelin genre on erikoinen, avoin vuoristomaailma tutkittavana joko suksilla, laudalla, liitopuvulla tai laskuvarjolla. Näistä jälkimmäinen on yhtä tuskaa, enkä itse ole löytänyt ainakaan mitään iloa kömpelöllä laskuvarjolla leijumiseen. Parin challengen verran olen sillä pöristellyt ja se riitti meikäläiselle. Liitopuku tuo vahvasti Just Cause 3 mieleen haasteratoja myöten. Se on ihan hauskaa, mutta tuntuu silti aika turhalta lisältä laskettelupeliin. Ja joo.. eihän tämä ole pelkkä laskettelupeli, mutta saisi olla p**kele! Suksilla kurvailu ja temppuilu on yllättävän hauskaa ja toimivaa vaikka lautailu allekirjoittaneelle onkin se ykkösjuttu.

Temppuilussa on mukavasti haastetta ja simulaation tuntua vaikkakin tuurilla on myös iso osuus onnistuneen trickin kannalta. Liikkuminen lumella on jotenkin tönkön tuntuista välillä etenkin, kun muistelee super sulavia SSX:siä. Tietty voi olla, että tässä on haettu sitä realismia, mutta kaipaisin silti vähän lisää vahaa suksiin. Jo ensi metrien lumen pöllyttämisen jälkeen vastaan tuli pienoinen järkytys... nimittäin missä grindit ja slidet? Pelistä siis puuttuu railit kokonaan.. MITÄH!? Itselleni ne ovat puolet laskettelupelien ilosta ja tässä niitä ei ole.. Toki kun alueena on lähes "koskematon" vuoristo, niin paikkoja slaidaamiselle ei välttämättä niin hirveästi olisikaan. Mutta eikö edes vähän? Tai itse kehiteltynä? Joku kaatunut puunrunko vaikka? NO EI! Täytyy toivoa vaan, että joku päivitys toisi ne mukanaan (tuskin).

Radoista tässä Steepissä on hankala puhua, kun kaikki on yhtä avointa rinnettä muutamia hyppyreitä lukuunottamatta. Race tyyliset kilpailut on merkitty joko checkpoint rinkuloilla tai kaukana häämöttävällä Finish line rinkulalla. Temppukisoissa ainoastaan jälkimmäisellä. Sen ihmeempiä ohjeita tai sääntöjä ei ole. Joko tavoitellaan korkeata pistemäärää tai koitetaan ehtiä maaliin mahdollisimman nopeasti. Kaikki tehdään pääsääntöisesti yksin tai satunnaisten paikalla olevien pelaajien (tai ghostien) kanssa. Pääsääntöisesti kaikki on vaivatonta ja nopeaa, mutta melko yksinäistä, vaikka online on oltava koko ajan. Sisällön puute vaivaa myös välillä pahasti vaikka haasteita aukeaa koko ajan ja niitä riittää. Pelaajat voivat tehdä niitä myös itse!

Grafiikka on kaunista, välillä jopa yllättävän kaunista etenkin lumi ja valotehosteet. Tulee hetkiä jolloin haluaa vaan fiilistellä upeaa auringon laskua tuulen huminaa kuunnellessa. Pientä takkua on välillä ruudun päivityksessä, mutta pääasiassa se toimii hyvin. Valikoiden ulkoasu on freesi ja selkeä hahmon kustoimoinnista vapaasti liikuttavaan gps karttanäkymään asti. Se vähän huvittaa, miten paljon ainakin itselleni tulee The Division grafiikasta mieleen. Soundtrack on hyvä lasketteluun sopiva, mutta parhaimmillaan tunnelma oli, kun temppukisassa pamahtaa soimaan Bomfunk mc's - Freestyler! Upeeta, että tämä helmi on saatu mukaan ja niin oikeaan peliin kun voi olla!

Yhteen vetona näiden pelituntieni jälkeen Steep on kaikista mainitsemistani puutteistaan huolimatta hyvä "lautailu"peli, joka on parhaimmillaan pienissä annoksissa nautittuna. Pelialueessa riittää koluttavaa ja haasteita pitkäksi aikaa jos vaan siitä tykkää tyyliin "tuolla on tollanen haaste, teenpä sen ja saan XP:tä hahmolleni". Kavereiden pistetulosten ja aikojen rikkominen on aina hauskaa ja ainakin itse viihdyn pelin parissa hyvin. Temppuilu on mulle se juttu!

