Tähtäimessä Call of Duty Black Ops 4 (PS4)

Jälleen on se aika vuodesta (tänä vuonna jo tavallista aikaisemmin) kun uusi Call of Duty sarjan osa putkahtaa markkinoille. Jo lähes perinteeksi muodostunut on myös meikäläisen katsaus kyseisen tulokkaan uusiin metkuihin. Voiko COD enää yllättää? Kannattaako sitä ostaa edes alelaarista? Missä v*****a on yksinpeli kampanja? Näistä ja muista peliin liittyvistä seikoista seuraavaksi.

Sarjan niin sanottuna fanina on tullut pelailtua näitä satoja ellei jopa tuhansia tunteja tässä vuosien varrella. Ja heti tähän alkuun on sanottava, että nimenomaan moninpelinä. Itselleni nuo yksinpelikampanjaksi kutsutut räiskyvät putkijuoksut ovat aina olleet pelkkä oheistuote, jonka pelaa läpi joskus jos jaksaa. Tässä tekstissä perehdytäänkin siis tuttuun tapaani moninpeliin ja etenkin sarjan uuteen tuulahdukseen nimelmä Blackout. Ja kyllä, yksinpeli kampanjaahan Black ops nelkussa ei edes ole, vaan sen on korvannut tuo edellä mainittu pelimuoto, johon nyt perehdyn hieman tarkemmin. Hitti vaiko huti?

Blackout Battle Royale

Tätä en osannut odottaa, ennen kuin ensimmäinen traileri aikoinaan tuli julki, mutta kun se tuli, odotukseni tulevaan Call of Dutyyn nousivat 110%. Vihdoin jotain oikeasti uutta!
Vuosi 2018 on itselleni tuonut aivan uuden ja niin koukuttavan "genren" Battle Royalen, jossa siis kaikessa yksinkertaisuudessaan  heittää 100 pelaajaa (tai ainakin sinne päin pelistä riippuen) isolle kartalle, jossa viimeinen henkiin jäänyt pelaaja tai ryhmä (squad) on voittaja. 1 - 4 hengen porukoissa kerätään kartalta kamppeet kokoon ja pistetään vihollisia pataan niin, että lähtee.
Fortnite ja H1Z1 ovat olleet battle royalen kovaa huutoa tähän asti, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että COD ampuu näitä suoraan sieluun ja ottaa itse Victory royalen BR maailmassa.
Odotukseni Blackoutin suhteen olivat jo suht kovat ennakko hypen ansiosta, mutta ne vielä ylittyivät kevyesti päästyäni käsiksi tähän timanttiin. CODin erittäin sulava ja toimiva pelimekaniikka mukautettuna battle royaleksi on jotain taivaallista, joka pitää online räiskintöjen ystävän itse kokea ja todeta.
Maailma johon sotahelikoptereista hypätään on valtava, komean näköinen ja yksityiskohtia täynnä. Mainittakoon esimerkiksi, että jokiin ja mereen pääsee sukeltamaan toisin kuin kilpailijoidensa versioissa ja lähes jokaisen rakennuksen jokaiseen huoneeseen pääsee koluamaan paikkoja ja niitä onkin aivan mieletön määrä. Menopelejä myös löytyy niin, helikopteria, rekkaa, moottorivenettä kuin mönkijääkin. Erilaisia pyssyköitä on kiitettävästi aina pistooleista sinkoihin ja niihin liitettävät osat kuten, laajennetut lippaat, tähtäimet sun muut härpäkkeet etsitään maasta lojumasta, loottilaatikoista, eliminoiduilta vihuilta tai vaikkapa ZOMBEILTA, joita pyörii mm. mysteerilaatikoiden läheisyydessä. Aseiden osia voi vaihdella eri tussareihin ja koota juuri omaan pelityyliinsä sopivan tykin. Tämä kuten kaikki muukin tavaroiden kanssa kikkailu tehdään mukavasti matsin aikana kunhan vaan etsii sopivan turvallisen paikan missä säätää repun sisältöä.
Perusaseiden lisäksi blackoutin kartalta löytyy mm. Perkkejä, erilaisia healtheja, armoreita, senrosi pistoolia, rope pistoolia, piikkiaitaa, barrikaadia, kauko-ohjattavaa autoa, erilaisia granaatteja ja vaikka mitä (pahoitteluni, en muista noiden virallisia nimiä vielä). Tavaraa siis riittää enemmän kuin hyvin erilaisiin taktiikoihin tavoitella kallisarvoista Virtocy royalea. Helppoa tämä ei silti tule olemaan.
Jotain pientä parannusta jos pitäisi toivoa, niin äänien kantama lähinnä askelissa ja kulkupeleillä huristellessa, koska ne kuuluvat todella hämäävän kauas. Siihen kyllä tottuu, mutta onhan se vähän huvittavaa, että sadan metrin päässä juokseva vihu kuulostaa aivan, kuin olisi vieressä jne. Aluksi siitä meinaa tulla hieman vainoharhaiseksi, etenkin jos käyttää perkin, joka voimistaa entisestään lähistöllä hiippailevien tappokoneiden ääniä. Peli vinkkinä uusille tulokkaille voin kertoa, että tarkka äänien seuraaminen on yksi tärkeimmistä keinoista selvitä hengissä tuolla valtavalla taistelutantereella, jossa peli päättyy yleensä kertalaakista, mikäli vihollinen onnistuu yllättämään. Tämä tekee turpakäräjistä erityisen jänniä, etenkin matsin loppua kohden.
Muiden battle royale pelien tyyliin, "myrsky" kutistaa pelialuetta pikku hiljaa ja loppua kohti kokonaan pakottaen viimeiset selviytyjät yhteen nippuun selvittämään voittaja. Pelistä löytyy erilaisia haasteita, tierit ja näin halloweenin aikaan mm. halloween eventit.
Uusia hahmoja saa avattua tiettyjä tehtäviä suorittamalla selviytymisen ohessa. XP:tä kertyy voittojen lisäksi tapoista ja sijoistuksesta (vähintään top15). XP nostaa pelaajan tasoa ja tasot niin ikään tierejä. Tiereillä sitten saa avattua kaikenlaista uutta kosmeettista lisäsälää.
Henk.koht. sanoisin, että jo tämä Blackout on riittävän hyvä syy ostaa Black ops 4, mikäli siis netissä räiskiminen kiinnostaa. Perusluonteeltaan se eroaa sopivasti CODin nopea tempoiselta sinkohipalta pikku kartoilla. Niihin paketista löytyykin se tuttu ja turvallinen Multiplayer osio, josta lyhyesti seuraavassa.

