Peliarvostelu: Tony Hawk's Pro Skater 1+2 (PS4)

Tony Hawk pelisarjana, hahmona ja idolina on melko vahvasti liittynyt etenkin teini-ikä vuosiini sinne 2000 luvun taitteeseen, kun tuli itsekin vielä suht aktiivisesti skeittailtua. Nykyään sitä tekee grabit ja grindit mieluusti kotisohvalta käsin hyvän videopelin maailmoissa.

Tony Hawk's Pro Skater 1+2 (THPS1+2) on siis legendaarisen arcade skeittipelisarjan kahden ensimmäisen osan remasteroitu kokoelma muutamine lisähöysteineen. 

Sarjan alkupään osien suurena fanina odottelin uutta haukkapeliä kuitenkin pienellä varauksella, sillä viimeisimmät osat muutaman vuoden takaa etenkin THPS HD ja THPS5 olivat aivan kamalia lähes pelikelvottomia pökäleitä. Pieni pelko p*rseessä osoittautui kuitenkin onnekseni turhaksi ja uusi Toni Haukka tuotti juuri sen nostalgian tunteen, jota olin odottanut. Peli sekä tuntui, näytti että kuulosti juuri siltä miltä pitikin ja sama vanha koukuttavuus oli välittömästi läsnä!

Pelasin molemmat osat 100% läpi suht nopeasti parin päivän sessioiden aikana. Peli tuntui kovin helpolta ja melko lyhyeltä, kun näppäimet ja kombot tulee vielä tänä päivänäkin suoraan selkärangasta. Niinpä siinä ei kauaa nokka tuhissut kun oma skeittaajahahmoni oli jo suorittanut speedruneja ja joitakin challengeja lukuunottamatta kaiken. 

Tästä päästään pelin isoimpaan ongelmaan. Sisällön puute. Sen jälkeen kun peli/pelit on kertaalleen läpäisty. Uudelleen läpipeluu arvoa ei juurikaan ole. Siinä THPS1+2 nojaa lähes koko painollaan nostalgia viettiin, joka ei mielestäni tähän lähes täyshintaiseen peliin oikein riitä. Kaikille Pro Skater hahmoille saa toki kerätä stat pointit erikseen täyteen jokaisesta mapista koluten, mutta siinäpä se sitten. Muuten tehtävät on tehty kertaalleen ja piste. Vertauskuvana sarjan suosikkini Tony Hawk's Pro Skater 3:ssa tämä oli paljon paremmin toteutettu niin että jokaisella hahmolla oli ns oma pelinsä tehtävineen ja statseineen.

Moninpeli on asia miltä toivoin tässäkin pelissä paljon etenkin suppean yksinpeli sisällön paikkaajaksi. Valitettavasti petyin. Moninpeli se vasta suppea onkin. Vaihtoehtoina on joko paikallinen moninpeli jaetulla ruudulla kaveria vastaan tai internetissä pääasiassa randomeja vastaan. Näistä uskoisin paikallisen moninpelin olevan se mistä tyydytystä irtoaa eniten koska nettipelillä ei käytännössä ole minkäänlaista merkitystä. Itse pelaaminen on siis hauskaa, mutta ainoa vaihtoehto netin puolella on Quick playlist josta sinut ohjataan serverille jossa pyörii järjestyksessä haukkapelien klassiset moninpelimoodit Graffiti, Trick Attack, Combo Mambo, Score Challenge ja Combo Challenge. Kenttä vaihtuu satunnaisesti. Mihinkään et pysty vaikuttamaan. 8 pelaajaa kilpailee näissä keskenään ja runin päätteeksi näkyy muutaman sekunnin ajan pistejärjestys. Mitään palkintoja tai statseja tai muutakaan ei jaeta. Minkäänlaista yhteisöllisyyttä ei ole, eikä kilpailuhengellä tunnu olevan mitään merkitystä. Joitain challengeja saa suoritettua moninpeliä pelatessa, mutta sekin tuntuu aika turhalta.

Hahmoja ja lautoja pystyy kustomoimaan ja se on omaksi iloksi ihan hauskaa puuhaa alkuun. Skate shopista ja challengeja suorittamalla saa lisää kamaa hahmoaan koristeltavaksi. Omia parkkeja saa myös tehtyä Create Park editorilla mikä antaa luoville pelaajille hyvät puitteet jatkaa pelin elinikää. Omalla kohdallani tyydyn kokeilemaan toisten tekeleitä. Tässä kohtaa täytyy taas ihmetellä miksi näitä ei pääse pelaamaan siellä nettikahinoissa kuten sarjan alkupään osissa? 

Yhteenvetona hieman negatiivisyys painoitteisesta arvostelun sävystäni huolimatta THPS1+2 onnistuu hyvin siinä mihin se selvästi pyrkiikin, eli hyvin toteutettuun nostalgiatrippiin matka sarjan alkuaikoihin. Loppuen lopuksi tästä on toistaiseksi hyvin ristiriitaiset fiilikset, koska sisältö on niin äkkiä kahlattu läpi eikä nyt ole jäljellä oikein muutakuin merkityksetön suppea moninpeli tai piste-ennätysten rikkominen eri spoteilla. Halu pelata olisi kuitenkin kova. Listalla pieniä lisäyksiä ja yksityiskohtia 1+2 kokoelman elinkaarta saisi lisättyä huomattavasti, eikä se unohtuisi heti läpipeluun jälkeen. Toivonkin todella että tekijät jatkavat rakkautta peliä kohtaan ja julkaisevat lisää sisältöä ja monipuolistavat nettipeliä, ettei tästä nyt jää karvas maku suuhun kytemään. Hyvää pohjaa ei kannataisi heittää hukkaan!

Arvosteluni (roustaukseni) Tony Hawk's Pro Skater 5:sta voit lukea täältä: https://tuiskunen.blogspot.com/2015/10/peliarvio-tony-hawks-pro-skater-5.html

Peliarvostelu: Sakarin villapaitapeli

No huh. Nyt ollaan tosi jännän äärellä! Piiiitkästä aikaa vähän peliarvostelua, eikä kyseessä ole suinkaan mikä tahansa peli vaan "kaikkien tuntema" legendaarinen Sakarin Villapaitapeli!

Alkuun mietin mahdanko tätä pulmapelien helmeä enää mistään löytää, mutta pikaisen googlettamisen (noin 1,3sek) jälkeen suu pieleni nousivat poskiin ja peli löytyi kuin löytyikin Flash muodossa Pelikone.fi sivustolta! Äkkiä peli tulille ja testaamaan ovatko vanhat taidot vielä verissä!

Sakarin Villapaitapeli on graafisesti melkoinen taidonnäyte. Windowsin Paintilla on ollut aina suhteellisen haastavaa piirtää, mutta tässä on tekijänsä todella tiennyt mitä on tekemässä.
Aloitusvalikko, kuten koko peli muutenkaan ei turhia väreillä leikittele. Tämä on hyvä, koska myös epileptikot ja muut kirkkaille väreille ja valoille herkät voivat huoletta yrittää pukea Sakarille villapaitaa kerta toisensa jälkeen ...uups pikku spoileri. 
Valikko on myös mukavan pelkistetty. Sieltä komean piirroksen vierestä löytyy ainoastaan "Aloita" teksti, jota painamalla pääset itse peliin.

Juonesta ei pelissä aivan hirveästi kerrota, mutta se lienee jota kuinkin näin. Päähahmollamme Sakarilla on kylmä ja hän on oletettavasti lievästi kehityvammainen, koska ei osaa itse pukea vaatteita päällensä. Tehtävänämme on siis saada hänet lämpimäksi pukemalla hänelle villapaita. Tässä kannattaa miettiä tarkkaan vaihtoehtojen "Joo" ja "En" kohdalla, sillä peli on todella armoton. Se on kerrasta poikki se! Mikäli et onnistu ensimmäisellä kerralla, on sinulla onneksi mahdollisuus yrittää heti uudelleen. Nopeimmillaan pelin voi läpäistä välinäytöksineen muutamassa sekunnissa. Tämä saattaa SpeedRun pelaajien kesken aiheuttaa harmaita hiuksia.