Fiilistelyssä Call of Duty: Black Ops 3 (PS4)

Vuosittainen "Call of Duty päivitys" onnistuu mielestäni tällä kertaa oikein mainiosti. Black Ops 3 kattaa edeltäjänsä tapaan ns 3 peliä: Campain, Multiplayer ja Zombies. Noita kaikkia pystyy nyt pelaamaan myös Co-oppina netissä ja split screeninä (kaksi pelaajaa). Siitä täytyy heti antaa iso plussa!

BO3 säilyttää oikeastaan kaiken hyvän BO2:sta hioen paketin entistä parempaan ja isompaan kuosiin. Täysin uutta pelissä on kampanjan yhteistyöpelaaminen, mikä onkin loistava uudistus. Aiemmissa CoDeissa kampanja oli allekirjoittaneelle lähinnä sivutuote (grafiikka pornoa) ja multiplayer se itse juttu. Zombies on edelleen loistavaa hupia kavereiden kanssa pikku parannuksilla.

Campaignia olen pelannut kaverin kanssa vasta muutaman tehtävän tätä kirjoittassa, mutta se on ollut oikein hauskaa suht nopeatempoista tiimipelaamista. Pientä miinusta pakko antaa jaetulla ruudulla pelatessa grafiikan puuroutumisesta, koska yksityiskohtia on niin paljon, että kohteiden erottaminen kauempaa on suht vaikeaa vaikka 55 tuumaisella telkkarilla pelataan alle 2 metrin etäisyydeltä. Muuten grafiikka on kyllä erittäin nättiä, ehkä jopa näteintä tähän mennessä. Tehtäviin pääsee turvatalosta, joka on kampanjamoodin ns tukikohta. Siellä pystyy myös mm. kustoimoimaan omaa asearsenaalia ja tutkimaan saavutuksiaan. Tämä ominaisuus tuo mielestäni kampanjalle kivasti lisää syvyyttä.

Multiplayerissa alkaa olla kohta ensimmäinen prestige edessä ja meininki on hyvin tuttua CoDia niin hyvässä kuin pahassakin. Kartta desing ei tässäkään yllä aivan Modern Warfareiden tasolle, mutta toimii silti ihan hyvin, joskin kartat voisivat mielestäni olla vähän isompia. Toisaalta Codi on Codi ja sen tempoon kuuluu olla koko ajan nappi persiissä pienemmälläkin pelaajamäärällä. Aiempaan Advanced Warfareen verrattuna BO3 on nopeudeltaan hieman hitaampi, kömpelömpi ja ei niin vapaasti liikuttava. Muuten se on mielestäni parempi näin, mutta tuo näkymättömien seinien määrä ottaa välillä päähän. Tupla hyppy korkealle ja oho et pääsekään kallion yli kun "seinä" tulee vastaan. Ainakin nykyiset mapit ovat aika rajoittuneita sen suhteen etenkin kun on tottunut AW:n vapauteen. Seinillä juokseminen ja veden alla liikkuminen ovat mukavia uudistuksia ja toimivat hyvin (kumpa tulevat mapit vaan hyödyntäisivät niitä enemmän).
Pelimoodit ja kustomoinnit ovat aiempia osia pelanneille hyvin tuttua kauraa, mutta uudistuksena tulevat Spesialistit. Kaikilla kaksi erikoiskykyä, joista pelaaja voi valita toisen tulevaan matsiin. Ainakin tähän mennessä uudistus on toiminut ihan mukavasti, eikä liikaa epätasapainoa eri kykyjen välillä ole ollut huomattavasti.

Zombies on myös sitä hauskaa tuttua survival rällästystä aina kuolemaan saakka, vinksahtaneella tunnelmalla tiimityönä tai yksin. Nyt soppaan on lisätty jonkin verran uudistuksia, kuten mahdollisuus muuttua itse monsteriksi hetkellisesti imaistuaan jotakin "taikajuomaa". Tämä lonkerohirviö pystyy zombien kurmuuttamisen lisäksi myös avaamaan salapaikkoja. Vastaan tulee nyt myös pomovastustajia, joka vaikeuttaa selviytymistä entisestään.