Multiplayer ja Zombit

Perus Multiplayer on sitä tuttua kauraa sarjan aiempia osia pelanneille. Tällä kertaa ei olla toisessa maailman sodassa, mutta ei myöskään ufoilemassa, sillä seinillä juokseminen ja tuplahypyt ovat nyt historiaa. Ainakin edellistä Black Opseista tykänneet ovat varmasti kuin kotonaan BO4:ssa. Mukana ovat tutut killstreakit, spesialisteja, sekä uusia että vanhoja. Kymmenen pisteen aseen kustomointi jne. Kaikki hyvin tuttua huttua, mutta toimii hyvin ja mikäs siinä. Voisinpa jopa sanoa, että paras COD tähän mennessä. Pari uutta pelimoodiakin on saatu mukaan, mutta niistä mitään sen ihmeellisempää.
Mapit on pääasiassa ihan ok. Niitä on riittävästi ja mukana muutama remasteroitu versio vanhojen Black opsien mapeista nostalgisia tuntemuksia herättelemässä. Kyllähän niitä pelaa pitkästä aikaa taas mielellään.
Multiplayer on kaiken kaikkiaan mukava tapa ottaa vähän rennommin jännittävien Blackout sessioiden jälkeen tai lämmitellä ennen niitä. Helppoa sekään ei toki ole, koska pääasiassa vastassa on pitkän linjan codaajia. Joka tapauksessa Pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että Call of Duty maistuu siihen hyvään malliin, mitä se oli MW1 ja 2 aikoihin, eli ihan hitokseen hyvin!

Zombimoodi on Black Ops ykkösestä asti ollut kuvioissa mukana ja nauttinut suurta suosiota. Oma suosikkini oli aikoinaan BO2:ssa "Transit" mappi, jossa robotin ohjastama bussi suhasi muutamien eri alueiden väliä. Siinä oli tunnelma kohdillaan ja vapaus valita liikkuako jalan vai linikalla. Vielä vuosienkin jälkeen kaverin kanssa pelatessamme löysimme sieltä uusia yllätyksiä. Mutta ei siitä sen enempää.
Black ops 4:ssa tekijöiden mukaan tähän asti laajin zombi kokemus, enkä sinänsä epäile tuota, mitä nyt muutaman session sitä olen tätä kirjoittaessa pelannut. Hyvin samanlainen meininki on kuin ennenkin, mutta entistä nätimmin ja monipuolisemmin. Nyt tarjolla on pelkän perusversion ostaneille heti kättelyssä peräti 3 zombi mappia, joissa kolme eri moodia. Itse olen vain story modea testaillut tähän mennessä ja se ainakin toimii hyvin. Parasta tämä on kaveriporukalla, mutta menee yksinkin joskin zombilaumoilta selviytyminen on melkosen vaikeata, kun ei ole kaveri nostamassa pystyyn haaverin sattuessa. Yksin pelaamista kuitenkin tuotaan muutamalla uudelleen ylösnouseminella ja halutessaan voi ottaa Botin kaveriksi. Myös useampi eri vaikeustaso on mahdollista valita.