Ääninäyttelyyn on selvästi myös panostettu. Heti alussa oletettavasti Sakarin henkilökohtainen avustaja kertoo pelin nimen hieman mystisellä ja jännitystä huokuvalla äänellään. Tämän jälkeen hän käskyttää pukemaan Sakarille villapaidan. Myös muuten äänimaailma on kohdillaan. Sakarin valkoisessa huoneessa on loistava äänieristys, joten tämän juontajan lisäksi muita ääniä ei tulla kuulemaan.

Yhteenvetoni voisin sanoa, että kyllä tästä kulttiklassikkona vähintään kehtaa puhua. Pituutta pelillä voisi olla inasen enemmän, mutta laadukas sisältö ja pelattavuus kyllä paikkaavat hienosti tätä puutetta. Ainiin ja tästä hittipelistähän (kuten olettaa saattoi) on tullut jatko-osiakin! Ei muutakun kokeilemaan.

Tähtäimessä Call of Duty Black Ops 4 (PS4)

Jälleen on se aika vuodesta (tänä vuonna jo tavallista aikaisemmin) kun uusi Call of Duty sarjan osa putkahtaa markkinoille. Jo lähes perinteeksi muodostunut on myös meikäläisen katsaus kyseisen tulokkaan uusiin metkuihin. Voiko COD enää yllättää? Kannattaako sitä ostaa edes alelaarista? Missä v*****a on yksinpeli kampanja? Näistä ja muista peliin liittyvistä seikoista seuraavaksi.

Sarjan niin sanottuna fanina on tullut pelailtua näitä satoja ellei jopa tuhansia tunteja tässä vuosien varrella. Ja heti tähän alkuun on sanottava, että nimenomaan moninpelinä. Itselleni nuo yksinpelikampanjaksi kutsutut räiskyvät putkijuoksut ovat aina olleet pelkkä oheistuote, jonka pelaa läpi joskus jos jaksaa. Tässä tekstissä perehdytäänkin siis tuttuun tapaani moninpeliin ja etenkin sarjan uuteen tuulahdukseen nimelmä Blackout. Ja kyllä, yksinpeli kampanjaahan Black ops nelkussa ei edes ole, vaan sen on korvannut tuo edellä mainittu pelimuoto, johon nyt perehdyn hieman tarkemmin. Hitti vaiko huti?

Blackout Battle Royale

Tätä en osannut odottaa, ennen kuin ensimmäinen traileri aikoinaan tuli julki, mutta kun se tuli, odotukseni tulevaan Call of Dutyyn nousivat 110%. Vihdoin jotain oikeasti uutta!
Vuosi 2018 on itselleni tuonut aivan uuden ja niin koukuttavan "genren" Battle Royalen, jossa siis kaikessa yksinkertaisuudessaan  heittää 100 pelaajaa (tai ainakin sinne päin pelistä riippuen) isolle kartalle, jossa viimeinen henkiin jäänyt pelaaja tai ryhmä (squad) on voittaja. 1 - 4 hengen porukoissa kerätään kartalta kamppeet kokoon ja pistetään vihollisia pataan niin, että lähtee.
Fortnite ja H1Z1 ovat olleet battle royalen kovaa huutoa tähän asti, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että COD ampuu näitä suoraan sieluun ja ottaa itse Victory royalen BR maailmassa.
Odotukseni Blackoutin suhteen olivat jo suht kovat ennakko hypen ansiosta, mutta ne vielä ylittyivät kevyesti päästyäni käsiksi tähän timanttiin. CODin erittäin sulava ja toimiva pelimekaniikka mukautettuna battle royaleksi on jotain taivaallista, joka pitää online räiskintöjen ystävän itse kokea ja todeta.
Maailma johon sotahelikoptereista hypätään on valtava, komean näköinen ja yksityiskohtia täynnä. Mainittakoon esimerkiksi, että jokiin ja mereen pääsee sukeltamaan toisin kuin kilpailijoidensa versioissa ja lähes jokaisen rakennuksen jokaiseen huoneeseen pääsee koluamaan paikkoja ja niitä onkin aivan mieletön määrä. Menopelejä myös löytyy niin, helikopteria, rekkaa, moottorivenettä kuin mönkijääkin. Erilaisia pyssyköitä on kiitettävästi aina pistooleista sinkoihin ja niihin liitettävät osat kuten, laajennetut lippaat, tähtäimet sun muut härpäkkeet etsitään maasta lojumasta, loottilaatikoista, eliminoiduilta vihuilta tai vaikkapa ZOMBEILTA, joita pyörii mm. mysteerilaatikoiden läheisyydessä. Aseiden osia voi vaihdella eri tussareihin ja koota juuri omaan pelityyliinsä sopivan tykin. Tämä kuten kaikki muukin tavaroiden kanssa kikkailu tehdään mukavasti matsin aikana kunhan vaan etsii sopivan turvallisen paikan missä säätää repun sisältöä.
Perusaseiden lisäksi blackoutin kartalta löytyy mm. Perkkejä, erilaisia healtheja, armoreita, senrosi pistoolia, rope pistoolia, piikkiaitaa, barrikaadia, kauko-ohjattavaa autoa, erilaisia granaatteja ja vaikka mitä (pahoitteluni, en muista noiden virallisia nimiä vielä). Tavaraa siis riittää enemmän kuin hyvin erilaisiin taktiikoihin tavoitella kallisarvoista Virtocy royalea. Helppoa tämä ei silti tule olemaan.
Jotain pientä parannusta jos pitäisi toivoa, niin äänien kantama lähinnä askelissa ja kulkupeleillä huristellessa, koska ne kuuluvat todella hämäävän kauas. Siihen kyllä tottuu, mutta onhan se vähän huvittavaa, että sadan metrin päässä juokseva vihu kuulostaa aivan, kuin olisi vieressä jne. Aluksi siitä meinaa tulla hieman vainoharhaiseksi, etenkin jos käyttää perkin, joka voimistaa entisestään lähistöllä hiippailevien tappokoneiden ääniä. Peli vinkkinä uusille tulokkaille voin kertoa, että tarkka äänien seuraaminen on yksi tärkeimmistä keinoista selvitä hengissä tuolla valtavalla taistelutantereella, jossa peli päättyy yleensä kertalaakista, mikäli vihollinen onnistuu yllättämään. Tämä tekee turpakäräjistä erityisen jänniä, etenkin matsin loppua kohden.
Muiden battle royale pelien tyyliin, "myrsky" kutistaa pelialuetta pikku hiljaa ja loppua kohti kokonaan pakottaen viimeiset selviytyjät yhteen nippuun selvittämään voittaja. Pelistä löytyy erilaisia haasteita, tierit ja näin halloweenin aikaan mm. halloween eventit.
Uusia hahmoja saa avattua tiettyjä tehtäviä suorittamalla selviytymisen ohessa. XP:tä kertyy voittojen lisäksi tapoista ja sijoistuksesta (vähintään top15). XP nostaa pelaajan tasoa ja tasot niin ikään tierejä. Tiereillä sitten saa avattua kaikenlaista uutta kosmeettista lisäsälää.
Henk.koht. sanoisin, että jo tämä Blackout on riittävän hyvä syy ostaa Black ops 4, mikäli siis netissä räiskiminen kiinnostaa. Perusluonteeltaan se eroaa sopivasti CODin nopea tempoiselta sinkohipalta pikku kartoilla. Niihin paketista löytyykin se tuttu ja turvallinen Multiplayer osio, josta lyhyesti seuraavassa.