Pelissä on kaikenlaista enemmän ja vähemmän turhaa pelaamalla avattavaa sälää mielettömiä määriä, joten sen suhteen tekeminen ei ainakaan heti lopu kesken. Kampanjassa, moninpelissa ja zombeissa on kaikissa omat Xp tasonsa ja jopa aseilla omansa prestigeitä myöten. Näin alkuvaiheessa moninpeli servereillä on ollut pahoja lagi ongelmia, mutta pikku hiljaa asia on onneksi alkanut korjaantua. Uskon, että ainakin itse tulen viihtymään tämän CoDin kanssa tulevan vuoden oikein mainiosti!

Peliarvio: Tony Hawk's Pro Skater 5

Tätä peliä haukuttiin jo kiitettävästi ennakkoon sen surkeasta grafiikasta ja bugisuudestansa, mutta mielestäni pahempi ongelma THPS 5:ssa on kuitenkin hyvin suppea sisältö. Olen ollut kova Tony Hawk pelien fani sillon joskus kauan sitten ja ajattelin, että kyllä THPS ansaitsee vielä yhden mahdollisuuden surkean THPS HD:n jälkeen. Eli nyt avoimin mielin kokeilemaan tätä uutta Haukkaa.

Pelissä ei ole minkäänlaista tarinaa tai uratilaa, vaan aloitusvalikosta voi siirtyä, joko THPS karttoihin tai pelaajien omiin luomuksiin. Jokaisessa kartassa on liuta tehtäviä pisteiden keruusta, omituisiin "tuhoa" ja "kerää" tyylisiin tehtäviin, missä tavoitteena on esimerkiksi toimittaa kentältä löytyviä jäätelötötteröitä tietty määrä mahdollisimman nopeasti tiettyyn paikkaan tai poksautella tyhjässä uima-altaassa skedeemällä rantapallot hajalle ennätys aikaa tavoitellessa. Onko tämä nyt tarpeellista tai edes hauskaa skeittipelissä?... hmmh. Parin tason ajan näitä voi ottaa vielä läpällä, mutta voi sentään, kun ne toistetaan joka kentässä vain pienillä variaatioilla. Toki vanhoissa THPS peleissä oli hieman vastaavanlaisia mukana myös, mutta tässä niillä vedetään kyllä överit. Vanhemmista osista tutut S-K-A-T-E, C-O-M-B-O, etsi VHS ja etsi DVD tehtävät ovat myös mukana, mutta en ymmärrä miksi Free skate moodissa? Tehtäviä voi tehdä myös Co-op muodossa, mutta sitä en ole vielä testannut.

Yksinpeli ja moninpeli on yhdistetty niin, että free skatessa samalla serverillä pyörii muitakin pelaajia (max 20) ja tehtävän tai kilpailun valittua serveri muuttuu privaatiksi siihen osallistujille. Yhteisöllisyys toimi loistavasti mm Tony Hawk's Undergoundissa kätevän tekstichätin ja oikeasti saumattoman moninpelin ansiosta, mutta tässä ei ole kumpaakaan. Mielestäni puute on iso jos ei pelaa vain kaveriporukalla pleikkarin partychätin kautta headsetillä.

Moninpeli moodeissa on myös puutteita (suosikkini loistavat poissa olollaan) ja omaan makuuni pari
turhaa on tullut tilalle. Eipä sen niin väliä kun tähän mennessä yhtään matsia ei ole saatu pelaajien kesken pystyyn. Ilmeisesti kaikki jauhavat vaan näitä miälevvikasia tehtäviä, että saavat hahmonsa statsit täysiin ennen kun ulkaltavat tulla haastamaan muita pelaajia.

Hahmon statsien nostaminen ja uusien parkkien avaaminen onkin varmaan suurimpana syynä, miksi tätä jaksaa yksikseen pelata. Toki temppuilu on ihan jees, mutta siihenkin aika nopeasti kyllästyy jos ei ole mitään tavoitteita tai kilpailua muita vastaan.

Graafisesti peli voisi hyvin olla ennemminkin PS3 kun PS4 peli, eikä piirrostyyli muutenkaan vakuuta ainakaan meikäläistä. Se ei kuitenkaan häiritse pahasti, koska pidän suht selkeistä tekstuureista. Bugisuus ja tekninen epävakaus sen sijaan aiheuttavat ajoittain ongelmien temppuillessa. Kenttä desing on ok ja ärsyttävän välimaastoa.