Yhteenvetona koko pelistä mielipiteeni on, että mene ny hyvä ihmine jo ostamaan tämä FPS pelien helmi jos koskaan olet Call of Dutyn moninpelistä tykännyt! Ja viimestään jos Battle royale on lähellä sydäntäsi,sillä Blackoutia parempaa BR:ää et markkinoilta löydä!
Toivotaan vaan, että nyky standardien mukaisesti kehittäjät jaksavat ahkerasti päivitellä peliä, niin varmasti mielenkiinto pysyy yllä ja pelaajat tyytyväisinä.

Peliarvostelu: Fortnite Battle Royale

"Minecraftia aseilla"? Tälläisiä höpinöitä olen kuullut, mutta mielestäni ei todellakaan. Yhtäläisyyksiä toki löytyy ja molemmat pelit ovat osoittautuneet varsin eeppisiksi, mutta ovathan nämä nyt silti aivan eri palikoista rakennettu.

Olipa kerran eräs joulu 2017, kun kaverini kertoi pelistä nimeltä Fortnite Battle Royale. Hän kehui, että tähän ovat nyt kaikki koukussa ja suositteli meikäläistäkin kokeilemaan. Tätä ennen olin Playstation livestä joitain videopätkiä pelistä katsellut ilman sen suurempaa kiinnostuksen heräämistä. Ehkä eniten alkuun mietitytti, että voiko peli, joka tosiaan on ilmainen olla kovinkaan koukuttava, mutta hetkisen kokeiltuani sain vastauksen itseltäni hyvinkin nopeasti. Ja sinulle arvon lukija, kerron sen nyt!

Pelissä on kaksi päävaihtoehtoa. Save the world, joka on yhteistyö henkinen zombeja vastaan selviytymiskamppailu, kera tehtävineen. Tämä muoto on vielä ainakin toistaiseksi maksullinen, enkä sitä ole kokeillut. Sitten on tämä ilmainen itse Battle Royale, josta tässä arvostelussa jauhen teille omat mietteeni.

Tiimityön täytyy todellakin toimia selvitäkseen voittajiksi

Battle Royale

Konsepti on mielestäni aivan mahtava, eikä näitä ainakaan konsoleilla ole tullut aiemmin vastaan. Idea yksinkertaisuudessaan on heittää "lentävästä bussista" sata pelaajaa valtavan kokoiselle saarelle, jonne pelaaja saa lähes vapaasti päättää laskeutumispaikkansa bussin reitistä riippuen.
Ainoa tavoite on selviytyä kartalla hengissä viimeisenä yksin tai jos joukkueena, mikäli pelaa kahden tai neljän hengen tiimeissä. Maahan laskeuduttuasi sinulla ei ole mukanasi mitään muuta kuin hakku, jolla pystyt tuhoamaan ympäristöäsi ja keräämään resursseja. Kaikki muu lootataan kartalta löytyvistä aarrearkuista tai muuten vaan lojumasta maasta.
Erilaisia esineitä ja aseita on jo nyt ihan kiitettävisti, mutta päivitysten mukana niitä tulee vaan lisää ja lisää. Aseissa on myös mukavasti eroja ja rajallisen mukana kantorajan kanssa saa välillä tosissaan miettiä mitä kannattaa poimia matkaan ja mitä ei.

Huh, läheltä liippasi. Onneksi raksailin tämän mökin!

Pelin isoin erikoisuus on ilmöimäisen nopea portaiden, seinien, lattioiden yms rakenteminen, jopa lennossa kesken kiivaan tulitaistelun. Tämä vähän jakaa mielipiteitä, että onko se juttu hyvä vai ei. Itse tykkään siinä mielessä, että pääsee paikkaan, kuin paikkaan kätevästi ja saa tehtyä hätätilanteessa itselleen vaikkapa suojamökin, missä juopotella energia ja armori potioneita sotavammoihinsa, sekä suunnitella etenemistaktiikkaa. Se mistä taas en pidä on etenkin matsin lopussa tapahtuva useinpien pro pelaajien järjetön rakenteluvietti, mikä omasta mielestäni tekee lopputaistosta lähinnä raukkomnaista pelleilyä sen sijaan, että olisi rehtiä taistelua viimeiseen mieheen. Noh, ei tästä pelaajia oikein voi syöttää, kun tekijät ovat tälläisen mahdollisuuden halunneet antaa ja voihan se olla, että itsekin tekisin samaa jos olisin kunnon pro. Tällä hetkellä kuitenkin pelaisin BR:ää mieluummin, vaikka kokonaan ilman mahdollisuutta rakennella.