Multiplayer ja Zombit

Perus Multiplayer on sitä tuttua kauraa sarjan aiempia osia pelanneille. Tällä kertaa ei olla toisessa maailman sodassa, mutta ei myöskään ufoilemassa, sillä seinillä juokseminen ja tuplahypyt ovat nyt historiaa. Ainakin edellistä Black Opseista tykänneet ovat varmasti kuin kotonaan BO4:ssa. Mukana ovat tutut killstreakit, spesialisteja, sekä uusia että vanhoja. Kymmenen pisteen aseen kustomointi jne. Kaikki hyvin tuttua huttua, mutta toimii hyvin ja mikäs siinä. Voisinpa jopa sanoa, että paras COD tähän mennessä. Pari uutta pelimoodiakin on saatu mukaan, mutta niistä mitään sen ihmeellisempää.
Mapit on pääasiassa ihan ok. Niitä on riittävästi ja mukana muutama remasteroitu versio vanhojen Black opsien mapeista nostalgisia tuntemuksia herättelemässä. Kyllähän niitä pelaa pitkästä aikaa taas mielellään.
Multiplayer on kaiken kaikkiaan mukava tapa ottaa vähän rennommin jännittävien Blackout sessioiden jälkeen tai lämmitellä ennen niitä. Helppoa sekään ei toki ole, koska pääasiassa vastassa on pitkän linjan codaajia. Joka tapauksessa Pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että Call of Duty maistuu siihen hyvään malliin, mitä se oli MW1 ja 2 aikoihin, eli ihan hitokseen hyvin!

Zombimoodi on Black Ops ykkösestä asti ollut kuvioissa mukana ja nauttinut suurta suosiota. Oma suosikkini oli aikoinaan BO2:ssa "Transit" mappi, jossa robotin ohjastama bussi suhasi muutamien eri alueiden väliä. Siinä oli tunnelma kohdillaan ja vapaus valita liikkuako jalan vai linikalla. Vielä vuosienkin jälkeen kaverin kanssa pelatessamme löysimme sieltä uusia yllätyksiä. Mutta ei siitä sen enempää.
Black ops 4:ssa tekijöiden mukaan tähän asti laajin zombi kokemus, enkä sinänsä epäile tuota, mitä nyt muutaman session sitä olen tätä kirjoittaessa pelannut. Hyvin samanlainen meininki on kuin ennenkin, mutta entistä nätimmin ja monipuolisemmin. Nyt tarjolla on pelkän perusversion ostaneille heti kättelyssä peräti 3 zombi mappia, joissa kolme eri moodia. Itse olen vain story modea testaillut tähän mennessä ja se ainakin toimii hyvin. Parasta tämä on kaveriporukalla, mutta menee yksinkin joskin zombilaumoilta selviytyminen on melkosen vaikeata, kun ei ole kaveri nostamassa pystyyn haaverin sattuessa. Yksin pelaamista kuitenkin tuotaan muutamalla uudelleen ylösnouseminella ja halutessaan voi ottaa Botin kaveriksi. Myös useampi eri vaikeustaso on mahdollista valita.

Yhteenvetona koko pelistä mielipiteeni on, että mene ny hyvä ihmine jo ostamaan tämä FPS pelien helmi jos koskaan olet Call of Dutyn moninpelistä tykännyt! Ja viimestään jos Battle royale on lähellä sydäntäsi,sillä Blackoutia parempaa BR:ää et markkinoilta löydä!
Toivotaan vaan, että nyky standardien mukaisesti kehittäjät jaksavat ahkerasti päivitellä peliä, niin varmasti mielenkiinto pysyy yllä ja pelaajat tyytyväisinä.

Peliarvostelu: Fortnite Battle Royale

"Minecraftia aseilla"? Tälläisiä höpinöitä olen kuullut, mutta mielestäni ei todellakaan. Yhtäläisyyksiä toki löytyy ja molemmat pelit ovat osoittautuneet varsin eeppisiksi, mutta ovathan nämä nyt silti aivan eri palikoista rakennettu.

Olipa kerran eräs joulu 2017, kun kaverini kertoi pelistä nimeltä Fortnite Battle Royale. Hän kehui, että tähän ovat nyt kaikki koukussa ja suositteli meikäläistäkin kokeilemaan. Tätä ennen olin Playstation livestä joitain videopätkiä pelistä katsellut ilman sen suurempaa kiinnostuksen heräämistä. Ehkä eniten alkuun mietitytti, että voiko peli, joka tosiaan on ilmainen olla kovinkaan koukuttava, mutta hetkisen kokeiltuani sain vastauksen itseltäni hyvinkin nopeasti. Ja sinulle arvon lukija, kerron sen nyt!

Pelissä on kaksi päävaihtoehtoa. Save the world, joka on yhteistyö henkinen zombeja vastaan selviytymiskamppailu, kera tehtävineen. Tämä muoto on vielä ainakin toistaiseksi maksullinen, enkä sitä ole kokeillut. Sitten on tämä ilmainen itse Battle Royale, josta tässä arvostelussa jauhen teille omat mietteeni.

Tiimityön täytyy todellakin toimia selvitäkseen voittajiksi

Battle Royale

Konsepti on mielestäni aivan mahtava, eikä näitä ainakaan konsoleilla ole tullut aiemmin vastaan. Idea yksinkertaisuudessaan on heittää "lentävästä bussista" sata pelaajaa valtavan kokoiselle saarelle, jonne pelaaja saa lähes vapaasti päättää laskeutumispaikkansa bussin reitistä riippuen.
Ainoa tavoite on selviytyä kartalla hengissä viimeisenä yksin tai jos joukkueena, mikäli pelaa kahden tai neljän hengen tiimeissä. Maahan laskeuduttuasi sinulla ei ole mukanasi mitään muuta kuin hakku, jolla pystyt tuhoamaan ympäristöäsi ja keräämään resursseja. Kaikki muu lootataan kartalta löytyvistä aarrearkuista tai muuten vaan lojumasta maasta.
Erilaisia esineitä ja aseita on jo nyt ihan kiitettävisti, mutta päivitysten mukana niitä tulee vaan lisää ja lisää. Aseissa on myös mukavasti eroja ja rajallisen mukana kantorajan kanssa saa välillä tosissaan miettiä mitä kannattaa poimia matkaan ja mitä ei.

Huh, läheltä liippasi. Onneksi raksailin tämän mökin!

Pelin isoin erikoisuus on ilmöimäisen nopea portaiden, seinien, lattioiden yms rakenteminen, jopa lennossa kesken kiivaan tulitaistelun. Tämä vähän jakaa mielipiteitä, että onko se juttu hyvä vai ei. Itse tykkään siinä mielessä, että pääsee paikkaan, kuin paikkaan kätevästi ja saa tehtyä hätätilanteessa itselleen vaikkapa suojamökin, missä juopotella energia ja armori potioneita sotavammoihinsa, sekä suunnitella etenemistaktiikkaa. Se mistä taas en pidä on etenkin matsin lopussa tapahtuva useinpien pro pelaajien järjetön rakenteluvietti, mikä omasta mielestäni tekee lopputaistosta lähinnä raukkomnaista pelleilyä sen sijaan, että olisi rehtiä taistelua viimeiseen mieheen. Noh, ei tästä pelaajia oikein voi syöttää, kun tekijät ovat tälläisen mahdollisuuden halunneet antaa ja voihan se olla, että itsekin tekisin samaa jos olisin kunnon pro. Tällä hetkellä kuitenkin pelaisin BR:ää mieluummin, vaikka kokonaan ilman mahdollisuutta rakennella.

Reunoilta hiipivä violetti alue kuvaa myrskyä

Pelissä on ainoastaan yksi kartta ainakin tämän jutun kirjoitus hetkellä, mutta se on niin valtava ja monipuolinen, ettei siihen hevillä kyllästy. Pejaajia on maksimissaan kartalla sata, mutta niitäkin saisi huolella etsiä ellei pelialuetta hiljalleen pienentävä myrsky pakottaisi porukkaa aina vaan lähemmäs toisiaan. Idea toimii loistavasti! Kartasta löytyviä resurssejakin on enemmän, kuin laki sallii ja niiden paikat vaihtuvat sattuman varaisesti uuden matsin alkaessa. Kartta saa myös uusia paikkoja , kuten kyliä ja kaupunkeja päivitysten myötä, mikä on erittäin mukava juttu.