Äänimaailma on tuttua huttua vanhoja Haukkoja pelanneille ja se toimii edelleen hyvin soundtrackeineen päivineen. Sillä saralla ei valittamisen aihetta siis ole.

Kaikesta p*skasta huolimatta ei THPS 5 aivan läpi mätä kokemus ole. Pelaaminen on pääosin ollut hauskaa ja trickikombojen tekeminen on edelleen sitä tuttua hubaa, mitä aiemmissakin osissa, joskin teknisessä puolessa olisi vielä hiottavaa. Ongelmat ovat lähinnä "oikean" sisällön puute ja pelin itseään toistava luonne. Pelistä huokuu, että se on tehty kiirellä ja lähes kaikesta on jouduttu tinkimään enemmän tai vähemmän. Toivoa sopii, että tekijät paikkaavat ainakin osan näistä puutteista päivityksissä ja että pelaajat eivät ihan heti hylkää tätä, koska moninpelikisailuna uudella haukalla olisi vielä hyvät tsäänssit tehdä täydellinen frontside ollie!

Kaiken kaikkiaan THPS 5 jäi mielestäni kaipaamaan:

- Huomattavasti monipuolisempaa kustomointi mahdollisuutta, niin hahmoihin, kuin asetuksiin
- Trickien kustomointia
- Teksti chättiä moninpeliin
- Jaetun ruudun moninpeliä
- Vanhoja suosikki pelimoodejani Graffitia ja Horsea
- Vapautta poistua laudalta jalkasilleen
- Teknistä parannusta
- Graafista parannusta
- Turhien "pallojen poksauttelu" sisällön sijaan jotain oikeaa sisältöä

6/10

Darude Moments Albumi

Pitkästä aikaa uusi albumi Darudelta eli täytynee ottaa mukava asento aurinkotuolissa, laittaa AKG-K518DJ kuulokkeet päähän ja Sony Xperia pauhaamaan.

Ensimmäinen biisi Beautiful Alien tulille. Pienoinen hämmennys iskee. Alku on kuin suoraan Sandstormista päälle liimatulla laululla ja parilla pienellä muutoksella. Myös "digidigidii" saundi pörähtelee ilmoille silloin tällöin, mutta muutoin kappale on kuitenkin uuden karheaa tanssirallattelua.
Myös Caaterin kanssa duunaillussa biisissä Supersisez on rumpukompin lisäksi suoraan lainattu (phatbass?)bassolinjaa Caaterin vanhasta biisistä King Size. Omaan makuuni nuo lainaukset olivat vähän liian selkeitä, vaikka olivatkin artistien omista biiseistä, koska kyseessä ei kuitenkaan ollut kummassakaan tapauksessa remix.

Ilokseni Darude pitää yllään edelleen omaa, saundeiltaan tunnistettavaa, hieman massasta poikkeavaa tyyliänsä. Biiseissä on paljon fiittaajia mukana ja ainoastaan kappale Warrior on nimetty Daruden yksin kyhäilemäksi. Perus EDM:n lisäksi albumilla on mukana yksi hitaampi biisi No more Tears to Cry, joka sopii mukaan hyvin.

Kaiken kaikkiaan Moments ihan kuunneltava plätty, jossa mikään biiseistä ei ihan hitiksi asti yllä, mutta missä ei varsinaisesti moitittavaakaan ole. Varmasti mahdoton tehtävä olisi edes yrittää päästä samalle tasolle before the stormin kanssa, mutta Villen aikaisemmasta levystä pitäneet tykkäävät tästä kyllä melko varmasti.

Peliarvio: Rocket League (PS4)

 
Harvoin nykyään tulee vastaan näin positiivisia ylltätyksiä videopelien suunnalta (ja vieläpä ilmaiseksi ps plus jäsenille)!

Rocket League on jatko-osa 2009 vuonna playstation 3:lle julkaistuun Supersonic Acrobatic Rocket-Powered Battle-Cars (ihanan simppeli nimi kertakaikkiaan!). Periaatteessa peli on hyvin samanlainen kun edeltäjänsä, mutta itse pelaaminen toimii huomattavasti paremmin ja tietysti näyttävämmin, koska next gen. En tuota vanhempaa peliä ole vuosiin pelannut, joten häävejä muistikuvia siitä ei enää ole. Samanlaista koukkua se silti onnistunut tekemään, mitä RL nyt.