Reunoilta hiipivä violetti alue kuvaa myrskyä

Pelissä on ainoastaan yksi kartta ainakin tämän jutun kirjoitus hetkellä, mutta se on niin valtava ja monipuolinen, ettei siihen hevillä kyllästy. Pejaajia on maksimissaan kartalla sata, mutta niitäkin saisi huolella etsiä ellei pelialuetta hiljalleen pienentävä myrsky pakottaisi porukkaa aina vaan lähemmäs toisiaan. Idea toimii loistavasti! Kartasta löytyviä resurssejakin on enemmän, kuin laki sallii ja niiden paikat vaihtuvat sattuman varaisesti uuden matsin alkaessa. Kartta saa myös uusia paikkoja , kuten kyliä ja kaupunkeja päivitysten myötä, mikä on erittäin mukava juttu.

Viimeisimmässä päivityksessä, kun pelin Season kolme alkoi, tuli myös huomattava tekninen parannus ainakin ruudunpäivitykseen. Pelin serverit ovat silloin tällöin kaatuilleet, mutta muuten itse pelaaminen on nyt äärimmäisen sulavaa ja pirteä grafiikka todella selkeää. Nämä seikat ovat tämän tyyliseen peliin erittäin tärkeitä.

Koukkua pelaamiseen tuo myös lisää päivittäin vaihtuvat Daily Challenget ja hahmon XP tason nostaminen. Kaikki näistä tulevat palkinnot ovat vain kosmeettisia, mutta sehän on pelkästään hyvä asia. Rahalla saa ostettua pelin sisäistä valuuttaa (V-Buckseja), mutta niillä ostettavat tuotteetkaan eivät onneksi vaikuta pelin kulkuun. Ilmainen on siis rehellisesti ilmainen!

Vaimon lemppari mesta Moisty Mire

Peli on äärimmäisen suosittu ja se näkyy kyllä myös vaikeustasossa. Itse olen parin kuukauden pelaamisen jälkeen voittanut ainoastaan kerran (lopputaistossa ollut kylläkin useita kertoja). Pelaajia on kyllä kaiken tasoisia ja matsin alun "verimyllyjä" välttelemällä voi päästä jo kohtuu hyvälle sijalle tappamatta ketään, mutta lopussa vastaan tulevat remonttireiskat ovat kyllä jo lähes poikkeuksetta melkoisen kovia pelaajia, joiden tyylistä näkee, että tätä on pelattu hieman enemmän kuin pari tuntia päivässä.
Vaikeudesta huolimatta pelin pariin tekee mieli aina vaan palata uudelleen vaikkapa parin matsin verran per päivä. Mahtavia hetkiä on varmasti luvassa, kun oppii perusasiat ja pääsee parhaiden joukkoon taistelemaan battlen ensimmäisestä sijasta.

Eeppinen hetki

Kokonaisuutena Fortnite Battle Royale on yksi eeppisimmistä peleistä, mitä itselleni on tullut vastaan ja mikä parasta se on täysin ilmainen! Tässä vaiheessa peli on vielä Early Access, eli ei täysin valmis, joten innolla odotamme mitä tulevan pitää. Ainakaan se ei suosion puutteesta jää kiinni, koska pelaajia oli jo kakkoskaudella yli 40 miljoonaa!

Ensitunnelmat ja mielipide: Steep (PS4)

Lautailu on aina kiinnostanut meikäläistä, niin laskettelun, kun rullailunkin muodossa. Niin videopeleissä, töllöstä tuijotettuna kun jopa itse koettuna. Eipä siis ihme, että tämä Steep tuli hankittua ja sitä olin jopa odottanut pidemmän tovin trailereita kuolaten, kun noita lautailupelejä ei hirveästi nykypäivänä ole näkynyt. Viimeisimpänä tuo umpi kökkö THPS5 (josta myös kirjoittelin aikoinaan pienen arvion).

Peli alkaa mielestäni tyylikkäästi ja vuoristoilman raikkaus tuntuu miltei käsin kosketeltavalta. Ambienttinen taustamusiikki ja upeat taustat ensilataus ruudulla antavat odottaa jotain hyvin eeppistä tulevana. Kun latailut on suoritettu ja Ubisoftin servuille kirjauduttu (tämä siis pakollista ennen pelin aloittamista) pelaaja heitetään rinteeseen pienen tutoriaalin kera. Ei siis oikeastaan sen kummemmin kertoilla tarinoita tai jorinoita, vaan tönäistään rinteeltä alas ja huudetaan perään "PIDÄ HAUSKAA!".