Viimeisimmässä päivityksessä, kun pelin Season kolme alkoi, tuli myös huomattava tekninen parannus ainakin ruudunpäivitykseen. Pelin serverit ovat silloin tällöin kaatuilleet, mutta muuten itse pelaaminen on nyt äärimmäisen sulavaa ja pirteä grafiikka todella selkeää. Nämä seikat ovat tämän tyyliseen peliin erittäin tärkeitä.

Koukkua pelaamiseen tuo myös lisää päivittäin vaihtuvat Daily Challenget ja hahmon XP tason nostaminen. Kaikki näistä tulevat palkinnot ovat vain kosmeettisia, mutta sehän on pelkästään hyvä asia. Rahalla saa ostettua pelin sisäistä valuuttaa (V-Buckseja), mutta niillä ostettavat tuotteetkaan eivät onneksi vaikuta pelin kulkuun. Ilmainen on siis rehellisesti ilmainen!

Vaimon lemppari mesta Moisty Mire

Peli on äärimmäisen suosittu ja se näkyy kyllä myös vaikeustasossa. Itse olen parin kuukauden pelaamisen jälkeen voittanut ainoastaan kerran (lopputaistossa ollut kylläkin useita kertoja). Pelaajia on kyllä kaiken tasoisia ja matsin alun "verimyllyjä" välttelemällä voi päästä jo kohtuu hyvälle sijalle tappamatta ketään, mutta lopussa vastaan tulevat remonttireiskat ovat kyllä jo lähes poikkeuksetta melkoisen kovia pelaajia, joiden tyylistä näkee, että tätä on pelattu hieman enemmän kuin pari tuntia päivässä.
Vaikeudesta huolimatta pelin pariin tekee mieli aina vaan palata uudelleen vaikkapa parin matsin verran per päivä. Mahtavia hetkiä on varmasti luvassa, kun oppii perusasiat ja pääsee parhaiden joukkoon taistelemaan battlen ensimmäisestä sijasta.

Eeppinen hetki

Kokonaisuutena Fortnite Battle Royale on yksi eeppisimmistä peleistä, mitä itselleni on tullut vastaan ja mikä parasta se on täysin ilmainen! Tässä vaiheessa peli on vielä Early Access, eli ei täysin valmis, joten innolla odotamme mitä tulevan pitää. Ainakaan se ei suosion puutteesta jää kiinni, koska pelaajia oli jo kakkoskaudella yli 40 miljoonaa!

Kauhukatsaus

Meikäläinen, kauhuviihteen vannoutut fanaatikko, niin pelien, kuin leffojen suhteen. Kavereiden kanssa ollaan keskusteltu kaiken maailman kauhusta hyvinkin paljon, mutta nyt iski inspiraatio kahvikupposen ja leffan innoittamana vähän kirjoittaakin aiheesta tänne, joten pidemmittä jorinoitta seuraavassa vähän ajatuksia kauhuviihteestä.

Netflixistä tulee kyylättyä lähes jokainen kauhuleffa, sitä mukaa, kun niitä sinne ilmestyy. Harvemmin näistä kuitenkaan mitään taideteoksia löytyy ja suurin osa pätkistä onkin samoja kliseitä toistelevaa kuraa, jossa monesti kauhun tunteen tilalla katsojaa ryöpytellään myötähäpeän ja turhautumisen tunnetilojen välimaastossa. 

Noh, ei tämä ongelma pelkästään Netflixiin rajoitu, vaan koko kauhugenreen ylipäätänsä. Monesti mietin, että miksi edes katson näitä, kun tämä taiteen laji on niin hiuksen hieno, että jos sen toteuttaa hitusenkin löyhästi, menee yleensä koko leffasta maku. "Fiksuimmat" käsikirjoittajat jättävätkin tämän "kliimaksin" aivan leffan loppuun, jossa pettävät katsojansa jättäen juoneen ammottavia aukkoja tai keksimällä muuten vaan aivan typerän päätöksen elokuvalle. Siinä kohtaa yleensä poikkeuksetta arvostelen leffan paskaksi, vaikka muuten se olisikin tarjonnut laadukasta säikyttelyä jännittävän kutkuttavaa loppuratkaisua odotellessa. Joissain harvinaisissa tapauksissa loppu jopa yllättää ja leffan voi sanoa olleen peräti hyvä! Ja ah sitä fiilistä, kun voi todeta nähneensä hyvän kauhuleffan, jonka vielä muistaakin vuosien päästä. Tällaisia mieleen jääneitä teoksia voisin mainita äkkiseltään mm. The visit, Pet Sematary 1 ja 2, Sinister, Creep, Hohto, Madhouse, Kauna, Ensimmäiset SAWit ja ja ja.... onhan noita, mutta suurin osa kauhufilmeistä tuottaa kuitenkin laimean pettymyksen. 

Budjetistahan hyvä kauhu ei ole todellakaan aina kiinni. Loistavan kauhuleffan voi tehdä hyvinkin pienillä kuvioilla, kun taas vastaavasti ryssiä lopputuloksen miljoonia euroja siihen törsäten. Kauhussa kun ehdottomasti tärkeintä olisi panostaa luovaan käsikirjoitukseen ja ohjaukseen.
Paras kauhuviihteen kokemukseni tähän mennessä noin muuten on ehdottomasti ollut Playstation VR ja Resident Evil 7. Tämän jälkeen ei mikään leffa tai peli ole ollut enää entisensä. VR eli Virtual Reality tuo muutenkin kauhuun aivan uuden ulottuvuuden, jota kyllä suosittelen kokeilemaan!

Mulkaisu elokuvaan Within (2016)

Nyt viimeisimpänä leffana tuli kyylättyä tämä Within Netflixistä. Otin sen nyt pieneen syyniin tässä jutun ohella, koska tämä elokuva ei siis todellakaan tarjoa mitään ihmeellistä, vaan toimii hyvänä esimerkkinä juurikin näistä kauhuleffojen perus kliseistä.
Juoni on klassinen tämä "perhe muuttaa uuteen "amerikan dream" tyyliseen kotiin, jossa sitten perheen teinityttö uskoo kummittelevan". Jostain kumman syystä haluan aina nämä tämän tyylisetkin horrorit katsoa, vaikka 90% varmuudella tiedän tulevani pettymään. Niin kävi myös tässä tapauksessa.
Itse toteutuksessahan ei sinänsä ollut mitään vikaa. Tunnelma oli jees, näyttelijät ok ja tunnusbiisikin ihan passeli, mutta... Sen enempää spoilaamatta elokuva ei tarjonnut mitään erikoista tai mitä en olisi jo käytännössä nähnyt kymmeniä kertoja aiemmin. Tästä kertoo jo sekin, että leffa on julkaistu joskus vuosi sitten, enkä muistanut vielä sen loppuun katsottuanikaan, olenko jo joskus aiemmin nähnyt sen. Nyt pohdin, että todennäköisesti olen, mutta toisaalta taas voi olla, että en, koska nämä kaikki ovat niin pirun samanlaisia. Ei viihdytä, ei sitten yhtään.
Jos nyt jostain syystä tämä leffa alkoi kiinnostaa, niin tuossa linkkiä traileriin: https://www.youtube.com/watch?v=An_U52MHLp4 Itse en kallisarvoista vapaa-aikaani tähän käyttäisi, mutta tulipahan katsottua. Seuraavaksi lähden tutkiskelemaan, josko jostain löytyisi oikeasti hyvää ja nerokasta kauhuviihdettä.

Arvostelu: Dont knock twice (PS4+VR)

Mitä odotin: Intensiivinen kauhukokemus psvr:lle kera move ohjaimien.
Mitä sain: Järkyttävän buginen, halpa, surullisen naurettava, kasa paskaa kera järkyttävien kontrollien.