Konseptista en olisi heti uskonut, että "futuristinen jalkapalloilu kustomoidulla rc autoilla ilman sen ihmeempiä sääntöjä voisi olla edes kovin toimiva idea. Mutta piru vie SE ON HAUSKAA ja erittäin hienosti toteutettu!

   
Käynnistettyäni Rocket Leaguen pelasin ensin helpon nopean tutoriaalin läpi ja aloin sen jälkeen tahkota Season moodia yksinpelinä. Peliin pääsee melko nopeasti sisään, koska kaikki on melko yksinkertaista ja selkeästi toteutettua. Kontrollit toimii hienosti pienen harjoittelun jälkeen, eikä minkäänlaisia bugeja tai nykimistä ole kertaakaan ilmennyt pelisessioideni aikana.

Graafisesti peli ei niinkään tee vaikutusta ollakseen uuden sukupolven peli. Hienoja efektejä ja yksityiskohtia kuitenkin löytyy ja taitaa se pyöriäkin sen 60 ruutua sekunnissa. Ulkoasu on kuitenkin mielestäni onnistunut, sekä tyylikäs ja kun homma toimii, en viitsi grafiikasta sen enempää marmattaa. Audio puoli on hyvä ja konemusiikkivalinnat toimii, joskin äänimaailma matseissa on välillä melko mitään sanomatonta ambienttia ja rc autojen pörinää.

Rocket Leaguen hyviin puoliin toimivan pelattavuuden lisäksi lukeutuu mm. Sekä jaetun ruudun (max 4 pelaajaa), että verkossa (max 8 pelaajaa) moninpeli ja vielä etäkäyttö mahdollisuus (en ole testannut). Jaetun ruudun moninpeli on nykyään harvinaista herkkua, mutta tässä se on vieläpä toteutettu erittäin hyvin. Kaikki pelaajat saavat käyttöönsä avattavat autojen kustomoinnit, päivitykset, statsit ja oikeastaan kaiken, mitä pelin haltijakin. Verkkopeliin voi liittyä jaetulla ruudulla, eikä se vaadi edes plusjäsennyyttä (ainakaan muilta kuin pelin omistajalta), toisin kuin suurimmassa osassa vastaavista tapauksista. Myös season moodia ja yksittäisiä matseja pystyy tietenkin pelaamaan ruutu halkaistuna. 

Verkkopelissä matsi löytyi saman tien ja kone pyrkii etsimään aina ensisijaisesti samantasoisia pelaajia mitä itse olen. Uskonkin, että pelaajia siellä riittää, koska peli on loistava ja "ilmainen". 

Matseissa ainoat muokattavat asiat ovat areena, tiimien koko (1vs1 - 4vs4) ja bottien tekoäly. Session pituus on aina 5 minuuttia ja eniten maaleja tehnyt joukkue vie voiton. Helppoa, eikö totta?

Peli palkitsee pelaajansa xp:llä (joka nostaa luonnollisesti pelaajan leveliä), sekä jatkuvasti aukeavilla uusilla auton kusmointi härpäkkeillä. Niiden vaikutukset ovat vain kosmeettisia, mutta oman näköisesti tuunatulla autolla on aina hauskempi "mäyhätä" (terkkuja Jarkolle MoonTV:lle)!

 Teköäly kuskit ovat yllättävän haastavia, jopa välillä strategisia, kun nostaa vaikeustasoa vähintään All-Stars korkeudelle. Unfairia, joka on pelin vaikein, en vielä uskaltanut edes kokeilla. Rookie ja Pro tekoälyt sopivat hyvin aloittelijalle.

Pienenä miinuksena RL:sta mainitsin, että matsit ovat aina melko samanlaisia johtuen juuri siitä pelin yksinkertaisuudesta. Toisaalta peli on aina helppo aloittaa ja sopivissa määrin hyvällä porukalla se on äärimmäisen hauskaa, etenkin oikeita ihmisiä vastaan!

Kohderyhmää kenelle peli olisi suunnattu on vaikea määritellä, mutta kaikki arcade kisailusta ja partypeleistä pitävät varmasti tykkäävät tästä ja ps plussalaisia suosittelen ainakin kokeilemaan tätä ennakkoluulottomasti. Mitä PS Storeen vilkaisin, Rocket League oli jo kerännyt melkoisen määrän kehuja parissa päivässä, eikä kyllä ihme, loistava peli on tämä. Toivotaan vielä, että peliin tulee päivityksiä missä mm. lisää areenoita, koska niitä ei ollut kovin montaa. 