Pelin genre on erikoinen, avoin vuoristomaailma tutkittavana joko suksilla, laudalla, liitopuvulla tai laskuvarjolla. Näistä jälkimmäinen on yhtä tuskaa, enkä itse ole löytänyt ainakaan mitään iloa kömpelöllä laskuvarjolla leijumiseen. Parin challengen verran olen sillä pöristellyt ja se riitti meikäläiselle. Liitopuku tuo vahvasti Just Cause 3 mieleen haasteratoja myöten. Se on ihan hauskaa, mutta tuntuu silti aika turhalta lisältä laskettelupeliin. Ja joo.. eihän tämä ole pelkkä laskettelupeli, mutta saisi olla p**kele! Suksilla kurvailu ja temppuilu on yllättävän hauskaa ja toimivaa vaikka lautailu allekirjoittaneelle onkin se ykkösjuttu.

Temppuilussa on mukavasti haastetta ja simulaation tuntua vaikkakin tuurilla on myös iso osuus onnistuneen trickin kannalta. Liikkuminen lumella on jotenkin tönkön tuntuista välillä etenkin, kun muistelee super sulavia SSX:siä. Tietty voi olla, että tässä on haettu sitä realismia, mutta kaipaisin silti vähän lisää vahaa suksiin. Jo ensi metrien lumen pöllyttämisen jälkeen vastaan tuli pienoinen järkytys... nimittäin missä grindit ja slidet? Pelistä siis puuttuu railit kokonaan.. MITÄH!? Itselleni ne ovat puolet laskettelupelien ilosta ja tässä niitä ei ole.. Toki kun alueena on lähes "koskematon" vuoristo, niin paikkoja slaidaamiselle ei välttämättä niin hirveästi olisikaan. Mutta eikö edes vähän? Tai itse kehiteltynä? Joku kaatunut puunrunko vaikka? NO EI! Täytyy toivoa vaan, että joku päivitys toisi ne mukanaan (tuskin).

Radoista tässä Steepissä on hankala puhua, kun kaikki on yhtä avointa rinnettä muutamia hyppyreitä lukuunottamatta. Race tyyliset kilpailut on merkitty joko checkpoint rinkuloilla tai kaukana häämöttävällä Finish line rinkulalla. Temppukisoissa ainoastaan jälkimmäisellä. Sen ihmeempiä ohjeita tai sääntöjä ei ole. Joko tavoitellaan korkeata pistemäärää tai koitetaan ehtiä maaliin mahdollisimman nopeasti. Kaikki tehdään pääsääntöisesti yksin tai satunnaisten paikalla olevien pelaajien (tai ghostien) kanssa. Pääsääntöisesti kaikki on vaivatonta ja nopeaa, mutta melko yksinäistä, vaikka online on oltava koko ajan. Sisällön puute vaivaa myös välillä pahasti vaikka haasteita aukeaa koko ajan ja niitä riittää. Pelaajat voivat tehdä niitä myös itse!

Grafiikka on kaunista, välillä jopa yllättävän kaunista etenkin lumi ja valotehosteet. Tulee hetkiä jolloin haluaa vaan fiilistellä upeaa auringon laskua tuulen huminaa kuunnellessa. Pientä takkua on välillä ruudun päivityksessä, mutta pääasiassa se toimii hyvin. Valikoiden ulkoasu on freesi ja selkeä hahmon kustoimoinnista vapaasti liikuttavaan gps karttanäkymään asti. Se vähän huvittaa, miten paljon ainakin itselleni tulee The Division grafiikasta mieleen. Soundtrack on hyvä lasketteluun sopiva, mutta parhaimmillaan tunnelma oli, kun temppukisassa pamahtaa soimaan Bomfunk mc's - Freestyler! Upeeta, että tämä helmi on saatu mukaan ja niin oikeaan peliin kun voi olla!

Yhteen vetona näiden pelituntieni jälkeen Steep on kaikista mainitsemistani puutteistaan huolimatta hyvä "lautailu"peli, joka on parhaimmillaan pienissä annoksissa nautittuna. Pelialueessa riittää koluttavaa ja haasteita pitkäksi aikaa jos vaan siitä tykkää tyyliin "tuolla on tollanen haaste, teenpä sen ja saan XP:tä hahmolleni". Kavereiden pistetulosten ja aikojen rikkominen on aina hauskaa ja ainakin itse viihdyn pelin parissa hyvin. Temppuilu on mulle se juttu!

Tony Hawk Pro Skater 5 Hitti vai Huti?

Ensi perjantaina (2.10.2015) julkaistaan THPS sarjan uusi tuulahdus ja vanhana fanina jo pelkästään nostalgian janoisuuteni takia oli pakko laittaa se ennakkotilaukseen, vaikka sarjan edelliset pelaamani osat etenkin THPS HD (PS3) olivat valtaisia pettymyksiä. Silti muistot Hawkin pelien kulta-ajoista pyörivät yhä mieleni syövereissä ja jaksan toivoa, että THPS5 tuottaa sitä vanhaa kunnon mielihyvää, mikä aikoinaan koukutti tässä sarjassa.