No niin, heipä hei taas pitkästä aikaa. Arjen kiireiden takia ei ole paljon tullut viime aikoina kirjoiteltua, eikä liiemmin ole putkahdellut ideoitakaan, mutta nyt vastaani tuli jotain niin järkyttävää, että siitä on jo pakko vähän avautua, nimittäin:

Don't knock twice

Pirun tärkeä yksityiskohta kelluu, kuin koko peli paketissa

Huom. Saattaa sisältää spoilereita!

Hiljattain tuli Netflixistä kyseinen leffa katsottua, mikä ei yllättäen ollut kovin kummoinen. Siitä huolimatta, kun tämä peli tuli vastaan, en voinut vastustaa kiusausta napata se ps storesta, koska PSVR kaipasi jo kipeästi uutta pelattavaa ja koska olen kauhupelien vannoutunut ystävä. Odotukset nyt eivät sinällään olleet kovin korkealla, mutta yllätyin silti siitä mitä sain.

Ei muuta kun PSVR lasit päähän, move ohjaimet pitkästä aikaa tulille ja sisälle kauhujen kartanoon! Heti ensi metreistä ei meinannut tulla mitään, koska moven ohjauskomennot olivat jotain aivan kamalaa. Hetkisen siinä räpelletyäni luovutin ja ajattelin, että noh ehkä pelkkä vr riittää kokemukseen, jota odotin saavani. PS Move ohjausta ei myöskään voinut vaihtaa takaisin padi ohjaukseen muuten, kun käynnistämällä koko peli alusta. Todella kätevää...
Pääsin ensimmäisestä ovesta ensimmäiseen huoneeseen, jossa onnettomasti pyörin tovin pari, mutta padilla ohjaaminenkin VR moodissa oli aivan järkyttävää (olisivat tehneet sen edes yhtä hyvin kuin Resident evil 7:ssa). Peli eteni "kuva kerrallaan" ei pelkästään kääntyessä, vaan myös eteenpäin liikkuessa. Katsomalla maahan osoittavaa kursoria pystyi "teleporttaamaan" parin askeleen verran kerrallaan eteenpäin. Teleporttailu ei suinkaan jäänyt siihen, sillä useammassa kohtaa (oletettavasti bugin johdosta) huomasin olevani jossain aivan muualla, kun mistä olin lähtenyt.

Hetken päästä jätin myös VR pois käytöstä ja päätin antaa pelille viimeisen mahdollisuuden ihan normi ruudulta nautittuna. Nyt kontrollit toimivat joten kuten Dualshockilla. Peliä ei selvästikään alunperin ollut suunniteltu vr:lle, vaan se on tehty "kivana" lisänä, josta karmeat kontrollit johtuivat. Eipä tämä pelattavuus silti hääppöiseksi muuttunut.
Huonosti tehtyjä jumpscareja viljellään mm. lenteleviä esineitä ja putoavia tauluja (niin ja sitten se yks noita) isketään äänitehosteiden kera ruudulle tuon tuosta ja talosta löytyvistä lippulappusista luetaan tätä "huikeaa" pelin tarinaa ja saadaan vihiä mitä hirveätä kamalaa talossa on tapahtunut. Myönnän, etten alun perseilyn jälkeen jaksanut keskittyä mihinkään kirjeisiin tms, vaan painelin menemään eteenpäin kuolemaa uhaten. En edes ole varma kuka olen pelissä. Ilmeisesti en kukaan, koska en omista kroppaa ollenkaan. Esineet (myös ne taskussa olevat) leijuvat näppärästi ilmassa ja peiliin katsoessa ei ole ketään tuijottamassa takaisin. Vaivaa ja aikaa tähän on siis selkeästi käytetty.... hyvin vähän.

Olenko itse kummitus?

Kynttilän ja kännykän lisäksi muitakin esineitä löytyy. Muun muassa kirves, joka osoittautuikin melkoseksi "avain" työkaluksi, nimittäin lukitut ovet sai auki napauttamalla niistä kahvat hajalle. Sen lisäksi osaan ovista pystyi hakkaamaan pieniä säröjä joista voi kurkkia seuraavaan tilaan. Liekö hieno yksityiskohta vai onko tällä mahdollisesti jotain merkitystäkin. Kuka tietää.
Kirveellä hakkaaminen niinkuin melkein kaikki muukin pelissä on hyvin epätarkkaa ja alkeellisen näköistä. Seuraavaksi protippi: Älä vaan hukkaa kirvestäsi, koska sen löytäminen uudelleen voi muuten olla melkoisen hankalaa ja siinä olet sitten jumissa, kuin kana häkissä. Ja mikä hauskinta, kirves putoaa kädestä toimintonäppäimellä, jolla mm. otetaan esineitä tarkasteluun ja avataan ovia. Ovien avaaminenkin on muuten jotain varsin tyylikästä. Toteutus on hieman saman tyylinen. kuin esim Amnesiassa "R2 pohjassa kahvasta kiinni ja tatilla vedetään/työnnetään ovi auki), mutta tässä se tapahtuu aivan naurettavan kankeasti ja hitaasti. Ja vielä sen verran ovista, että ne on perkele joka kerta aina uudelleen kiinni, kun palaa edelliseen paikkaan, vaikka olisi jättänyt ne auki ihan vaan muistutuksena, että huone on tutkittu.

Kirveelle töitä!

Pelin älyttömyyksien listaamista voisi helposti jatkaan vielä pitkään. mm. se, että jos aloitat syystä tai toisesta uuden pelin, aiemman pelin tallennus poistuu välittömästi. Ei ole siis mahdollisuutta pitää edes kahta tai useampaa tallennusta, eikä niinikään kohtausvalikkoakaan ole saatavilla. Ja uuden pelinhän jouduin toki ottamaan kadotettuani kallisarvoisen kirveeni johonkin. nice...
Toisella pelikerralla tuntui, että jotkin asiat olivat erilailla kun ensimmäisella, mutta voi kyllä olla, että muistan väärinkin, kun yömyöhään muutaman oluen jälkeen pelailin itseni jumiin. Hups.

Äänimaailma on suht köyhä, mutta enimmäkseen ihan ok. Rahinoiden ja kolinoiden lisäksi noita örisee ja säikyttelee ja musiikki tuo välillä oman osuutensa tunnelmaan.
Grafiikkasta sen verran, että bugeja riittää ja tämä kontrollien epätarkkuus saattaa johtaa välillä todella pahaan turhautumiseen ja siihen, että olet jumissa kun kirves katoaa maagisesti tai et löydä kammesta kohtaa jota veivata. Jos jotain hyvää, niin miljööt ovat suht tunnelmallisia valojen ja varjojen leikkikenttiä.

Saatanallinen seikkailu

Trophyja peli kyllä jakelee kuin simo hilloa. Yhdestäkin huoneesta tuli jo kolme hopeaa ja kaks pronssia kokoelmiin, kuin itsestään. Trophyjen lisäksi pelissä keräillään erikokoisia Maatuska nukkeja, joiden merkittävyydestä ei allekirjoittaneella ole muuta tietoa kun, että niistäkin pari trophya on irronnut.

PSVR:lle pelottavan pelin tekeminen ei ole tähtitiedettä ja virtuaalitodellisuus kokemuksena Don't knock twicekin olisi voinut jotenkin toimia, mutta karmeat kontrollit ja vr toteutuksen taso muutenkin pilaavat tämän lähes täysin. Jostain syystä haluan pelata joka tapauksessa tämän läpi ja siinä sivussa ehkä napata yhden platinan. Ei täysin läpi mätä peli, mutta ei missään nimessä hyväkään. Kokeile jos uskallat!