9/10

Peliarvostelu: Daylight (PS4)

Miksikö teen arvostelun tästä?.. noh varmaankin siksi, että tekele jäi mieleeni, eikä kyllä kovinkaan positiivisessa (päivän)valossa. Teen siis tämän kirjoituksen noin vuosi sen jälkeen kun pelasin kyseisen pelin läpi, joten kaikki yksityiskohdat eivät varmastikaan ole ihan tuoreessa muistissa.
Suurena kauhuelokuvien/pelien ystävänä odotin tätä peliä jonkin verran, kun olin siitä etukäteen jotain lukenut ja idea tuntui houkuttelevalta. Kun tapaus sitten julkaistiin muistaakseni noin kymmenen euron hintaluokkaan (mikä tässä voi mennä pieleen?), ostopäätös oli selvä etenkin kun pelistä pääsi nauttimaan 3D:nä!
Pelasin tämän 55 tuumaisella LG:n 3D televisiollani ja toki 3D muodossa. Pelin alkaessa ihmettelin kun ruudunpäivitys oli melkoisen tahmaista, aivan kuin olisi pelannut sitä juuri ja juuri minimilaitevaatimukset täyttävällä PC:llä. Jatkoin kuitenkin peliä eteenpäin toivoen, että ongelma korjaantuisi tai edes vähän paranisi, mutta toisin kuitenkin kävi.. Etenkin viimeinen maailma, joka yritti olla vähän muita putkisokkeloita avoimempi oli jo aikalailla pelikelvoton. Kuitenkin verenmaku suussa jaksoin juosta pelin läpi ja olikin tietynlainen helpotus kun lopputekstit paukahtivat ruutuun.
Daylightin juoni on jotain aivan turhaa huttua ja jokaisessa kentässä tavoite on tasan sama: Etsi sokkelosta lippulappuset ja "exit portaali" aukeaa, mene sinne ja seuraava sokkelo jo odottaakin. Tehtäviä vaikeuttaa sama mörkö, joka kummitelee pelin jokaisessa kentässä. Sen ilmestyessä kannattaa kääntää katseensa muualle mikäli ei halua kuolla. Teemoja on 5 erilaista, joissa jokaisessa muutama osuus. Käytännössä alueet eivät kuitenkaan eroa toisistaan juuri muuten kun ulkonäöltään ja joka paikassa on niin helvetin pimeää. Pelaajalla on varusteinaan älypuhelin, josta näkee sokkelon kartan sitä mukaa kun siellä on hortoillut ja jonka taskulampun valolla näkee edes vähän mihin mennä. Mukaan tarttuu matkan varrella myös hohtotikkuja valaisemaan hetkeksi paremmin ympäristöä ja flareja joilla saa hetkellisesti peloteltua kummitusta tiukan paikan tullen. Ja näitähän löytyy ihan loogisesti sieltä sun täältä. Äänimaailma koostuu lähinnä muutamista rasahduksista, kiljaisuista ja paukahduksista, jotka ovat myös jokaisessa kentässä täysin samat. Pelihahmo toistelee typeriä repliikkejä vähän väliä, kuten "where am I" ja "It's so dark"... no shit! Sokkelot generoituvat sattumanvaraisesti jokaisella peli kerralla erilaisiksi, joka lupaa ns erilaisen pelikokemuksen jokaiselle paikkojen koluamiselle. Tämä tuntuu kuitenkin turhalta kun jo yksikin läpipeluu on puuduttava ja ankea kokemus. Graafisesti Daylight ei ole erityisen näyttävä ja ainakin 3D:nä pelatessa tekstuureissa oli melkoisesti bugeja. Pahinta oli kuitenkin ruudunpäivityksen takkuilu, joka teki pleikkaristani hetkellisesti sähkökiukaan.
En voi suositella tätä oikeastaan kenellekään teknisen kömpelyytensä ja itseään toistavan ideaköyhän pelattavuutensa takia. Hyvänä puolena mainittakoon, että peli on melko lyhyt. Jos haluat samantyylistä, mutta hyvää kauhua edulliseen hintaan, niin kannattaa hankkia Outlast.