Olen varautunut kuitenkin siihen, että Haukan Toni on jo parhaat päivänsä nähnyt ja edellisten pettymysten lisäksi tämä pelin tekijöiden neronleimaus muuttaa viime tingassa ennakovideoissa haukutut grafiikat piirrosmaiseksi ei ollut kyllä mieleeni. Ei myöskään se, että jaetun ruudun moninpelit ovat jätetty unholaan. Ja epäilystä herättää, miksi peliä myydään monessa paikkaa halvempaan hintaan jo ennen sen julkaisua.

Uudistuksiin kuuluvat superkyvyt ovat vähän "fifty sixty" ja jännityksellä/kauhulla odotan, miten ominaisuus toimii vai toimiiko se. Toisaalta siinä voi olla ideaakin, kun eihän THPS:t yritä edes olla millään tavalla skeittausta simuloivia pelejä. Tärkeäintä olisi, että pelattavuus ja tunnelma olisivat kunnossa.

Mielestäni sarjan parhaat osat ovat olleet THPS3, THUG ja THUG2. Netissä PS2:lla tuli aikoinaan jauhettua niitä hyvinkin paljon ja toivonkin, että tämä sujuvaksi mainostettu nettipeli on ottanut niistä mallia, koska THPS HD:ssa se oli ainakin jotain aivan kamalaa..

Nyt peukut pystyyn Haukkafanit, että saadaan sitä, mitä ollaan oikeasti odotettu ja kaivattu!

Ensi tunnelmat: SOMA (PS4)

Kaikille Amnesia The Dark Descentiä pelanneille tulee varmasti heti hyvin kotoisat fiilikset SOMAn parissa. Peli alkaa sankarimme Simonin kotoa, mistä hän herää omasta sängystänsä ja päivän ohjelmassa olisi ainakin lääkärillä käynti.

Alussa tutkitaan hieman kontrolleja ja leikitään Amnesiasta tutulla tavalla napata esineistä kiinni ja liikutella niitä R2 pohjassa tai heittää tavara L1 painamalla. Myös kaapit, ovet yms toimivat samalla periaatteella. Suht näppärää yleensä.

Juonesta en sen enempää paljasta (tässä vaiheessa hirveästi tiedä vielä edes itsekään), mutta yllättäen lääkärillä käynti muuttuu hyvin kohtalokkaasti ja outoja asioita alkaa tapahtua.
Pelin tunnelma on suurimmaksi osaksi hyvin ahdistava (hyvällä tavalla) ja niin ikään Amnesian tyyliin kauhuja ei näytetä heti kättelyssä, vaan pelko luodaan pelaajaan lähinnä äänimaailman voimin. Pelissä ei myöskään nistitä vihollisia, vaan piilotellaan/paetaan minkä keretään jos niikseen tulee. Avuttomuuden tunne on myös isona osana pelin kauhua.

Dialogia ei ole aivan mahdottomasti, mutta sitäkin enemmän kaikenlaisia vinkkejä, kuten piirrustuksia, asiakaskirjoja ja salaperäisiä viestejä löytyy sieltä sun täältä. Pieniä pulmia ja mukavaa oivaltamisen iloa olen saanut kokea jo heti pelin ensi tunneilla.

Graafisesti peli ei aivan tämän sukupolven kärkipäästä ole, mutta hyvin luotujen miljöiden ja valaistusten ansiosta se toimii hienosti.
Vielä ei missään nimessä pysty sanomaan arvosanaa pelille, mutta veikkaisin, että hyvän ja kiitettävän välimaastossa liikutaan.

Pleikkari päälle ja köntsät housuun!

Harrastuksena Videopelit

Ovatko videopelit haitallisia? Onko pelaaminen täysin turhaa ajan hukkaa? Ovatko pelikonsolit vain lapsille? Mielestäni vastaus noihin kaikkiin kysymyksiin kuuluu: EI ja EIVÄT OLE. Tietenkin kohtuus kaikessa ja voihan sitä purkkaankin tukehtua tai kävellessä kompastua. Eivätkä videopelitkään kaikille sovi.
Itse pidän pelaamista hyvänä viihteenä, jonka parissa on mukava kuluttaa aikaa yksin tai kavereiden kera pelistä ja tilanteesta riippuen. Monissa peleissä voi kehittää mm. reaktionopeutta ja taktista pelisilmää, sekä kykyä ratkaista pulmia sen sijaan, että ne olisivat mitenkään haitallisia. Tietysti nuorempia pelaajia on syytä valvoa, mitä he pelaavat ja liika pelaaminen on taas asia erikseen. On myös tärkeää, että pelaaja on henkisesti sillä tasolla, että erottaa mikä on peliä ja mikä todellisuutta. Soliaalinen kanssa käyminen on myös tänä päivänä isona osana pelaamista. Pelaajien ikähaarukka alkaa olla jo hyvin laaja ja luulen, että koko ajan yhä vanhemmat pelaavat videopelejä siinä samalla kun pelit kehittyvät ja kehittyvät retropelaajista puhumattakaan.