Peliarvostelu: Infinite Minigolf (PS4)

Olipa kerran päivä (niinkuin lähes tulkoon mikä tahansa päivä), kun pyörin PS Storessa selaten tarjouksia ja uusia pelijulkaisuja läpi. Hetken siinä sivua rullaillessa silmiini osui jotenkin tutun oloinen nimike, joka osoittautui Zen Studios:n Infinite Minigolfiksi. Tämähän nyt oli heti pakko hankkia ja kerron kohta miksi.
Infinite minigolf on siis samaa sarjaa aiemman sukupolven (PS3) laatupelistä nimeltä Planet Minigolf. Tämä teos yllätti meikäläisen aikoinaan loistavalla pelattavuudellaan etenkin kavereita vastaan, joko samalta sohvalta tai onlinessa. Pelissä mahtavuutta oli mm. Rataeditori, joka tarjosi käytännössä loputtomasti uusia mitä erikoisempia ratoja, joita toiset pelaajat olivat kyhänneet. Pelattavaa siis riitti niin kauan kuin pelaajiakin.

Infinite Minigolfilta oli siis jonkinlaisia odotuksia allekirjoittaneella. Ensisilmäys peliin tuo heti rennon, positiivisen ja tutun fiiliksen, kuin saattoi odottaakin. Zen Studiosin peleissä grafiikka on pirteän värikästä ja yksinkertaisen kaunista ja pehmeää. Planet Minigolf näytti hyvältä ja oli sopivan haastava kaikkine palloa pompottelevine power uppeineen. Infinite Minigolf jatkaa samaa linjaa muuten, mutta on selvästi suunnattu nuoremmalle kohderyhmälle. Tämä oli pienoinen pettymys.
Ulkoasu, pelattavuus ja haasteet ovat selvästi keventyneet edeltäjästään. Esim. Pallon reikään saaminen ei edellytä enää läheskään yhtä paljon tarkkuutta, mitä aiemmin, eikä esim lyöntiin saa kierrettä enää ollenkaan. Niin ikään PS move tukea ei enää ole. Sen sijaan PSVR tuki löytyy (en ole vielä kokeillut).

Rataeditori löytyy onneksi tästäkin ja se toimii yhtä loistavasti kuin toimi PM:ssäkin. Kenttien teemoja on tosin jostain syystä nyt vain kolme, eivätkä ne ainakaan omaa makuani miellytä niinkuin edeltäjässänsä. Onneksi kuitenkin kaikenlaisia palikoita, häkkyröitä ja vänkyröitä on ihan kiitettävästi, jotta upeita luomuksia voi saada aikaiseksi tässäkin pelissä. Myös todella haastavien kenttien teko onnistuu helposti. Peliä testaillessani toisten tekemiä reikiä oli jo noin 8500 kpl, joten pelattava ei ainakaan lopu heti kesken.
Kustomoitavaa ja availtavaa omalle avatarilleen on myös melkoinen määrä ja niiden avaamiseen tarvittavat kortit, joita saa peliä tahkoamalla, kannustaa jatkamaan.

Yksinpelissä on jokaisessa kolmessa teemassassaan neljä osuutta, joissa kaikissa kolme vaikeusastetta (pienten variaatioiden kera), joissa niinikään 9 reikää per osuus. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta ne ovat muutamassa tunnissa koluttu läpi, eikä ainakaan itselläni mielenkiinto meinannut riittää näiden hyvin samanlaisten suht tylsien ratojen jauhamiseen edes kertaalleen kaikkia läpi. Pelin koukku jää siis moninpelille, joka oli pääpisteenä kyllä Planetissakin. Ongelmana tuli vastaan, ettei pelaajia meinannut löytyä pidemmänkään odottelun jälkeen netistä, eikä yksin tahkominen kauaa jahkanut innostaa. Sinänsä en tätä ihmettele, kun itsekin satuin tämän vahingosssa storesta bongaamaan, eikä edes googlettamalla meinannut löytyä arvostelua kyseisestä tapauksesta. Niinpä päätin nyt ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa sellaisen.
Kaverin kanssa paikallisesti peli toimii sentään aina varmasti, mutta ei yllä pelattavuudellaan ihan PS3:n golfin tasolle.
Kokonaisuutena edelleen hyvä peli, joka on luikkinut kaikessa hiljaisuudessaan digikaupan hyllylle, mutta jäänyt varmasti monilta siellä huomaamatta. Miinuksena turhan lapsenmielinen toteutus ja suppea sisältö teemojen, sekä yksinpelin suhteen. Plussaa Kenttäeditorista, sekä moninpelistä!

Arvostelussa: Raemix

Onneksi pääsiäinen oli ja meni (reilu kuukausi sitten), että tämän saastan myynti saadaan kohta pikku hiljaa viimein päätökseen. Viimeisinä jäljellä olevina pääsiäis "nameina" -50% hintalapulla, eikä silti tee kauppaansa. No nyt tiedän miksi...
Jotenkin epähuomiossa ajattelin saavani jotakin Jelly beans tyylisiä karkindeeroksia maiskuteltaviksi edullisesti, mutta pussin avattuani nappasin jonkun random pökäleen suuhuni ja en tiedä oikeen mitä se edes oli. Jotakin karkkia kuitenkin.. oletettavasti. Välissä onnistuin tunnistamaan normi JB:nkin, mutta tässä nyssäkässä ei edes kerrota mitä kaikkia makuelämyksiä se sisältää. Jokaisella uuden karsun purasulla saa pelätä henkensä kaupalla mitä sieltä oikein tulee. Kun nyt ei vaan mitään ällöä purskahtaisi suuhuni.
Tein tämän arvostelun kolmen karkin maistamisen jälkeen, koska enempää en uskalla syödä. Pussi aukeskin ihan päin p*rsettä... Pahoitteluni jos joku teistä tykkää näistä, teillä on todennäköisesti makuaisti mennyt liian tulisia siipiä mässyttäessänne.

ps. huumori on hyvästä kaikille, toisin kun nämä karkit :-)

Arvostelussa: Sweet Corner Junkyard Mixed Sweets

Tytär vetelee sikeitä ja mitä tekee isi. No tottakai arvostelun karkkipussista! Nää on niitä inspiksiä, mitä ei suunnitella etukäteen.
Kyseessä on siis Sweet Cornerin variaatio Bonbonin klassikko nyssäkästä nimeltä "Kaatissäkki", jonka voi sherlockit jo Junkyard nimestäkin suht helposti päätellä.
Kaatissäkki on ollut meikäläisen yksi suosikkimättöpusseista kautta aikojen, joten hyvässä muistissa olevana vertailukohteena käytän sitä tähän arvosteluun.

Kannattaako siis säästää kilohinnassa muutamia euroja ja noukkia Lidlin hyllystä tämä "halppisversio" vai lampsia toiseen markettiin aidon kaatissäkin perässä (ellei Liidelissä satu niitä olemaan erätuotteena), se selviää nyt!

Karkki numero 1. Ensi maku mukavan väkevä, mutta muuttuu muutamassa sekunnissa makeaksi salmiakiksi. Hyvin lähellä Kaatissäkin versiota. Pisteet siitä!

Karkki numero 2. Väriltään hieman KS versiota vaaleampi kala on yksi suosikkikarsuistani Bonbonin tuotannossa. Tämä SC:n on hitusen mauttomampi ja vähän oudon makuinen. Sisällä oleva salmiakkijauhekaan ei tee suurta vaikutusta, vaikka se on näissä se simpukan helmi. Ihan ok, mutta mieluummin KS.

Karkki numero 3. Ai että tää on Kaatissäkissä mehukas! Menettelee se tämäkin versio, mutta jotenkin laimeampi maku vertailukohteeseensa nähden. Ei tehnyt mieli jääny pidemmäksi aikaa imeskelemään, vaan lähes suorilta hampaat ineen ja jauheet suuhun.

Karkki numero 4. Ei ihmeellinen namu KS:ssä, niinpä ei yllättänyt, ettei tämäkään temppuja tee. Pieni sivumaku häiritsi vähän, mutta plussaa sisältä löyvytän salmiakkijauhon määrän runsaudesta (liekö vahingossa lorahtanut).

Karkki numero 5. Ehkä Kaatissäkin paras karsu. Variaatio ok, mutta ei pääse samalle levelille. Tuon jauheen, kun vaihtaisivat parempaan (koksuun vaikka.. no ei, vitsi vitsi)

Karkki numero 6. KS versiossa tuo ruskea osuus on vihreä ja se myös maistuu erilaiselta. Aika mitään sanomaton mättö. Kylhän tätä ny paremman puutteessa aikansa imuttelee.

Karkki numero 7. Banaanin makuinen apina oli selvästi Sweet Cornerille liian kova haaste, sekä muodollisesti, että maun kannalta. Tämä kiekuraksi väännetty karamelli, omaa eniten sivumakua, eikä yllä Kaatissäkin apinan tasolle, vaikka banaani maistuukin esanssien joukosta.

En ole aivan varma kuvittelenko, mutta tätä vakavahenkistä arvostelua tehdessäni sivumakuja on huomattavasti vähemmän, kun pari päivää sitten avatessani pussin. Kannattaa siis säilyttää pussi avattuna pari päivää ennen naposteluhetkeä..
Nojuu, mutta kokonaisuutena ihan ok hintalaatusuhde. Itse tulen jatkossa kuitenkin poistamaan hyllystä ennemmin Kaatissäkin, kun tämän. Olenhan minä sellainen Kroisos

Peliarvio: Tony Hawk's Pro Skater 5

Tätä peliä haukuttiin jo kiitettävästi ennakkoon sen surkeasta grafiikasta ja bugisuudestansa, mutta mielestäni pahempi ongelma THPS 5:ssa on kuitenkin hyvin suppea sisältö. Olen ollut kova Tony Hawk pelien fani sillon joskus kauan sitten ja ajattelin, että kyllä THPS ansaitsee vielä yhden mahdollisuuden surkean THPS HD:n jälkeen. Eli nyt avoimin mielin kokeilemaan tätä uutta Haukkaa.

Pelissä ei ole minkäänlaista tarinaa tai uratilaa, vaan aloitusvalikosta voi siirtyä, joko THPS karttoihin tai pelaajien omiin luomuksiin. Jokaisessa kartassa on liuta tehtäviä pisteiden keruusta, omituisiin "tuhoa" ja "kerää" tyylisiin tehtäviin, missä tavoitteena on esimerkiksi toimittaa kentältä löytyviä jäätelötötteröitä tietty määrä mahdollisimman nopeasti tiettyyn paikkaan tai poksautella tyhjässä uima-altaassa skedeemällä rantapallot hajalle ennätys aikaa tavoitellessa. Onko tämä nyt tarpeellista tai edes hauskaa skeittipelissä?... hmmh. Parin tason ajan näitä voi ottaa vielä läpällä, mutta voi sentään, kun ne toistetaan joka kentässä vain pienillä variaatioilla. Toki vanhoissa THPS peleissä oli hieman vastaavanlaisia mukana myös, mutta tässä niillä vedetään kyllä överit. Vanhemmista osista tutut S-K-A-T-E, C-O-M-B-O, etsi VHS ja etsi DVD tehtävät ovat myös mukana, mutta en ymmärrä miksi Free skate moodissa? Tehtäviä voi tehdä myös Co-op muodossa, mutta sitä en ole vielä testannut.

Yksinpeli ja moninpeli on yhdistetty niin, että free skatessa samalla serverillä pyörii muitakin pelaajia (max 20) ja tehtävän tai kilpailun valittua serveri muuttuu privaatiksi siihen osallistujille. Yhteisöllisyys toimi loistavasti mm Tony Hawk's Undergoundissa kätevän tekstichätin ja oikeasti saumattoman moninpelin ansiosta, mutta tässä ei ole kumpaakaan. Mielestäni puute on iso jos ei pelaa vain kaveriporukalla pleikkarin partychätin kautta headsetillä.

Moninpeli moodeissa on myös puutteita (suosikkini loistavat poissa olollaan) ja omaan makuuni pari
turhaa on tullut tilalle. Eipä sen niin väliä kun tähän mennessä yhtään matsia ei ole saatu pelaajien kesken pystyyn. Ilmeisesti kaikki jauhavat vaan näitä miälevvikasia tehtäviä, että saavat hahmonsa statsit täysiin ennen kun ulkaltavat tulla haastamaan muita pelaajia.

Hahmon statsien nostaminen ja uusien parkkien avaaminen onkin varmaan suurimpana syynä, miksi tätä jaksaa yksikseen pelata. Toki temppuilu on ihan jees, mutta siihenkin aika nopeasti kyllästyy jos ei ole mitään tavoitteita tai kilpailua muita vastaan.

Graafisesti peli voisi hyvin olla ennemminkin PS3 kun PS4 peli, eikä piirrostyyli muutenkaan vakuuta ainakaan meikäläistä. Se ei kuitenkaan häiritse pahasti, koska pidän suht selkeistä tekstuureista. Bugisuus ja tekninen epävakaus sen sijaan aiheuttavat ajoittain ongelmien temppuillessa. Kenttä desing on ok ja ärsyttävän välimaastoa.

Äänimaailma on tuttua huttua vanhoja Haukkoja pelanneille ja se toimii edelleen hyvin soundtrackeineen päivineen. Sillä saralla ei valittamisen aihetta siis ole.

Kaikesta p*skasta huolimatta ei THPS 5 aivan läpi mätä kokemus ole. Pelaaminen on pääosin ollut hauskaa ja trickikombojen tekeminen on edelleen sitä tuttua hubaa, mitä aiemmissakin osissa, joskin teknisessä puolessa olisi vielä hiottavaa. Ongelmat ovat lähinnä "oikean" sisällön puute ja pelin itseään toistava luonne. Pelistä huokuu, että se on tehty kiirellä ja lähes kaikesta on jouduttu tinkimään enemmän tai vähemmän. Toivoa sopii, että tekijät paikkaavat ainakin osan näistä puutteista päivityksissä ja että pelaajat eivät ihan heti hylkää tätä, koska moninpelikisailuna uudella haukalla olisi vielä hyvät tsäänssit tehdä täydellinen frontside ollie!

Kaiken kaikkiaan THPS 5 jäi mielestäni kaipaamaan:

- Huomattavasti monipuolisempaa kustomointi mahdollisuutta, niin hahmoihin, kuin asetuksiin
- Trickien kustomointia
- Teksti chättiä moninpeliin
- Jaetun ruudun moninpeliä
- Vanhoja suosikki pelimoodejani Graffitia ja Horsea
- Vapautta poistua laudalta jalkasilleen
- Teknistä parannusta
- Graafista parannusta
- Turhien "pallojen poksauttelu" sisällön sijaan jotain oikeaa sisältöä

6/10

Peliarvio: Rocket League (PS4)

 
Harvoin nykyään tulee vastaan näin positiivisia ylltätyksiä videopelien suunnalta (ja vieläpä ilmaiseksi ps plus jäsenille)!

Rocket League on jatko-osa 2009 vuonna playstation 3:lle julkaistuun Supersonic Acrobatic Rocket-Powered Battle-Cars (ihanan simppeli nimi kertakaikkiaan!). Periaatteessa peli on hyvin samanlainen kun edeltäjänsä, mutta itse pelaaminen toimii huomattavasti paremmin ja tietysti näyttävämmin, koska next gen. En tuota vanhempaa peliä ole vuosiin pelannut, joten häävejä muistikuvia siitä ei enää ole. Samanlaista koukkua se silti onnistunut tekemään, mitä RL nyt.

Konseptista en olisi heti uskonut, että "futuristinen jalkapalloilu kustomoidulla rc autoilla ilman sen ihmeempiä sääntöjä voisi olla edes kovin toimiva idea. Mutta piru vie SE ON HAUSKAA ja erittäin hienosti toteutettu!

   
Käynnistettyäni Rocket Leaguen pelasin ensin helpon nopean tutoriaalin läpi ja aloin sen jälkeen tahkota Season moodia yksinpelinä. Peliin pääsee melko nopeasti sisään, koska kaikki on melko yksinkertaista ja selkeästi toteutettua. Kontrollit toimii hienosti pienen harjoittelun jälkeen, eikä minkäänlaisia bugeja tai nykimistä ole kertaakaan ilmennyt pelisessioideni aikana.