Nykyään pelien parissa viihtyminen on hyvin erilaista, kuin mitä se oli lapsena. Pikku nassikkana lähes tulkoon mikä tahansa peli maistui ja niitä jaksoi tahkota läpi kerta toisensa jälkeen, mutta näin aikuisiällä pelinautinto koostuu lähinnä tunnelmista ja fiiliksistä, sekä netissä kilpailemisesta sen sijaan, että peli kuin peli pitäisi päästä vaikeimmalla tasolla läpi mahdollisimman nopeasti. Läheskään niin moni peli ei tee enää vaikutusta, mitä vielä esimerkiksi 15 vuotta sitten, mutta tarjontaa on sitäkin enemmän, joten helmien löytäminen sikojen joukosta vaatii joskus taustatyötä. Onneksi nykyään on Internet, Youtube ja monia peliarvosteluja tekeviä sivustoja, joista helposti selvittää onko peli mahdollisesti ostamisen arvoinen.

Kavereiden kanssa pelaaminen on hauskaa kisaamista tai tiimipeliä, joko netin välityksellä tai kohtisohvalta jaetulla ruudulla pelattuna. Joskus harvinaisena herkkuna myös lanit, kun saadaan muutama kone samaan huoneeseen. Ikäväkseni jaetun ruudun moninpelit alkavat olla tänä päivänä jo harvinaisuus netin yleistyttyä käytännössä joka talouteen ja konsoliin. Se on sääli, koska split screenillä on tullut varmasti parhaat moninpeli muistoni ikinä ja se mahdollisti yhdessä pelaamisen kavereiden ollessa kylässä ilman, että kaikkien tarvitsi raahata omia konsoleita (jopa näyttöjä) mukanansa. Ei nettipeli missään nimessä huono asia ole, mutta kaipaan silti lisäksi näitä jaetun ruudun turnajaisia koti-illan istujaisiin. Yhden kaverin kanssa meillä onkin peli-illoissa klassikoiksi muodostuneet mm. Worms Revolution (PS3), Mod Nation Racers (PS3) ja Call of Duty Black Ops 2 (PS3). Nämä menneen sukupolven pelit pärjäävät uudelle sukupolvelle, koska paikallinen toimiva moninpeli ja kahdessa jälkimmäisessä kirsikkana kakun päällä jaetulla ruudulla liittyminen nettikarkeloihin!

Yksin pelatessani pelimaailmaan uppoutuminen onkin sitten oma juttunsa. Mielestäni peleissä tärkeää on tunnelma ja siellä pelin maailmassa olemisen tuntu. Aina sen ei tarvitse olla niin kovin realistista kunhan vaan on toteutettu hyvin. Hyvät kontrollit ja selkeä grafiikka ovat myös nykyään iso vaikuttava tekijä pelifiilikseen. Pidän peleistä mihin on helppo päästä sisään ja pelata tovi tai pari sen kummempaa ajattelematta esim Wolfenstein The new order (PS4) on maistunut viime aikoina oikein hyvältä pienissä erissä. Sitten on myös kiva, että on "työn alla" yksi isompi peli mihin uppoutua silloin, kun aikaa on pidemmille sessioille esim Witcher 3 Wild hunt (PS4). Netissä "yksin" pelatessani kovia tapauksia ovat viime aikoina olleet Trials Fusion (PS4) ja Rocket League (PS4). Myös Call of Duty sarjasta on melkein kaikki osat tullut hankittua loistavan nettipelinsä johdosta.

Miksi keskeneräisiä pelejä julkaistaan? Nykyään lähes poikkeuksetta, kun ostaa peliuutuuden joko fyysisen tai digitaalisen, on pelin asennuttua jo ensimmäinen päivitystiedosto ladattavana. Eipä siitä itselleni suurta vaivaa ole siinä samalla asennella sekin, mutta monesti peli sisältää sen jälkeenkin vielä paljon korjattavia asioita, joita fiksaillaan myöhemmissä päivityksissä. Viime ajoilta hyvinä esimerkkeinä Assasin's greed Unity ja pelikelvoton Batman Archam city (PC versio). Sitten isompi harmi tämä onkin niille harvoille, joilla ei ole konsoli yhteydessä nettiin. Niinpä ei päivityksiäkään silloin saada ladattua.