Graafisesti peli ei niinkään tee vaikutusta ollakseen uuden sukupolven peli. Hienoja efektejä ja yksityiskohtia kuitenkin löytyy ja taitaa se pyöriäkin sen 60 ruutua sekunnissa. Ulkoasu on kuitenkin mielestäni onnistunut, sekä tyylikäs ja kun homma toimii, en viitsi grafiikasta sen enempää marmattaa. Audio puoli on hyvä ja konemusiikkivalinnat toimii, joskin äänimaailma matseissa on välillä melko mitään sanomatonta ambienttia ja rc autojen pörinää.

Rocket Leaguen hyviin puoliin toimivan pelattavuuden lisäksi lukeutuu mm. Sekä jaetun ruudun (max 4 pelaajaa), että verkossa (max 8 pelaajaa) moninpeli ja vielä etäkäyttö mahdollisuus (en ole testannut). Jaetun ruudun moninpeli on nykyään harvinaista herkkua, mutta tässä se on vieläpä toteutettu erittäin hyvin. Kaikki pelaajat saavat käyttöönsä avattavat autojen kustomoinnit, päivitykset, statsit ja oikeastaan kaiken, mitä pelin haltijakin. Verkkopeliin voi liittyä jaetulla ruudulla, eikä se vaadi edes plusjäsennyyttä (ainakaan muilta kuin pelin omistajalta), toisin kuin suurimmassa osassa vastaavista tapauksista. Myös season moodia ja yksittäisiä matseja pystyy tietenkin pelaamaan ruutu halkaistuna. 

Verkkopelissä matsi löytyi saman tien ja kone pyrkii etsimään aina ensisijaisesti samantasoisia pelaajia mitä itse olen. Uskonkin, että pelaajia siellä riittää, koska peli on loistava ja "ilmainen". 

Matseissa ainoat muokattavat asiat ovat areena, tiimien koko (1vs1 - 4vs4) ja bottien tekoäly. Session pituus on aina 5 minuuttia ja eniten maaleja tehnyt joukkue vie voiton. Helppoa, eikö totta?

Peli palkitsee pelaajansa xp:llä (joka nostaa luonnollisesti pelaajan leveliä), sekä jatkuvasti aukeavilla uusilla auton kusmointi härpäkkeillä. Niiden vaikutukset ovat vain kosmeettisia, mutta oman näköisesti tuunatulla autolla on aina hauskempi "mäyhätä" (terkkuja Jarkolle MoonTV:lle)!

 Teköäly kuskit ovat yllättävän haastavia, jopa välillä strategisia, kun nostaa vaikeustasoa vähintään All-Stars korkeudelle. Unfairia, joka on pelin vaikein, en vielä uskaltanut edes kokeilla. Rookie ja Pro tekoälyt sopivat hyvin aloittelijalle.

Pienenä miinuksena RL:sta mainitsin, että matsit ovat aina melko samanlaisia johtuen juuri siitä pelin yksinkertaisuudesta. Toisaalta peli on aina helppo aloittaa ja sopivissa määrin hyvällä porukalla se on äärimmäisen hauskaa, etenkin oikeita ihmisiä vastaan!

Kohderyhmää kenelle peli olisi suunnattu on vaikea määritellä, mutta kaikki arcade kisailusta ja partypeleistä pitävät varmasti tykkäävät tästä ja ps plussalaisia suosittelen ainakin kokeilemaan tätä ennakkoluulottomasti. Mitä PS Storeen vilkaisin, Rocket League oli jo kerännyt melkoisen määrän kehuja parissa päivässä, eikä kyllä ihme, loistava peli on tämä. Toivotaan vielä, että peliin tulee päivityksiä missä mm. lisää areenoita, koska niitä ei ollut kovin montaa. 

9/10

Peliarvostelu: Daylight (PS4)

Miksikö teen arvostelun tästä?.. noh varmaankin siksi, että tekele jäi mieleeni, eikä kyllä kovinkaan positiivisessa (päivän)valossa. Teen siis tämän kirjoituksen noin vuosi sen jälkeen kun pelasin kyseisen pelin läpi, joten kaikki yksityiskohdat eivät varmastikaan ole ihan tuoreessa muistissa.
Suurena kauhuelokuvien/pelien ystävänä odotin tätä peliä jonkin verran, kun olin siitä etukäteen jotain lukenut ja idea tuntui houkuttelevalta. Kun tapaus sitten julkaistiin muistaakseni noin kymmenen euron hintaluokkaan (mikä tässä voi mennä pieleen?), ostopäätös oli selvä etenkin kun pelistä pääsi nauttimaan 3D:nä!
Pelasin tämän 55 tuumaisella LG:n 3D televisiollani ja toki 3D muodossa. Pelin alkaessa ihmettelin kun ruudunpäivitys oli melkoisen tahmaista, aivan kuin olisi pelannut sitä juuri ja juuri minimilaitevaatimukset täyttävällä PC:llä. Jatkoin kuitenkin peliä eteenpäin toivoen, että ongelma korjaantuisi tai edes vähän paranisi, mutta toisin kuitenkin kävi.. Etenkin viimeinen maailma, joka yritti olla vähän muita putkisokkeloita avoimempi oli jo aikalailla pelikelvoton. Kuitenkin verenmaku suussa jaksoin juosta pelin läpi ja olikin tietynlainen helpotus kun lopputekstit paukahtivat ruutuun.
Daylightin juoni on jotain aivan turhaa huttua ja jokaisessa kentässä tavoite on tasan sama: Etsi sokkelosta lippulappuset ja "exit portaali" aukeaa, mene sinne ja seuraava sokkelo jo odottaakin. Tehtäviä vaikeuttaa sama mörkö, joka kummitelee pelin jokaisessa kentässä. Sen ilmestyessä kannattaa kääntää katseensa muualle mikäli ei halua kuolla. Teemoja on 5 erilaista, joissa jokaisessa muutama osuus. Käytännössä alueet eivät kuitenkaan eroa toisistaan juuri muuten kun ulkonäöltään ja joka paikassa on niin helvetin pimeää. Pelaajalla on varusteinaan älypuhelin, josta näkee sokkelon kartan sitä mukaa kun siellä on hortoillut ja jonka taskulampun valolla näkee edes vähän mihin mennä. Mukaan tarttuu matkan varrella myös hohtotikkuja valaisemaan hetkeksi paremmin ympäristöä ja flareja joilla saa hetkellisesti peloteltua kummitusta tiukan paikan tullen. Ja näitähän löytyy ihan loogisesti sieltä sun täältä. Äänimaailma koostuu lähinnä muutamista rasahduksista, kiljaisuista ja paukahduksista, jotka ovat myös jokaisessa kentässä täysin samat. Pelihahmo toistelee typeriä repliikkejä vähän väliä, kuten "where am I" ja "It's so dark"... no shit! Sokkelot generoituvat sattumanvaraisesti jokaisella peli kerralla erilaisiksi, joka lupaa ns erilaisen pelikokemuksen jokaiselle paikkojen koluamiselle. Tämä tuntuu kuitenkin turhalta kun jo yksikin läpipeluu on puuduttava ja ankea kokemus. Graafisesti Daylight ei ole erityisen näyttävä ja ainakin 3D:nä pelatessa tekstuureissa oli melkoisesti bugeja. Pahinta oli kuitenkin ruudunpäivityksen takkuilu, joka teki pleikkaristani hetkellisesti sähkökiukaan.
En voi suositella tätä oikeastaan kenellekään teknisen kömpelyytensä ja itseään toistavan ideaköyhän pelattavuutensa takia. Hyvänä puolena mainittakoon, että peli on melko lyhyt. Jos haluat samantyylistä, mutta hyvää kauhua edulliseen hintaan, niin kannattaa hankkia Outlast.