Oma pelihistoriani alkoi vuonna 1998, kun sain viimein joululahjaksi oman Playstationin ja peliksi siihen Tekken 2. Sitä ennen olin toki kavereilla pelaillut joskus Nintendoa, Sega Mega Drivea, Pleikkaria ja vanhoja PC pelejä. Kaikki Playstationit (käsikonsoleita lukuunottamatta) on tullut hankittua pariinkin otteeseen vanhemman version hajottua. Xbox 360 tuli kerran heräteostoksena, mutta myin sen myöhemmin pois, kun halusin mieluummin pysyä Sonyn puolella. Myös GameBoy Pocket löytyi aikoinaan kokoelmista, mutta nykyään pelailen melko puhtaasti Pleikkareilla.

Peliarvostelu: Daylight (PS4)

Miksikö teen arvostelun tästä?.. noh varmaankin siksi, että tekele jäi mieleeni, eikä kyllä kovinkaan positiivisessa (päivän)valossa. Teen siis tämän kirjoituksen noin vuosi sen jälkeen kun pelasin kyseisen pelin läpi, joten kaikki yksityiskohdat eivät varmastikaan ole ihan tuoreessa muistissa.
Suurena kauhuelokuvien/pelien ystävänä odotin tätä peliä jonkin verran, kun olin siitä etukäteen jotain lukenut ja idea tuntui houkuttelevalta. Kun tapaus sitten julkaistiin muistaakseni noin kymmenen euron hintaluokkaan (mikä tässä voi mennä pieleen?), ostopäätös oli selvä etenkin kun pelistä pääsi nauttimaan 3D:nä!
Pelasin tämän 55 tuumaisella LG:n 3D televisiollani ja toki 3D muodossa. Pelin alkaessa ihmettelin kun ruudunpäivitys oli melkoisen tahmaista, aivan kuin olisi pelannut sitä juuri ja juuri minimilaitevaatimukset täyttävällä PC:llä. Jatkoin kuitenkin peliä eteenpäin toivoen, että ongelma korjaantuisi tai edes vähän paranisi, mutta toisin kuitenkin kävi.. Etenkin viimeinen maailma, joka yritti olla vähän muita putkisokkeloita avoimempi oli jo aikalailla pelikelvoton. Kuitenkin verenmaku suussa jaksoin juosta pelin läpi ja olikin tietynlainen helpotus kun lopputekstit paukahtivat ruutuun.
Daylightin juoni on jotain aivan turhaa huttua ja jokaisessa kentässä tavoite on tasan sama: Etsi sokkelosta lippulappuset ja "exit portaali" aukeaa, mene sinne ja seuraava sokkelo jo odottaakin. Tehtäviä vaikeuttaa sama mörkö, joka kummitelee pelin jokaisessa kentässä. Sen ilmestyessä kannattaa kääntää katseensa muualle mikäli ei halua kuolla. Teemoja on 5 erilaista, joissa jokaisessa muutama osuus. Käytännössä alueet eivät kuitenkaan eroa toisistaan juuri muuten kun ulkonäöltään ja joka paikassa on niin helvetin pimeää. Pelaajalla on varusteinaan älypuhelin, josta näkee sokkelon kartan sitä mukaa kun siellä on hortoillut ja jonka taskulampun valolla näkee edes vähän mihin mennä. Mukaan tarttuu matkan varrella myös hohtotikkuja valaisemaan hetkeksi paremmin ympäristöä ja flareja joilla saa hetkellisesti peloteltua kummitusta tiukan paikan tullen. Ja näitähän löytyy ihan loogisesti sieltä sun täältä. Äänimaailma koostuu lähinnä muutamista rasahduksista, kiljaisuista ja paukahduksista, jotka ovat myös jokaisessa kentässä täysin samat. Pelihahmo toistelee typeriä repliikkejä vähän väliä, kuten "where am I" ja "It's so dark"... no shit! Sokkelot generoituvat sattumanvaraisesti jokaisella peli kerralla erilaisiksi, joka lupaa ns erilaisen pelikokemuksen jokaiselle paikkojen koluamiselle. Tämä tuntuu kuitenkin turhalta kun jo yksikin läpipeluu on puuduttava ja ankea kokemus. Graafisesti Daylight ei ole erityisen näyttävä ja ainakin 3D:nä pelatessa tekstuureissa oli melkoisesti bugeja. Pahinta oli kuitenkin ruudunpäivityksen takkuilu, joka teki pleikkaristani hetkellisesti sähkökiukaan.
En voi suositella tätä oikeastaan kenellekään teknisen kömpelyytensä ja itseään toistavan ideaköyhän pelattavuutensa takia. Hyvänä puolena mainittakoon, että peli on melko lyhyt. Jos haluat samantyylistä, mutta hyvää kauhua edulliseen hintaan, niin kannattaa hankkia Outlast.